Otso's blog

  Kimmo Pohjosen aiempaa tuotantoa ei juuri tule mieleen suositella herkkähipiäisille musiikinystäville, sen verran tujut aineet on aina ollut purkissa. Tällä viime syksynä ilmestyneellä levyllään haitarin hendriximme on kuitenkin sensi-tiivistänyt sävelseostaan, yltyen ajoittain jopa kepeän hyväntuuliseen ja letkeään menoon. Sävellykset ovat silti aikaisempaa monipuolisemman ja mietitymmän tuntuisia, lukuisille soitto- ja laulukumppaneille tehdyt sovitukset rönsyileviä mutta silti jämäkästi kasassa pysyviä. Aikaa on varmasti palanut hulppeasti tätä levyä tehdessä niin Pohjosella kuin levyn tuottaneella ja miksanneella James Spectrumillakin. Mukana on tuttuun tapaan erilaisia folk- ja maailmanmusiikkivaikutteita, electronicaa ja jopa diskopoppia, ripaus Kronos Quartetin klassista crossoveria…ehkä tätä voisi kutsua puolileikillään “crossöveriksi”? 


  Sanattomalla laululla on aina ollut Pohjosen musiikissa tärkeä osa ja tällä levyllä tuo elementti vain korostuu. Kimmo Pohjosen itsensä lisäksi äänessä on myös jälkikasvu eli Inka ja Saana Pohjonen, joiden ansiota monien kappaleiden positiivinen tunnelma pitkälti onkin. Kappaleessa Ramsoo on - edelleen sanattomasti - laulajana myös Ismo Alanko, jonka voisi kuvitella sopivan hyvinkin tähän soppaan. Mutta yllätys yllätys: Kimmo Pohjosen oma laulu toimii huomattavasti paremmin, oikeastaan täydellisesti, tässä kontekstissa.


  Colossuksen saitilla kun ollaan, voidaan tietysti esittää “se kysymys”. Jos proge määritellään ahtaasti siten, että sen täytyy kuulostaa Genesikseltä, tämä levy ei missään tapauksessa ole progea. Mutta kyllä tällainen tyylilajeja omaperäisesti sekoitteleva “crossöver” on mitä suurimmassa määrin progressiivista siinä ennakkoluulottomassa hengessä missä itse sen aikoinaan opin ymmärtämään, varsinkin kun toteutus on näin hyvin onnistunut.