Morpe's blog

Vinyylijuhlat vain jatkuvat! Svart on jatkanut hienoa kulttuurityötään julkaisemalla tästä Y U P:n mestariteoksesta ensimmäisen vinyyliversion! Jo aikanaan minua harmitti kovasti, kun tämä oli vielä vinyylinä julkaistun Huuda Harkiten -esikoisen jälkeen ensimmäinen Y U P -julkaisu vain cd:nä. Tuolloinhan ainakin Suomessa uskottiin, että vinyyli tulee häviämään kokonaan eikä oikeastaan edes isojen artistien levyjä enää tässä formaatissa julkaistu, saatikka sitten marginaalibändien. Onneksi asia on nyt korjaantunut.

Tämän temaattisen levyn yhtenä musikillisena teemana tuntuu olevan, että jos ei mukaan nyt saatu ihan kaikkia eri musiikkityylejä, niin mahdollisimman useita kuitenkin. Tästä varsin haastavasta tehtävästä bändi suoritui mielestäni erinomaisesti, tyylikirjo ei ala rasittaa missään vaiheessa. Mikäli muistan oikein, tarkoituksena oli alunperin lähteä rakentamaan teema-levyä 1992 julkaistun singlen "Daavidin Fuzz/Paratiisin Sahakielet"-ympärille, mutta projektin viivästyessä erityisesti yhtyeen elämäntilanteeseen liittyen (yhtyeen jäsenet hajaantuivat tuolloin pitkin Suomea) kappaleet päätettiin jättää tulevalta levyltä pois. Levyn aloittaa upeasti Yesin moog-soitannat mieleen tuova syntikkaintro kappaleessa "Tyttö Jota Rakastan". Varsin menevän melodisen kuljetuksen lisäksi kappaleessa kuullaan pätkä teknoa ja lopuksi sambaa. Seuraavasta singelenäkin julkaistusta "Minä Olen Myyrästä" muodostui Y U P:n ensimmäisiä hittejä. Kappale alkaa "Jailhouse Rockin"-introlla, mutta lähtee kulkemaan vauhdilla 7/8-tahdissa. Välissä kuullaan hyvin reggaeta poljentoa. Seuraavaksi tulee kaikkien aikojen paras Y U P -kappale, eli "Huonot Uutiset". Tämä täysin koskettimilla ja rummuilla toteutettu kappale on kaikessa kauneudessaan pelkästään upea! Koskettimet jäljittelevät hyvin sinfoniaorkesteria. Harmi kyllä, ettei Y U P koskaan joidenkin toisten artistien tavoin tehnyt levyä sinfoniaorkesterin kanssa, koska tämän kappaleen olisi myös sellaisessa muodossa mielellään kuullut. Ikävää on, että tähän vinyyliversioon on painovirhepaholainen laittanut levyllä Martikaisen kanssa upean dueton laulavan Hanna Kärkkäisen sijasta Heikki Kärkkäisen nimen (ilmeisesti suoraan discogsista), joka käsittääkseni tunnetaan hyvin erilaisesta laulannasta. Seuraavaksi kuullaan levyn heveintä antia kappaleessa "Älä Astu Kauppiaan Päälle". Kovaa menoa pehmentää kuitenkin laulusäkeissä kuultavat akustiset kitarat. Levynpuoliskon lopettaa "Pää Puhuu", jossa Martikaisen puhuman monologin taustalla kuuluu 60-luvun lopun jännityssarjojen tunnareittin tyyppistä instrumentaalimusiikkia.

Toisen puolen aloittaa levyn nimikappale. Tähän viiteen minuuttiin on onnistuttu saamaan mukaan niin tyypillistä Y U P -kiitoa, doom-metallia, Zappa tyyppistä avantgardea, sambaa kuin doo-wopia. Kappale toimii kuitenkin mainiosti erityisesti melodisten kitara- ja kosketinsoitinkuvioidensa ansiosta. Seuraavassa "Mitä Elämän Jälkeen" kuullaan puolestaan mm. skata. "Soljan Käsittely" on taas hyvin Zappa-henkinen iloittelu. "Kuonamagneetissa" yhtye operoi jazzin kentällä mm. swingin ja yökerhojatsin parissa. Levyn lopettava "Taivaiden Maisterit" on sitten "Huonojen Uutisten" ohella levyn upeinta antia. Erittäin akustisen kauniisti alkava kappale muuttaa muiden kappaleiden tavoin muotoaan, mutta pysyy loppuun asti juhlavana. Kappale loppuu kauniiseen, stringer-tyyppisen syntikkasoitantaan Martikaisen laulaessa avaruuden rautaromun satamisesta maistereiden niskaan.

