mattip's blog

(Eclipse Music, 2022) Kun yhtye on nimetty Vertigo-elokuvan maalaukseen ikuistetun naishahmon mukaan, debyyttialbumi Prahan instrumentaalimusiikissa on epäilemättä ollut tietoinen pyrkimys jonkinlaiseen elokuvamaisuuteen. Sen verran laveilla pensselinvedoilla maalataan, että tavoitteessa on myös onnistuttu komeasti. Ja yhtään tinkimättä omavaraisesta rockilmaisusta, eli mistään köyhän miehen enniomorriconesta saati pullistelevasta action-rymistelystä ei ole kyse. Stam1na-metallibändissä vaikuttanut kosketinsoittaja Emil Lähteenmäki on haalinut rinnalleen monipuolisen osaavia muusikoita. Esimerkiksi kitaristi Jere Haakanaa on kuultu jazzkokoonpanoissa (mm. Mortality), basisti Onni Hamardia Lassi Valtosen levyillä sekä sellisti Katri Antikaista Utu-taiderockprojektissa.

Tymäkästi rullaavan 'Alussa'-avausraidan progemetallikeitokseen sekoittuu fuusion sävyjä, kun taas 'Newly Boundista' saattaa kuulla niin Rushin kuin King Crimsonin progevaikutteita. Erityisesti 'M'-kappaleen ilmavat mutta väkevät soinnut ovat silkkaa mannaa. Kotimaisista yhtyeistä samansuuntaista henkeä olen havainnut vaikkapa Katayan, Lighthouse Sparrowsin ja Oddtomaticin levyillä, mutta Carlotta Valdesin uhkea liito jättää muut taakseen. 

Sekstetin käsissä progen, metallin, pelimusiikin ja fuusion elementit yhdistyvät saumattoman luontevasti ja mielikuvia herättävällä tavalla. Instrumentaalinen progerock voi joskus käydä hiukan puuduttavaksi puurtamiseksi täyspitkän levyn kontekstissa. Kaksi erityyppistä kitaristia käsittävän yhtyeen verevissä sovituksissa ja Emil Lähteenmäen jäntevissä sävellyksissä on kuitenkin niin runsain mitoin huolella kypsyteltyjä aineksia, että Praha pitää lajityypin ystävän tiukasti otteessaan alusta loppuun.