Teijo's blog

Jokaisen uuden CMX-levyjulkaisun alla mielessä käy sama salainen toivomus, jokohan tämä albumi olisi taas vaihteeksi progressiivisin vähään aikaan. Alkuteos täyttää tämän toiveen, mutta jälleen tyystin eri tavalla kuin odotti. Levy ei ehkä ole varsinaista progea, mutta progressiivinen ja taiderock -levy se on mitä suurimmassa määrin. Viimevuotisen Juhlaviikkojen Talvikuningas-esityksessä ensimmäisellä puolikkaalla debytoineen elektro-CMX-inkarnaation syntetisaattorivetoinen henki on vahvasti läsnä tällä levyllä -vaikkakaan ei sellaisenaan, vaan mausteena ja erityisesti kappaleiden introissa. Kaikki kappaleet sisältävät siis myös ne perinteiset kielisoittimet ja Olli-Matti Wahlströmin lyömäsoittimet.

 

Elementa.
Kahdeksanminuuttinen avaus, levyn pisin raita. Teemaltaan kaksiosaisella avauksella vyörytetään esiin Yrjänän vanhaa kunnon antiikin maailman ja Vanhan testamentin estetiikkaa ja mystiikkaa. Alkemisti Niilin rannoilta. Arkkienkelit, mukaan lukien Lucifer. Lopussa vielä tehdään lainaus bändin ensilevyn, Kolmikärjen ensiriveiltä ”Jalat polje maahan, ilmaan katoa”. Kappale on rakennettu useammasta taitteesta, ollen taas kerran tyypillinen CMX:n ”progemman siiven” raita, ensin suoraviivaisesti etenevä, mutta väliosissa polveileva.

 

Paratiisin Eeva.
Levyn ensimmäinen aito pop-kappale kauniin heleine syntikka-arpeggioineen. Sanoitukset eivät tosin ole ihan peripoppia: edellisen kappaleen vapaudenkaipuinen arkkienkeli Lucifer on tämän tekstin protagonisti tarinamuunnelmassa, joka lienee monelle tuttu Raamatusta. Muista tarinoista poiketen tämä paholaisena muualla tunnettu hahmo onkin onneton ”hyvis” joka luopuu vallastaan rakastuttuaan onnettomasti Paratiisin karvattoman apinalajin naaraaseen… Pehmeästi poksahtelee, musiikillisesti ei toki mikään aivan unohtumattomin teos, mutta kokonaisuutena näen tämän kuin renessanssimaalauksena puettuna pop-kappaleen muotoon.

 

Puolikas hyvää.
Intro lähtee elektrosäksätyksellä. Silti, jotenkin tämän levyn kappaleista tunnistettavinta CMX:ää. Kertosäkeet löytyy. Toimii kyllä, muistelen tämän olleen jopa levyn ensimmäinen promosävellys, mutta ehkä juuri siksi jää vähän yllätyksettömänä tämän levyn huippukohtien varjoon.

 

Konx om pax.
No nyt! Intro kuulostaa 2000-luvun Ultravoxilta (mikäs siinä, oli teininä meikäläisen mielibändi!), mutta jatko onkin aika maukasta sillisalaattia, varmaan levyn koukeroisin raita. Sanoituksissa on ristiin viittauksia taas kerran vanhaan aikaan, toisaalta mainitaan korkeat lasitalot. Yhteiskuntakritiikkiä, ihmisen vallanhimon, väkivallan ja välinpitämättömyyden kyynistävää tilitystä. Keskivaiheella riipivät rivit isästä, joka lapsilleen selittää lähtöään sotaan, ”palvelemaan konetta joka kaiken tieltään niittää”. Kappaleen nimi muuten ei ole latinaa, vaan mahdollisesti sanskriittiä, muinaisegyptiä, mayakieltä...tai sitten ei. Joka tapauksessa okkultisti Aleister Crowley-viittaus. Levyn vahvinta antia, ehdottomasti.

 

Verenpuna.
Pehmoisilla soundeilla ja tasakompilla ja kirkkaan syntetisaattorin intromelodialla johdatellaan levyn toiseen poppiskappaleeseen. Kertosäe saa lähestulkoonkin hyräilemään mukanaan, tamburiinikin taas tuolla vienosti soi. Tavallaan tämän levyn Kultanaamio. Mutta loppupuolella sitten seuraakin jotain odottamatonta: Yes-henkinen osa, joka on plokattu lähes sellaisenaan Talvikuninkaan Kaikkivaltias -jaksosta! No, minua ei haittaa vaan ilahduttaa. Vanhassa hyvässä musiikissahan tämä oli käytäntö, Vivaldi, Telemann ja ukko Bach harrastivat sitä tämän tästä. En voi tästä olla pitämättä.

 

Sulaneet muovisotilaat.

