mattip's blog

(Kirjoitettu alun perin Unisatama -progekirjani käsikirjoitukseen ja haikein mielin poistettu siitä viime metreillä.)

KanadalainenJane Siberry (s. 1955) ei ole päässyt ProgArchivesiin Björkin ja Tori Amosin rinnalle, mutta etenkin 1980- ja 1990-luvuilla tämän taiteellisesti kunnianhimoisen laulaja-lauluntekijän tuotanto oli niin omaperäistä, että haluan esitellä hänet. Siberry opetteli pianonsoiton nelivuotiaana ja viimeisteli ensimmäisen valmiin laulunsa 17-vuotiaana. Mikrobiologiksi valmistuttuaan hän alkoi esiintyä samassa kahvilassa, jossa työskenteli tarjoilijana. Nimettömän esikoisalbumin (1981) folkhenkisyys vaihtui kunnianhimoisiin ja omintakeisiin taidepopaineksiin kakkoslevyllä No Borders Here (1984). Liki 8-minuuttinen, singlenäkin menestynyt ’Mimi on the Beach’ on herkullinen paketti popin tarttuvuutta ja progemaista polveilevuutta intensiivisine puheosuuksineen. Suoraviivaisemmat laulut muistuttavat hieman Eva Dahgrenin varhaistuotantoa, mutta päätösraita ’Map of the World, Pt. 1’ leijailee laurieandersonmaisissa sfääreissä. Vastaavanlaista kokeellista ambienssia ja Siberryn viehkeän lauluäänen monikerroksellista käyttöä löytyy myös The Speckless Skylta (1985), esimerkiksi taianomaisesta soundikollaasista ’Vladimir Vladimir’. Raikkaan ja kiehtovan poplevyn päättää aamuöisessä melankoliassaan haavoittuvaisen herkkä ’The Taxi Ride’.

Jane Siberryn neljäs albumi, edeltäjiään haastavampana kaupallisesti flopannutThe Walking (1987) on kokeellisen popin mestariteos, jonka pitkähköissä sävellyksissä on runsaasti käänteitä ja tunnelmanvaihdoksia ilman, että emotionaalinen sisältö jäisi vähääkään kekseliäiden detaljien alle. Rakastan jokaista kahdeksaa kappaletta, mutta nostettakoon kohokohdiksi pisimmät ’The White Tent the Raft’ ja henkilöhahmojensa vuorottelussa kuunnelmamaisia piirteitä saava ’The Bird in the Gravel’. Sadonkorjuuaiheisessa jaksossa on Genesiksen ’Willow Farmiin’ rinnastuvaa hilpeyttä, joka vaihtuu äkisti itsekseen puhuvan koulupojan kulkuun halki pimeän metsän, minkä jälkeen alussa esiintyneen palvelustytön romanttinen fiilistely saavuttaa katarttiset mittasuhteet.

Seuraavalla albumillaan Bound by the Beauty (1989) Jane Siberry heittäytyi paikoin countryhenkiseen rentouteen aiempaa akustisemmin sovituksin. Kolmen vuoden ajan työstetty When I Was a Boy (1993) sisältää tekijänsä kaiketi tunnetuimman laulun ’Calling All Angels’: pehmoduetto k. d. langin kanssa on soinut kahdessakin elokuvassa. Monivivahteisella albumikokonaisuudella Siberry päästää kuulijan syvemmälle mielensä sopukoihin kuin koskaan aiemmin. Brian Enon tuottama ’Temple’ tihkuu mystistä seksuaalisuutta, yli 9-minuuttinen ’The Vigil’ on eeppinen sukellus suruun ja addiktio-ongelmiin, ja ’At the Beginning of Time’ maalaa salaperäisen kuvan ajasta ennen mitään. Viileän ja jazzhenkisen Marian (1995) jälkeen Siberryn musiikki on usein vaikuttanut hiukan hahmottomalta tunnemössöltä. Näin hänen intiimin sooloesiintymisensä Porin kaupunginkirjastossa keväällä 2019, mutta setin painottuessa itselleni vieraaseen myöhäistuotantoon keikkaelämykseni jäi odottamaani vaisummaksi.