Teijo's blog

teksti ja kuvat: Teijo Salminen

 

SID HILLE - RASMUS HEDLUND - ASTRAL BAZAAR - DAI KAHT - HIDRIA SPACEFOLK

Annankadun rock-klubi Loose kunnostautui elokuun viimeisellä täydellä viikolla peräti kahden perättäisen illan progressiivisella kattauksella. Torstaina, Helsingin Taiteiden yönä Loosessa soitti perätikin kolme yhtyettä: Urja ja Astral Bazaar pääkaupunkiseudulta sekä Kajaanin zeuhl-aarre Dai Kaht. Perjantaina vuorossa oli vanha kunnon avaruusprogeryhmä Hidria Spacefolk.

Taiteiden yön keikkaputken aloitin kuitenkin marssimalla Temppeliaukion kupolin alle. Perinteistä kirkkoahan rakennelma ei juuri muistuta, mutta toimii oivallisena akustisen ja ambient -musiikin esitysalustana. Illan avasi monille jazzpiireistä tuttu Sid Hille pianoineen ja elektroniikoineen. Harvinaisen maukkaasti Hille yhdisti flyygelin, Rhodes-sähköpianon, syntikat, thereminin ja loop-pedaalin soundeja pariin kelloinstrumentin kilahduksiin. Pienellä Microbrute-syntetisaattorilla mestari pöräytteli raaempaa elektronista surinaa ja soitti myös hyvin Kotilais-henkisen soolon. Välillä taas palattiin flyygelitunnelmointiin, sitten vuorostaan rhodesiin ja thereminiin. Taustalla helisevät loopit. Mies tekee tämänkaltaisella setupilla joka kerta erilaisen improvisaation, eli jokainen keikka on uniikki. Musiikkia on hankala kategorisoida, mutta jonnekin jazzpianistien, kuten Keith Jarrettin, toisaalta elektronikkojen kuten Brian Enon ja Tangerine Dreamin välimaastoon se asemoituu.

Sid twiikkaamassa Microbrutea. Rhodes on vuosimallia -74

Mestari theremineineen

Sid Hillen noin kolmen vartin pituisen setin ja vartin tauon jälkeen Rasmus Hedlund käveli eleettömästi kioskinsa taakse. Miehen instrumentaatio oli hieman erilainen ja musiikkikin selkeämmin ”perinteistä” ambient-maalausta, tekotapa ei perustunut niinkään koskettimiston käyttöön (joskin sellainen kaksioktaavinen miehellä näytti olevan) vaan syntikan säätämiseen ja modulaarin pätsäykseen.

Mutta palataksemme musiikkiin, niin sanoisin, että erittäin taidokkaasti kootun, lähes tunnin mittaisen komposition Hedlund laitteistaan tuotti. Temppeliaukion kupoli kiviseinineen soi kauniisti ja etenkin reverb-kaiutukset olivat todella komeata kuultavaa. Musiikissa oli toisteisia teemoja juuri riittävästi, mutta ei kerrallaan liian kauan, jonka ansiosta mielenkiinto pysyi yllä eikä kyllästyminen päässyt yllättämään. Sikälikin hyvä, koska yleisön joukossa saattoi olla ambient-ensikertalaisia.

Rasmus Hedlund. Helppo on hymyillä hienon keikan jälkeen

 

*************

Valitettavasti Looseen saapuessani oli Urja osaltani mennyt kokonaan ohitse (Dai Kahtin rumpali tosin kehaisi bändiä hyväksi - siihen sanaan luotan!) jaAstral Bazaarin settikin oli jo ”puolimatkan krouvissa”. Hämmästelin ensin kokoonpanoa, kosketinsoittajia ei näkynyt, mutta sitäkin enemmän kielisoittajia. Mutta ei musiikki silti mitään KCrimsoilua ollutkaan noin tyylillisesti. Vaikka yksi soittajista vaihtoikin kitaran saksofoniin yhden kappaleen ajaksi.. Toisiksi viimeinen setin kappaleista oli ainakin allekirjoittaneelle suuresti mieleinen, alkaen mukavasti Kingston Wall-tyylisellä energiamelskeellä, väliosassa mentiin hieman Rushin Xanadun mieleen tuovissa fiiliksissä, instrumentaalisooloissa kitaristi scherzoili Bachin kaikkien tuntemalla urkutoccatamelodialla, tuplakitara soi paikoin kuin Big Countryn ”säkkipillisoundilla” - loistavaa! Bändillä oli hyvä, energinen ja selvästi kuusihenkisen orkesterin soittajat nauttivat olostaan Loosen kutakuinkin ahtaalla stagella.

