Teijo's blog

RIKK ECCENT
OWL AWOL
  Kolmisen vuotta on vierähtänyt Rikk Eccentin, eli tuttavallisemmin multi-instrumentalisti Kimmo Salmelan edellisestä soololevystä. Päät ja Poverty Stinks -yhtyeissä muinoin vaikuttanut mies on siis aktivoitunut kuluvalla vuosikymmenellä levyttämään säännöllisemmin. Käsillä oleva levy alkaa synavinkunalla, mutta raskaiden ja aika maukassoundisten kitarariffien johdattelemana edetään. Ensivaikutelma saattaa herättää vähän ristiriitaisia tunnelmia, koska rummut levyllä kuulostavat kummallisilta ja irrallisilta -epäilemättä ne ovat täysin elektroniset. Voi olla aivan kustannussyistäkin. Hieman pompöösistä soundipolitiikasta juontuu mieleen T.T. Oksalan 80-luvun sooloilut. Kansiteksteistä päätellen herra Eccent soittaa levyn kaikki instrumentit -liekö myös nuo sähkörummut (hatunnosto sinänsä -rumpujahan ei edes Mike Oldfield taida soittaa!). Vain yhdellä raidalla ”Higher Ground” kuullaan vierailevaa naislaulajaa. Soundien hienoiseen outouteen kyllä tottuu, uskokaa pois! Siinä vaiheessa levyn annista myös alkaa nauttia. Salmelan lauluääni on karheudessaan varsin miellyttävä. Vaikka On the rocksissa kuullun keikan perusteella trubaduurihommatkin hoituvat mies ja kitara-periaatteella, niin kyllä lahjat musiikin tekoon myös studiossa ovat kiistattomat. Sama pätee säveltämiseen ja sovituksiin. Rivakkatempoisella kakkosraidalla ”I feel free” kertosäkeen toisto katkaistaan juuri, ennen kuin se muuttuu junnaavaksi ja liian toisteiseksi. Kolmosraita ”Prog On” on lainakappale (alkuperäinen tosin nimellä ”Rock on”) sellaiselta muinaisuuden brittipop-ilmiöltä kuin David Essex, siis melkoisen yllättävältä suunnalta. ”Fare Well” on pitempi tunnelmapala, joka hetkittäin muistuttaa hieman Division Bell-kauden Pink Floydia tai Gilmourin soolotuotantoa. Suurin yllätys on levyn raidoista on kuitenkin ”Higher Ground”, jonka kertosäe vaikuttaa (ilmeisen tahattomasti?) vinksahtaneelta muunnokselta Kate Bushin vanhan ”Wow”-hitin vastaavasta. ”Losers Game” alkaa kitaraballadina, mutta jatkuu tavanomaisemmalla rock-poljennolla. Päätösraita ”Tomorrow is so slow to come” nytkyttelee tasakompilla hieman roxymusicillisella tatsilla, komean kitarasoolon loppuun saattelemana. Entä onko tämä progea? No, art rock, joksi saateteksti tätä kutsuu, on aivan mukiinmenevä ilmaisu. Laulukokoelmahstahan tässä pohjimmiltaan on kyse, mutta mukana on myös aimo annos sävellyksellistä ja soundillista monimuotoisuutta ja kokeilevuutta - ja tietysti pitkiä kitarasooloja. Eli kyllä tätä haastavamman musiikin ystäväkin mielikseen kuuntelee. Lisäkehaisun ansaitsee levyn kansigrafiikoiden lisäksi kansikuvan hauska pöllönnaama, levyn nimi Owl AWOL tarkoittaa vapaasti käännettynä ”Pöllö puntiksella”. Symboliikkaa voi tietysti itse kukin miettiä tykönään...

Teijo Salminen