Otso's blog

Helsinkiläinen Tristanuevo operoi jo perinteiseksi muodostuneella “nainen ja ääni, mies ja työasema” -syntikkapopduopohjalla. Kaksikon aikaansaama musiikki ei sitten olekaan mitään tavanomaista poppia eikä perinteistä progeakaan. Saate-esittelyn mukaan Tristanuevo ammentaa vaikutteita mm. 70-80-lukujen taitteen new wavesta ja toden totta: duon musiikista herää mielleyhtymiä moniin tuon ajan mielenkiintoisimpiin uuden aallon yhtyeisiin, joita itsekin tuli aikoinaan paljon kuunneltua. Nimiä on silti tässä yhteydessä turha mainita, koska vaikutteistaan huolimatta tämä Tristanuevon toinen, vain digijulkaisuna saatavilla oleva albumi kuulostaa tuoreelta ja omaperäiseltä. 

Tuomas Eirolan sävellykset ja sovitukset ovat kekseliäitä, ne ikään kuin pakoilevat totuttuja sointukulkuja ja melodiapolkuja. Anna Puhakka performoi haastavat laulumelodiat ilmeikkään notkeasti. Puhakan ja Eirolan englanninkieliset sanoitukset kertovat tarinoita mm. evoluutiosta, siirtolaisuudesta ja luovuudesta. Eirola johdattelee sovitukset välillä jopa gentlegiantmaisiin kiemuroihin sähköpianollaan, jonka ohella soundimaailmassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kiintoisaa. Yleisvaikutelma on jonkinasteisesta työasemamaisuudestaankin huolimatta ilmava ja jopa orgaaninen. Hauskoja ylläreitäkin pukkaa; pidemmässä kuuntelussa niistä tulee odotettuja käänteitä musiikillisella polulla, joka yllätysmomenttien haihduttuakin on vaihteleva ja uniikki.  

Näin omintakeisella musiikilla ei liene asiaa radioiden soittolistoille, mutta sitä suuremmalla syyllä voin suositella Tristanuevoa kaikille ennakkoluulottomille progeharrastajille pidempiaikaiseen kuunteluun!

Albumin Spotify-linkki:

https://open.spotify.com/artist/48hdpe2Pqfpyr1X9US7K3s?ref=wp