terohonkasalo's blog

Vasil Hadzimanov Band featuring David Binney kiersi ristiin rastiin Serbiaa vuonna 2014. Nauhuri oli päällä. Tuloksena on yhtyeen kuudes julkaisu Alive! Olen aina ollut sitä mieltä että musiikki on parhaimmillaan elävänä. Ehkä siksi live-levyt ovat minulle niin mielenkiintoisia ja miellyttäviä. Tunnustan, kerään niitä. Musiikkityylillä ei ole väliä. Jatsi varsinkin pitää kuulla konserttitilanteessa. Bändin ja yleisön vuorovaikutus on koettava. Joskus se tuntuu paremmalta, joskus ei kosketa niin syvästi, mutta aina elävä musiikki jotain tunteita ja ajatuksia nostattaa.

Rushin Alex totesi jotain tyyliin:”Minä pidä jatsista, jatsi on helppoa.” On se jos osaa. Kosketinsoittaja Vasil Hadzimanov  osaa. Hän on arvostetun Berklee College of Musicin läpikäynyt muusikko. Bändikaverinsa ovat yhtä lailla taitavia. Monesti musiikista ja varsinkin jatsista kuulee sanottavan, että se pitää soittaa oikein, mutta virhe antaa paljon mahdollisuuksia. En tiedä kuinka täynnä noita mahdollisuuksia tämä Alive on, mutta pidän siitä kovasti. Adolphe Saxin kehittämä soittopeli muuten kuulostaa aina yhtä hyvältä minun korviini. Binney käyttää sitä upeasti. Nauttikaa, älkää analysoiko. Minäkin päätän tämän lätinän tähän ja annan musiikin vaikuttaa.

Tero Honkasalo

Kun kuuntelin Daymoonin kolmannen levyn Cruz Quebradan ensimmäistä kertaa, ajattelin mielessäni, että onpa vanhan King Crimsonin kuuloista matskua. Se on harrasta, kaunista ja erityisen melankolista. Ehkä tuo mielleyhtymä syntyi päässäni koska  olen kuunnellut paljon uuden KC:n esittämiä vanhoja klassikoita. Näissä on jotain samaa. Joka tapauksessa tämän levyn soitinvalikoima on laaja ja kaikkia on käytetty taidolla. Akustiset soittimet ovat pääosassa. Pidän erityisesti pilleistä. Kauneus kosketti ja kiinnosti syvempään tarkasteluun. Jostain tuli fiilis, että tämä oli tehty huuli erittäin tiukkana.

Joskus lehdistötiedotteet kannattaa lukea etukäteen. Tässä tapauksessa kävin sen läpi vasta myöhemmin. Kyynel vierähti. Jumalauta! Anteeksi ruma sana. Kaveri laulaa oman vaimonsa kuolemasta. Ei ihme, että tunnelma on harras ja jopa hauras. Yhtäkkiä kappaleilla oli syvyyttä vaikka kuinka paljon. Seitsemän ensimmäistä raitaa kertovat tuosta rakkaimpansa lopullisesti menettämisen tuskasta. Vaikka luonto voittaa aina, toivoakin on. Fred Lessing kirjoitti loput kappaleet elämänsä osasta 2.0. Nyt menee paremmin. Menneisyys ei ole unohtunut, mutta tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä. Musiikki on parantaja.

Cruz Quebrada ei ole mikään juhlalevy, joka laitetaan päälle kaverien tullessa kylään. Se vaatii pysähtymistä. Keskittyminen on pakko. Se toimii kaverina ja lohduttajana, kun olet yksin. Kiitos Fred. Nyt musiikki ja kirjoittaminen seis. Lähden ulos ihmisten ilmoille.

Tero Honkasalo

Siitä on paljon todisteita, että demokratia ei toimi. Toisenlaisiakin mielipiteitä tietysti on. Karibow-pomo Oliver Rüsing vakuuttaa, että hänen porukkansa on oikea bändi, siitä huolimatta, että hän touhuilee studiossa lähes kaiken itse. No, ainakin keikoilla muillakin on paikkansa. Niitä tämä vuonna 1996 perustettu saksalaisbändi tekee tänä vuonna Sagan Euroopan kiertueen lämppärinä. Yhteistyötä oli jo tämän levyn tiimoilta. Saga-solisti Michael Sadler osallistui laulantaan. Holophinium on tuplalevy ja ehkä sen takia muitakin vierailijoita on levylle huolittu. Errorheadin Karsten Stiers lauloi ja meille suomalaisillekin tutun Corvus Stonen Colin Tench soitti kitaraa. Unitopian Sean Timms osallistui sormionsa kanssa. Levyllä soitetaan taitavasti, mutta tarpeetonta kikkailua mukana ei ole. Kauneutta sen sijaan löytyy, erityisesti juuri kosketinosuuksista.