Levyn tekstit ovat taattua Martikaista. Keskeisinä henkilöinä levyllä ovat tehtaanomistajaperhe, joka käyttää ihmisiä niin orjina tehtaassaan kuin heidän hiuksiaan toppatakkien ja patjojen täytteinä. Tärkeitä henkilöitä ovat myös perheen rikoksia selvittävä salapoliisi Henry Blavatsky sekä kadulla makoilusta pitävä kauppias Paukku. Kuten arvata saattaa, etsivän tutkimukset eivät tule päätökseen hänen kompastuessaan kissaan ja jäädessä auton alle. Etsivän elämätavat eivät olleet kaksiset, mutta ikävä kyllä perkele ei saa hänen sieluaan, koska käyttää "matkarahansa" viinaan ja makaa sammuneena viereisessä pusikossa Henryn poistuessa maallisesta ruumistaan. Niinpä Henrykin päätyy taivaaseen. Martikainen mainitsee vinyylin liitteessä tuolloin kirjallisina esikuvinaan olleen Jouko Turkan näytelmä-tekstien sekä Bulgakovin ja Harmsin kirjallisuuden. Yhtymäkohtia Bulgakovin "Saatana Saapuu Moskovaan" teokseen löytyykin. Bulgakovin kirjassa Moskovan kirjallisuuden seuran puheenjohtajan pää irtoaa tämän liukastuessa kadulla olevaan ruokaöljyyn ja jäädessä raitiovaunun alle. "Toppatakkeja" -levyssä kauppiaan pää irtoaa jonkun lättäjalan polkaistessa tämän kurkulle. Myöhemmin molemmat päät heräävät henkiin, levyllä pää puhuu nauhalle tarinan murhaamistilanteestaan, kirjassa Saatana herättää pään järjestämissään läksiäisjuhlissa. Vaikkei Martikainen mainitsekaan Bukowskia, kyseisen kirjailijan Henry Chinaski lienee ollut niin nimeltään kuin elämäntavoiltaankin etsivän esikuvana.

90-luku ei ehkä ollut mitenkään suomalaisen musiikin kulta-aikaa, mutta toisaalta erityisesti marginaalissa tehtiin paljon tuolloin hyviä levyjä. Y U P:n kanssa samoilla progen ja punkin välilinjoilla operoivat myös Deep Turtle, CMX ja H C Andersen, mutta mielestäni yksikään heistä ei onnistunut tekemään yhtä hienoa levyä kuin mitä Y U P teki tällä levyllään. Levy on pysynyt minulle bändin suosikkina, vaikka toki heidän myöhemmistäkin olen pitänyt. Levy on siinäkin hieno, että se yhdistää oivallisesti bändin alkuaikojen "leikkaa-liimaa" tekniikan ja myöhemmän ytimekkäämmän melodisuuden. Levy on myös varsin onnistunut yhdistelmä Dead Kennedysin ja Zappan villiydestä. Nyt tällä hetkellä minulle ei myöskään tule mieleen toista suomalaista levyä, joka näin oivallisesti hyödyntäisi teksteissään klassikkokirjallisuutta. Jään odottamaan vinyyliversiota lähes yhtä hyvästä "Homo Sapiensista".

