Teijo's blog

Hiljattain Colossuksessa oli eräs toinenkin levyarvio runoja musiikiksi soveltavasta levystä. Nyt vuorossa on Ajaton-kvartetin vokalistin, Mia Simanaisen Helvi Juvosen runoihin säveltämä teos. Kansitekstien mukaan soivina elementteinä Simanainen on käyttänyt suurimmaksi osaksi omaa ääntään.

Albumi alkaa hieman yllättävästi. Halvalla kasettinauhurilla nauhoitetun kotiäänityksen kuuloinen laulu ilman säestystä, josta tulee hassu mielleyhtymä jonkinlaisesta avant-progen jarunonlaulun tyylisestä fuusiosta. Avaukseksi ihan mielenkiintoinen, mutta onneksi rajoittuu vain tähän alkuun, sillä levyllinen kotimankalla äänitettyä loitsintaa saataisi olla allekirjoittaneellekin pikkuisen liian outoa. Jatko on onneksi jo ihan kunnon studiotasoista materiaalia. Kuten levyn nimikinlupaili, lyriikat ovat Helvi Juvosen tekstejä.

Helvi Juvonenhan tunnetaan sodanjälkeisen modernismin pioneerina ja hänen teksteissään on mystikoille ominaisia aineksia, uskonnollisuutta ja metafysiikkaa, mutta myös ihan käytännöllistä arjen runollista kuvausta – tästä esimerkkinä ”Puuvillaa”. Oivaa raaka-ainetta siis myös vapaamuotoisen musiikin lyyriseksi sisällöksi. Tässä vaiheessa täytyy tosin myöntää, että näiden tekstien analysoinnissa en ole ihan omimmilla alueellani, omat kapeat runokokemukseni kun rajoittuvat lähinnä Danteen, A.W. Yrjänään ja Harry Martinsoniin Tai no, kaipa sitä Kalevalaa ovat useimmat suomalaiset joskus lukeneet, se vain tahtoo unohtua.

Albumin musiikkituskin putoaa kovin helposti mihinkään kategoriaan. Sen voi ajatella sisältävän kansanmusiikkielementtejä, minimalismia, ambientia, accapellaa, musique concretea… eli kuten bändinsä Ajattoman kanssa, myös tämä soolo tosiaan karttaa selkeää musiikillisiin tyylikategorioihin asettumista.Äänitasotovat laajan dynamiikan vuoksi paikoin matalat (toisaalta fortejakin löytyy), jonka vuoksi kuulokkeet tai muutoin hiljaiset kuunteluolosuhteet ovat suositeltavat. Laulun ja ihmisäänimateriaalin lisäksi kuullaan jonkin verran erilaisia sekä konkreettisiaettä elektronisesti tuotettuja ja manipuloituja äänielementtejä. Jollainraidalla vilahtaa piano, toisinaan afrikkaisen sormipianon kalkatus yhdessä takkatulen ritinän kanssa. Rukous-raidalla avustaa myös ”mekaaninen sekvensseri”, eli soittorasia toistaen tuttua japanilaista Sakura-teemaa. Pääosassa on kuitenkin Simanaisen oma ääni, sekä efektoimatta että samplattuna accapella-kerrostumina. Tunnelmat liikkuvat hyvin etnohenkisestä kotiaskareiden oheislaulannasta ambientteihin äänimaisemiin.Ambientista äänituotannosta vastaa Joonas Outakoski, joka tekee kyllä hienoa työtä; hän käyttää äänisynteesissä siis valtaosin Mia Simanaisen ääntä. Erityisesti kutosraita ”Laulu” nousee isoihin mittoihin, toisaalta ”Kesäillan” tunnelma nostaa ihokarvat pystyyn hartaudellaan ja lämmöllään.

Helvi Juvosen kirjallista tuotantoa ajatellen ”Soi Helvi Juvonen” voisi olla kaltaiselleni runoummikolle hyvä esittely aiheeseen, ehkä sitä voisi myös luonnehtia musiikin metodeilla tuotettuna äänikirjana. Eli tutustumaan vaan! Levy on kestoltaan lyhyt, vain puolituntinen. Sen kansiteksteissä neuvotaan kuuntelemaan levy kokonaisuudessan kerralla (eläköön albumiformaatti!). Tässäkin ajassa ehtii mainiosti rauhoittua musiikin äärelle, kuuntelemaan ja heittäytymään kauniin ja inspiroivan tunnelmavirran vietäväksi.