terohonkasalo's blog

Vuonna 1983 perustettu French TV julkaisi yhdennentoista levynsä vuoden 2016 lopulla. Ambassadors of Good Health and Clean Living sai ihan kohtuullisia arvosteluja. Täällä Härmässä tämä on mennyt ohi. Onko? Entäs sitten? Miksi nyt pitäisi kiinnostaa? Siksi, että humoristisesta nimestään huolimatta levy on täynnä erinomaisesti toteutettua progressiivista rockia. Ovat kaiketi liian ujoja laulamaan. Tai sitten eivät halua pilata hyviä kappaleita huonolla laululla. Instrumentaaleja ovat nämä. Hyviä niin.

Lyhyt esittely, että tulee tutuksi. French TV on basisti Mike Saryn juttu. Kaverin koti on Louisville, Kentucky, USA. Mutta, eihän sitä yksin voi olla vakavasti otettava bändi. Kokoonpano on ollut eläväinen vuosien saatossa. Tällä kertaa ryhmän täydentävät rumpali Mark L. Perry ja trio japanilaisia. Katsumi Yoneda soittaa kitaraa ja Ryuji Yonekura koskettimia kahdella biisillä. Molemmat ovat myös fuusiobändi The Earth Explorerin, eli TEE:n jäseniä. Flat122:n Takao Kawasaki pimputtaa loput osuudet.
   
Sitten musiikki. Se on kaiketi jonkinlaista avant-progea tai opposition rockia. No sellaista liian vaikea progefanille ja naurettavan simppeliä jazz-diggarille. Joo, älä tarjoa radioille. Keikalla varmana parhaimmillaan. Rockpoliiseille tämä on täydellistä matskua. Soundit ovat hyvin selkeät ja puhtaat. Kaikki on esillä ja kuuluu. Nyt vaan hakemaan josko löytyisi jotain virheitä. Ei, väärin, tahallaan soittavat tuolla tavalla kimurantisti. Ei mene musiikinkirjan mukaan nämä biisit. Ja se on just hyvä! Tämä kävisi ihan täydestä 70-luvun alun kadonneesta Brand X -levystä, jos mukana ei olisi Miken tekemiä sämpläyksiä, särö- ja häröääniä. Hilpeää ja hillitöntä matskua. Vanhempien levyjen löytäminen voi olla haastavaa, mutta Spotifyssa on muutama. Jatkan niillä.

Tero Honkasalo

Mikä ihmeen JPL? Nopea googlettaminen tuo tuloksen. Multi-instrumentalisti, siis sellainen kaveri, joka soittaa mielestään paremmin kaikkea kuin bändin muut jäsenet, Jean-Pierre Louveton käyttää soololevyillään tuota nimimerkkiä tai lyhennettä. Hänen bändinsä Nemo on tällä hetkellä jonkinlaisella tauolla, mutta koska biisejä pukkaa, ne on hyvä julkaista. Niin minäkin tekisin, jos jotain saisin aikaiseksi. Nemo-miehistä kosketinsoittaja Guillaume Fontaine ja rumpali Jean Baptiste Itier ovat osallistuneet le Livre Blancin äänityksiin. Välit ovat siis kunnossa. Pari muutakin vierailijaa levyllä on, mutta muuten JPL hoitaa kaiken itse.

Le Livre Blanc on nimestään huolimatta yllättävän värikäs levy. Soololevyille kun sopii laittaa mitä vaan, niin Jean-Pierre on käyttänyt tilaisuuden hyväkseen. Levyn alku, ilman mitään metallia, tuo mieleen tämän päivän Opethin. Avausraita Un Livre Ouvert lupailee jo hyvää ja toisena kuultava L’hermite lunastaa sen. Levyn kohokohta toisena. Kuinka hienoa! Kahdeksantena kuultava Jehanne on myös jonkinlaisen la fête de la musiquen arvoinen. Soitto on pääasiassa kauniin rauhallista, mutta kyllä sellaista vielä tähän tyyliin sopivaa runttaustakin on mukana. Ja tuo kitara!

Kuten kappaleiden nimistä voi arvata, JPL esittää musiikkinsa melkein kokonaan ranskaksi. Tuo on toimiva ratkaisu. Ja siksi ihmettelen miksi Steph Honden sanoittama ja englanniksi laulama Joker on laitettu kolmanneksi. Biisin tyyli on kovasti hard rock ja se ei nyt vaan istu tähän muuten harkittuun kokonaisuuteen. Pieni virhe. Annetaan anteeksi. Toisessa seurassa tuokin raita olisi oikein hyvä.

Akustisella kitaralla ja ilmeisesti nauhattomalla bassolla esitetty Trompe la Mort on toinen suosikkini. Kyllä soi kitara vaivattomasti. Onpahan lauluun saatu upeasti tunnetta mukaan. Iso käsi. En tiedä miten JPL musiikkinsa säveltää, mutta vaikuttaa, että pohjana on aina jotain akkarilla rämpytettyä. Sen päälle lisätään sitten kerroksia kitaroita, koskettimia ja mitä lie. Lopputuloksena on valtavan hienoa progea. Ai miksi tuota musiikin rakentamista ihmettelen? No kun tämä levy pitää kuulijan poikkeuksellisen hyvin mukanaan. Tämä vie mukanaan niin ajatukset kuin kehonkin. Enkä tanssinut! Le Livre Blanc ei ole mitään kikkailua tai taitojen esittelyä. Pikemminkin kyseessä on vanhan - kunnon - ajan säveltäjä, joka on luonut teoksensa ajatuksella ja sydänverellä. Kun tekijä on ranskalainen, uskon että näin myös on. Tosissaan ja vakavissani, iso suositus.

Tero Honkasalo