mattip's blog

Tälläkin sivustolla kiitetyn Aamunkoiton portit -progekirjani uudistettua, 400-sivuista painosta saa minulta hintaan 30 euroa toimituskuluineen. Useammille kappaleille voi kysyä lisäalennuksia, tosin kirjoja ei ole enää kovin monta jäljellä. Minuun saa yhteyttä Facebookissa tai s-postitse: mattipajuniemi AT hotmail PISTE com.

[Giant Electric Pea, 2017] - Australialaisista nykyprogebändeistä huomatuin on ollut Unitopia, jonka musiikissa The Flower Kings -tyyppinen sinfonisen perinteen jatkaminen on yhdistynyt moderneihin soundeihin ja popin tarttuvuuteen. Laulaja Mark Trueackin ja kosketinsoittaja Sean Timmsin yhteistyöstä syntyneen yhtyeen taival päättyi nelisen vuotta sitten, mutta nyt herrat ovat palanneet tekemään kunniaa Unitopian alkuvaiheille. Aikoinaan peräti kahdeksan vuoden ajan tekeillä ollut esikoisalbumi More Than a Dream (2005) on saanut kolmen CD:n erikoisjulkaisun, jossa on lisämateriaalia kahden ja puolen tunnin edestä. Itselläni ei yleensä ole erityisen lämmistä suhdetta moisiin isotteluihin, missä määrä tuppaa ajamaan laadun ohi ja missä samoja biisejä tarjoillaan erilaisina miksauksina. Kuunneltuani levyt läpi ennakkoluulojen kylmentämä suhtautumiseni kuitenkin muuttui arvostavammaksi. Erityismaininnan ansaitsee kansitaiteilija Ed Unitsky, jonka perfektionismi on tuttua myös mm. The Samurai of Progin albumeilta.

More Than a Dream alkaa hitusen hyökkäävällä, ohjelmointisoundien ja torvien ryydittämällä voimabiisillä 'Common Goal'. Sopraanosaksofonin käynnistämä 'Fate' ajautuu häiritsevään kertosäekeskeisyyteen, mutta 'Justify' onkin sitten liki 13-minuuttinen taidonnäyte, jonka sovituksen kruunaa Mark Trueackin Holly-tyttären lapsisopraano-osuus. Tunteikas 'Take Good Care' sisältää varsin onnistuneen orkestroinnin. 'Riden' pohjalla oleva rumpukonehelskyttely on kuin suoraan Genesiksen 'Duchessista' tai 'Man on the Cornerista'; tavallaan harmi, että se hautautuu täyteen ahdetun soundimaailman alle. Albumista kyllä kuulee, että yksityiskohtien parissa on puurrettu pitkään ja hartaasti, ja paikoitellen se tuo pusertamisen makua. Ykköslevyn päättää kaksi originaalialbumilta pois jäänyttä poppista. 'Unitopiaan' on Sean Timmsin lainereiden mukaan antanut vaikutteita Prefab Sprout, ja 'There's a Place' oli tilaustyö Peter Gabrielin 'Don't Give Upin' hengessä. Timmsin tuolloinen vaimo Neusa on balladin erinomainen tulkitsija.

CD 2 koostuu albumiraitojen re-mixeistä ja uusioversioista. Pitäisin levyä turhakkeena, ellei moni kappale kuulostaisi tällä levyllä itse asiassa paremmalta. Esimerkiksi 'Ridesta' on onnistuttu vähentämään sitä kertsipainotteisuutta. Eroja on riittävästi, minkä ansiosta jatkossa tulen mitä luultavimmin kuuntelemaan paketin eri levyjä tasapuolisesti. Kolmoslevyn alussa on mittavat Lovecraft- ja Decamerone-aiheiset eepokset, joilla Unitopia osallistui Colossuksen projekteihin. Ennen julkaisematonta 'The Haunted Stormia' seuraa neljä dance-miksausta albumibiiseistä. "Mitä hittoa oikein ajattelimme??", Timms ironisoi saatesanoissaan, mutta perhana, on hauskaa omistaa levyhyllyssään edes tämän verran kunnon EDM-säksätystä! Lopuksi saadaan vielä kaksi ennen julkaisematonta demoa vuodelta 1996 sekä täysin uusi kappale 'The Dream Complete'. Kaikessa suureellisuudessaan tämä setti toimii yllättävän hyvin, ja jos hinta on kohdillaan, ei kohderyhmän tarvitse suinkaan rajoittua yhtyeen uskollisimmille faneille.

Laulajattaren ja kitaristin muodostaman saksalaisparivaljakon ensialbumi The Oblivion Tales on kaikin puolin korkealaatuinen omakustanne. Kannet ja liitevihko ovat tyylikkäät ja albumi kantaa ylväästi 67 minuutin kestonsa. Kyse on folk-rockista, jossa on sähköisen rockin sekä progen aineksia. Mieleeni tuli Hiidensointi, sillä Melanie Mau muistuttaa hieman Niina Hiironniemeä - tosin pidän kyllä enemmän Niinan lauluäänestä. Menneiden aikojen mystiikkaa viljelevine sanoituksineen vertailukohteeksi käynee myös Blackmore's Night, joskin renessanssivivahteet jäävät vähemmälle ja Melanien vahvasta äänestä puuttuu Candice Nightin imelyys. Esityskieli on englanti lukuunottamatta kornin hevahtavaa kappaletta 'Die Zwerge Von Iberg' sekä onnistunutta balladia 'Erinnerungen'. Ainoa instrumentaali, 'Melanie's Theme' akustiselle kitaralle, päättää albumin kauniisti.

Sovituksissa on vaihtelevassa määrin traditionaalisia folk-elementtejä; puhaltimista ovat mukana tinapilli ja säkkipilli. Osa biiseistä ikävä kyllä erkanee folkista muistuttaen keskitien pop-rockia kitarapainotteisuudessaan. Paikoin kuullaan juurevia countrysävyjäkin (erityisesti laulussa 'Wild West'), mutta kokonaisuus asettuu miellyttävästi retrohenkisen folk-rockin tai -progen puolelle. Lauluharmonioita hyödynnetään vähän samaan tapaan kuin Spock's Beardissä ym. jenkkiprogessa. Kansikuvaa hakiessani löysin muuten samalla bandcamp-sivun, josta albumi on kuunneltavissa.