haroldthebarrel's blog


Lukuisten proge- ja hard rock -tribuuttilevyjen takana oleva ja Chris Squiren saappaisiin Yes-basistiksi astunut Billy Sherwood on julkaissut kauan työn alla olleen soololevynsä. Mukana soittojoukoissa on iso joukko progelegendoja Rick Wakemanista Steve Hackettiin, Alan Parsonsiin ja -niin- Chris Squire -vainaaseen. Ulkopuolista työvoimaa käytetään etenkin kosketinsoolo-osastolla. Billy hoitaa itse suurimman osan lauluista, kitaroista, bassoista ja rummuista. Luonnollisesti kyseessä on teemallinen kokonaisuus, joskaan teema ei ole lainkaan omaperäinen: saman sielun uudelleensyntymä historian eri merkkitapahtumien tai -henkilöiden aikoihin.


Eipä ole levyn musiikissakaan mitään omaperäistä tai päräyttävää. Nimekkäistä vierailijoista ja Sherwoodin pitkästä ja ansiokkaasta urasta huolimatta kyseessä on nimittäin kenties huonoin tänä vuonna kuulemani levy. Citizenin musiikki on toki ammattitaitoisesti tehtyä, melodista ja paikoin mahtipontista, mutta se on myös onttoa, tylsää ja soundejaan myöten vanhanaikaista. ”Ysäriä”, mut huonoa sellaista. Levyllä on kyllä yksittäisiä oivan kuuloisia tai kekseliäitä kohtia, mutta kokonaisen järkevän kuuloisen kappaleen rakentaminen tuntuu olevan Sherwoodille mahdoton tehtävä. Näin harmaan ja hahmottoman levyn läpikuuntelu on todella raskas kokemus, enkä yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa siitä tämän enempää.