Sähköpianovetoinen tunnelmapala. Sanoitukset ovat lähes iskelmälliset, toki hyvin CMX:llä tavalla. Mukavan utuinen tunnelma.

 

Neljäkymmentä päivää.
Palataan taas raamatullisiin aiheisiin. Tällä kertaa Kristus-näkökulma, 40 päivää hortoilua erämaassa, meditointia, kiusaus. Taas kerran ikään kuin renessanssimaalaus puettuna rytkivän rock-kappaleen muotoon.

 

Alkemisti.
Päätösraita on vain noin kuusiminuuttinen, mutta silti kaksiosainen mystiikkaeepos, jota valmistellaan latinankielisellä alkuresitaalilla. ”Äly on minun ruumiini..” tjsp. Ensiosassa maalaillaan kuvaa kenties tulevaisuudesta tai nykyisyydestä, mutta tarkoitus on itseltäni vielä ymmärtämättä. Vaatii vielä muutaman kuuntelukierroksen avautuakseen.

Toisessa osassa taas tehdään kauppaa pyhäinjäännöksestä, mitä ilmeisimmin roomalaisessa kapakassa ärtyisän ja rivosuisen, voisiko olla peräti mestari Paracelsuksen kanssa… Kuten sanottu, avautuminen vaatii lisäkuunteluita. Kuvavertauksena tämä on silkaa hämärää Caravaggiota.

 

CMXää ei voi syyttää liiallisesta itsensä toistamisesta. Toki tietyt vakioelementit on olemassa, mutta yleisesti ottaen jokainen levy tuo omanlaisensa maailman. Kymmenen viime vuoden ajalta pikainen leikkaus: Talvikuningas oli scifi-proge-eepos, Iäti paikoin lähes iskelmällinen, Seitsentahokas ankaran kolea ja rähisevä kitararocklevy, Mesmeria toi Arto Tuunelan tuotannossa paitsi pop-elementtejä, myös progesävyjä. Alkuteos on haastattelujen perusteella tehty kollaasitekniikalla, ja se on helppo todeta levyn kuultuaan. Sävellyksiä on Yrjänän mukaan tehty jopa siirtelemällä osia eri kappaleaihioista toiseen. Mikäs siinä, tulos toimii yllättävän ehjästi. Soundipuoli levyllä on poikkeuksellisen pehmeä ja bassovoittoinen, kuulaat ja pirskahtelevat koskettimet tuovat hyvän tasapainon kokonaissoundiin. Levy on yllättävän lyhyen tuntuinen. 45 minuuttia ei ole tietysti nykystandardein pitkä, mutta varmasti vinyylilevyjen ystävät arvostavat hyvää dynamiikkaa jonka tuo pituus mahdollistaa.

Alkuteosta voisi epäillä myös Tuunelan tuotannoksi (synasurinat ja pulputuksethan ovat Pariisin Kevään levyjen peruskauraa) mutta tuottajaksi onkin levyn kansilinereissä merkitty Yrjänän ja Halmkronan lisäksi Erno Laitinen, joka soittaa myös koskettimet. Hyvää työtä teki. Kuten koko yhtye.

 

Teijo Salminen

 

Hyviä uutisia Lahdesta! Allekirjoittaneella kieltämättä läikähti sydänalassa lämpimästi, kun huomasin sosiaalisen median uutisseinällä ilmoituksen uudesta progeen keskittyvästä klubista Lahdessa. Turussahan noita Sisare-yhtyeen jäsenten ansiokkaasti järjestämiä progeklubeja on ollutkin jo muutaman vuoden ajan. Colossuksen klubit Helsingin päässä sen sijaan ovat olleet valitettavassa ”lepotilassa” jo kolmisen vuotta, täällä keikkoja järjestävät onneksi satunnaisesti levymerkit kuten Svart ja Running Moose muutamien ahkerien bändien ohella. Eli proge elää sittenkin ja toivottavasti nousee taas. Kulttuuri-ilmiöiden suosio on usein aaltoliikettä, ehkä tässä ollaan taas uuden aktiivisemman ajan aamunkoiton porteilla!


Siispä ottamaan yhteyttä Lahden proge-klubin puuhahenkilöihin. Sain kiinni sähköpostin välityksellä Max Hagelbergin, joka valotti perustamisen taustoja.

 

M: Tämän klubin ydin on Mancha nimisen bändin jäsenet : Cedrik Bano (kitara), Max Hagelberg (basso) ja Jukka Teerisaari (rummut). Olemme soittaneet yhdessä reilut parisen vuotta ja yhteinen intohimo on nimeenomaan PROGE. Vuonna 2016 soitimme kolme keikkaa kolmella eri klubilla Lahden Torvessa. Lisäksi olemme toimineet housebändinä useaan otteeseen Ravintola Tirran Soittajien Sunnuntaissa vuonna 2017, mikä on jamipohjainen kaikille soittajille suunnattu klubi/tapahtuma. Mainittakoon, että rumpali Teerisaari on soittanut lahtelaisen Haikaran loppupään tuotannossa

 

C: Teerisaaren nimi olikin jostain tuttu, soitti muistaakseni Domino IV-levyllä ja viimeiseksi jäänellä Tuhkamaalla. Mutta mitenkä muut ovat progeen päätyneet?