Astral Bazaarin kuusikko Loosen ahtaalla lavalla. Laulaja Koos Zevenhoven varmistaa kuuluvuutensa megafonilla...

 

Dai Kaht saapui Kainuusta ja valloitti Helsingin pienen Loose-kaupunginosasen totaalisesti. Bändi on ilmiö isolla Ï:llä. Vaikkakin koko nelikko vaikuttaa äärimmäisen taitavalta ryhmältä, niin rytmisektio on se akseli joka tässä tuntuu vetävän tässä suurimman huomion puoleensa. Nokkahahmona hilluva laulaja-basisti Atte Kemppainen (tai siis Alemaahr Kempah) on suorastaan harvinainen ilmestys progessa, täydellisen musiikillisen komiikan hallitseva esiintyjä, joka kaiken mimiikkansa ja kirjaimellisesti kieli-poskessa-meininkinsä lisäksi (tai siitä huolimatta) hoitaa basistin tehtävät virtuoositaidolla. Vähintäänkin kaikkien progediggarien -etenkin Magma-diggarien – pitää tsekata tämä yhtye. Bändin jäsenet muuten kertoivat tulevansa Magman Tavastian keikkaa kuuntelemaan lokakuussa. Kenties jotain tenttiä miehiltä tuon ajankohdan jälkeen luvassa Colossuksen sivuilla, siis.

Dai Kaht. Helvet Sttröi... tai Gnyynläggor!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Perjantaina sitten olikin vuorossa Hidria Spacefolk. Valitettavasti lämppärinä soittanut Black Metal Raccoons jäi suurimmalta osalta kuulematta. Toisen kerran siis… Hidriat vetivät tasaisesti jumittavan keikan, sillä mitään hidastempoisempaa Reversionin tai Flora/Faunan tapaista tunnelmapalaa ei settiin oltu valittu. Alussa vaikutti siltä, että jotain teknisiä ongelmia oli, sillä aloitusbiisin aikana kosketinsoittaja Veikko Aallonhuippu könysi tarkistamaan rumpalin sähköpädin IO-boxin kytkennät. Lopulta rumpali Kilponen sai perkan taas toimimaan, onneksi. Jollen ihan erehdy, niin muutamakin suosikkilevyni, Symetrian, raidoista soi. (Pahoittelen, kun kuuntelen Hidriaa, niin kappaleiden nimet eivät vaan jää mieleen jostain syystä… joten settilistaa kyllä saa kysellä suoraan bändiltä)

Kuusihenkinen hidrialainen folkryhmä mahtui sekin Loosen ahtaalle lavalle, vaikka Olli Karin midi-marimba ja perkussiot vievätkin leveästi tilaa

 

Totesin taas kerran vaikutelman, että tätä bändiä johdetaan vahvasti rumpalin pallilta, sillä Teemu Kilponen äärimmäisen niukaksi supistetun rumpusettinsä takaa pitää Hidrian säikeet kasassa millintarkalla työskentelyllä ja aivan hirvittävällä latauksella. Keikan loppupuolella yleensä erittäin eleettömästi soittava bändi jo ilmeidensä puolesta alkoi vapautua, yleensä meditoivalta vaikuttava basisti Kimmo Dammert ja kivikasvoinen kitaristi Mikko Happo jopa rohkenivat hymyillä!

********************************************************************************************

Jos jotain tästä Loosen sinänsä ansiokkaasta kahdesta illasta pitää negatiivista mainita, niin lähinnä risut menevät ongelmallisen soundien piikkiin. Valitettavasti soittohuone on akustisesti hankala, nimittäin lavan edessä, jossa näkee bändin hyvin, soundi on paikasta riippuen erittäin puuroinen. Laulusta on vaikea saada tolkkua ja alakeskiäänet blokkaavat etenkin syntikan korkeammat taajuudet jotenkin peittoon josta seuraa myös outo ”epävireisyys”ilmiö. Sen sijaan miksauspöydän takana soundi on yleensä ihan säällinen. Tällöin soittajat jäävät yleisön taakse, jolloin on turha kuvitella näkevänsä soittajien työskentelyä. No, kaikkea ei voi saada, mutta todettakoon kuitenkin, että silti on helppo allekirjoittaneenkin hymyillä - ainakin näiden livekokemusten nojalla totean, että hyvää musiikkia kotimaassa syntyy, ja sitä saa toivottavasti myös edelleenkin kuulla suomalaisilla estradeilla.