Minulla on sellainen muistikuva, että tämä yhtye on esiintynyt Colossuksen sivuilla esillä jo aiemmin. Silloin kun sivut olivat vielä paperista. Joku selitti tuolloin yhtyeen erikoisen nimen. Ei siitä siis enempää. Ei lähdetä taas siihen. Yritetään keskittyä musiikkiin. Se on huolella tehtyä progressiivista rockia, joka tekee pikaisia visiittejä AOR:n ja toisaalta lyhyitä retkiä progemetallin puolelle. Paikoin musiikki on vahvaa ja mahtipontista, mutta samalla se kuulostaa jotenkin surumieliseltä ja antautuneelta. Ehkä kuulija on juonut liikaa kahvia ja vaatii siksi sähäkkää toimintaa enemmän. Joka tapauksessa vihainen tämä porukka, sovitaanko että tämä on kaikesta huolimatta bändi, ei ole millään tavalla. Ehkä sanoituksissa? Vaan kukapa voisi kuvitella Fishin tai h:n murisemassa? Kiltteydestä huolimatta laulajat kuulostavat hyviltä ja tekstien sanoma välittyy kuulijalle. Pitkähän tämä levy on. Keskittymistä ja aikaa tarvitaan. Toisaalta musiikki soljuu eteenpäin sulavasti ja vaivattomasti. Sivupoluilla ei poiketa. Ehkä sinne vilkaistaan pari kertaa. Isoimmilta yllätyksiltä vältytään. Hah, koska progebändi yllätti tai säväytti kunnolla viimeksi? Jos RPWL tai Sylvan ovat tuttuja, tämä kuulostaa hyvin pitkälti samalta. Demokratiassa pitäisi kuunnella muidenkin mielipiteitä, mutta minä sanon, että Holophinium on oikein hyvä levy ja Karibow hieno uusi tuttavuus.

Tero Honkasalo

Aloittiko kukaan Sormusten herran katsomista toisesta osasta? Jep, ei ole helppoa saada juonesta kiinni. Eivät ole hahmot tutut.  Minun tuurillani pääsin arvioimaan italialaisen Sailor Freen konseptikiekon Spiritual Revolution Part kakkosta. No, se tehdään mitä on luvattu. Valittaminen seis, koska siihen ei ole oikeaa syytä tai aihetta. Tämä levy on erittäin hyvä.

Sailor Free on tehnyt musiikkiaan jo vuodesta 1991. Eli mistään aloittelijoista ei ole kyse. Tuo kuuluu kaikenlaisena varmuutena. Riskejä ei kaihdeta ja ne kannattavat. Ensimmäisellä kuuntelukerralla en ollut aivan varma siitä mitä bändi haluaa olla. Nyt on jo jonkinlainen käsitys. Juu, Tolkienin Silmarillion oli mielessä, kun teemaa ja juonta pohdittiin. Onneksi tämä ei kuulosta Marillionilta, eikä Genesikseltä. Sen sijaan levyn toinen kappale The Maze of Babylon tuo mieleen Italiassa 70-luvulla hienosti menestyneen Van Der Graaf Generatorin. Alphonso Ninin pyörivät bassokuviot ja Stefano Ribecan saksofoni lienevät syypäitä. The Fugitive on kuin Depeche Mode soittamassa David Sylvianin kanssa. David Petrosinolla on kaunis, lämmin ääni. Häntä on kiva kuunnella.

Pidän levyn pienestä äänimaailmasta ja rauhallisesta tunnelmasta kovasti. Tarina etenee hitaasti, mutta koko ajan on sellainen pieni jännite, että ihan kohta tapahtuu jotain. Mukana on muutama leffamusiikkimainen äänikollaasi. Nekin sopivan kokonaisuuteen saumattomasti. Kaiken odottamisen jälkeen odotin totuudessa hieman isompaa loppuhuipennusta. Sen verran kiinnostus tähän ryhmään heräsi, että kaivan sen ensimmäisen osan jostain.

Tero Honkasalo