 

M: Minä ja Cedrik olimme soittaneet King TukTuk nimisessä Surf/Punk bändissä yhdessä useamman vuoden ja jossain vaiheessa mukaan alkoi tulla progressiivisia elementtejä - ja lopulta hyvinkin progemaisiakin biisejä. Ikävä kyllä mitään konkreettista emme saaneet äänitettyä sen aikaisen rumpalin muutettua pääkaupunkiseudulle. Hänen saatuaan perheenlisäystä homma tyssäsi kokonaan, näin jäi tyhjiö joka piti täyttää.

Muutaman kiemuran kautta syntyi Mancha. Tyyliltään tämän hetkinen Mancha on instrumentaalista progea, missä on vivahteita Crimsonista ja Mahavishnusta. Työstämme tällä hetkellä kappaletta, joka on reilu nelikymmenminuuttinen ja koostuu useammasta osasta jotka nivoutuvat yhteen. Tämä tullaan kuulemaan Proge-klubi -keikallamme.

 

C: Mistä sitten progeklubi-ajatus juontui?

 

M: Idea progeklubiin hioutui ideastani järjestää lahden Sopenkorpeen progefestari joka olisi vain sitä itseään eli Progea! Olin mukana perustamassa hanketta nimeltään Sopenkorven Kesanto, joka mahdollistaisi ulkoilmatapahtumien järjestämisen vanhalla teollisuusalueella. Tämän progefestarin ajankohta olisi tuleva kesä, ja saisimme mahdollisuuden esiintyä itsekin uuden setin kera.

Samalla Lahteen saataisi uusi tapahtuma progediggareille. Homma sai kunnolla tuulta alleen muutama kuukausi sitten kun Cedrik oli treeniemme päätteeksi maininnut Jukalle että ois kiva soittaa pitkästä aikaa keikka. Muutamaa päivää myöhemmin Jukka kertoi, että keikka olisi mahdollinen Tirrassa tai Torvessa. Kiitokset kuuluu tässä kohdassa yhdelle myös Tirra/Torvi ravintoloiden omistajista, Antti Sirvolle, joka niin ikään progediggarina oli näyttänyt vihreää valoa ajatukselle. Alkoi aivoriihi ja päätimme, että laitetaan pystyyn klubi, proge-klubi. Ja koska sillä nimellä toimi jo klubi Turussa, ehdotin että klubin nimi olisi yksinkertaisesti Lahden Proge-Klubi. Kertoo tavallaan kaiken oleellisen sen ihmeemmin hienostelematta. Olisi muuten mahtavaa jos joka kaupungissa olisi oma proge-klubinsa!

 

C: Tämä olisi todella mahtavaa, allekirjoitan tämän. Colossuksen klubeille ei aikoinaan esiintyjien hankkimisessa ongelmaa. Entä Lahden Proge-Klubilla? Tulevalla keikallahan on Helsingissäkin viime vuonna esiintynyt Kajaanin ainutlaatuinen zeuhl-ryhmä Dai Kaht. Onko joku erityinen suhde heihin?

 

M: Esiintyjät oli suht helppo saada, Dai Kahtin näin Torvessa viime vuonna ja olin suoraan sanottuna myyty heidän keikkansa jälkeen. Piti mennä esittäytymään ja kertomaan että tyypit pitää saada uudestaan Lahteen nimenomaan Proge-festariin. Joten nyt kun päätimme järjestää proge-klubin oli vain luonnollista pyytää heidät jo sinne. Toinen illan ulkopaikkakuntalainen bändi From Grotto (Helsingistä, toim huom!) oli Cedrikille etuudestaan tuttu toisen bändinsä (Käki) kautta ja näin ollen hän pyysi heidät esiintymään. Loppujen lopuksi koko idea proge-klubista saatiin kasaan hyvällä yhteistyöllä ja yksinomaan rakkaudesta progeen. Itse klubin tarkoitus on tuoda Lahteen progebändejä ja tarjota lahtelaisille hyvä vaihtoehto, tulla kuulemaan nimeenomaan progea. Uskomme että tällaiselle on tilausta ja pyrimme järjestämään klubin useamman kerran vuodessa.

 

C: Kuulostaa erittäin lupaavalta. Colossus kiittää viestinnästä ja toivottaa mitä parasta jatkoa ja menestystä Lahden Proge-klubille!

Lahden Proge-klubi Facebookissa, katsokaa ja tykätkää:
https://www.facebook.com/lahdenprogeklubi/

 

Teijo