Tämä Circlen alunperin vuonna 1997 julkaistu levy sai viimein ansaitsemansa vinyyliasun! Ja miten upea se onkaan: kannen ollessa uskollinen alkuperäiselle cd-versiolle se näyttää vallan hyvältä ja kaiken kruunaa keltaoranssit levypussit ja oranssit vinyylit! Levy masteroitiin uudelleen Ektron 2012 cd-julkaisussa, jota en ole kuullut, mutta alkuperäisestä cd:stä muistan, että soundit olivat ohuehkot. Nyt tämä on ainakin tälle vinyyliversiolle korjattu: alapään lisäys on tehnyt musiikista hyvin täyteläistä. Jostain syystä Circle katosi minun näköpiiristäni 90-luvulla sen vaihtaessa Bad Vugum yhtiöltä Metamorphokselle. Pori-levystä luin sitten arvion soundista ja näin videon Oulun musiikkivideofestareilla. Myöskään tuosta Circlenkin levyjä julkaisseesta Metamorphoksesta minulla ei ole koskaan ollut mitään havaintoa eikä siitä nyt jälkikäteen tunnu mitään tietoa löytyvän.

Levyn aloittava Korko = klague (meronian kieli vaikuttaa olevan ainakin jokseenkin looginen, katolla = katoll käännöksestä sen voisi päätellä olevan myös suomen kaukainen sukulainen) vie kuulijan heti Circlen outoon, vieraantuneeseen maailmaan. Alun nykivä komppi vaihtuu hyvin surumieliseksi tunnelmaksi, jota korostaa Heidi Viljasen upea laulu. Tunnelma on kuin muinaisesta Kreikasta. Vieläkin nykivänpänä jatkuu seuraava Puntari = gnosem. Mutta tunnelma muuttuu seuraavassa Hissi = festum -kappaleessa hyvin kauniiksi. Vaikka kappaleen rakenne on hyvin yksinkertainen, se kantaa hienosti monien äänellisten nyanssiensa ansiosta, kuten bongojen matkaamisella kaiuttimien välillä. B-puolen avaa levyn oudoin kappale Paneeli = Krimen. Tuntuu, että naamaa alkaa väkisin nykiä sitä kuunnellessa. Tasakompilla, mutta hyvin samankaltaisissa tunnelmissa jatkaa Hiiret = delfte. Kappaleen mutkikkaasta bassokuviosta tulee mieleen vähän Tasavallan Presidentin the Bargain. Puolen lopettaa yksi maailman synkimmistä kappaleista eli Kenttä = arend. Tällä kentällä ei ole ketään ja on takuulla pimeää. Hyytävyyttä korostaa Tomi Harrivaaran jouhella soittama bassoviulu. Kappale pysähtyy keskellä, pikkuhiljaa alkaa kuulua koskettimilla soitettua taustakohinamaista ääntä, kuin kentälle sittenkin saapuisi jokin epäystävällinen ja epäinhimillinen. Kappale toimisi hyvin jonkin Stephen Kingin filmipätkän musiikkina.

Vaan jos tähänkin asti on levyllä ollut upeita hetkiä, kakkoslevyn aloittaa silti mielestäni levyn paras kappale. Tämä Rengastus = gastus kulkee jälleen nykivällä kompilla, mutta kitara soittaa siinä kaunista, surumielistä melodiaa ja koskettimet luovat hienoja kudelmia. Tunnelma jatkuu seuraavilla kahdella kappaleella hyvin positiivisena, toisessa Katolla = katoll -nimisessä H Salenius tulee mukaan soittamaan upeasti Didgeridoota. Kuten useilla Circlen vanhojen levyjen vinyylijulkaisuilla, tälläkin on täkynä ennenjulkaisematon kappale, joka on versiointi King Crimsonin the Talking Drumista. Monien coverointien tapaan se ei nouse alkuperäisen tasolle lievässä tasapaksuudessaan, mutta istuu hyvin levyn muuhun materiaaliin. Levyn lopettaa Isaak = gilded aluksi hyvin Laika & the Cosmonautsin Absurdistan -levyn mieleentuovissa tunnelmissa, kunnes keskivaiheella kappale lähtee Circlemäiseen kiitoon koskettimien tehdessä kaikenlaisia suhinoita.

Olen nyt viime vuosina Circlea fanittaessani pitänyt sen 90-luvun levyistä eniten Hissi- ja Pori-levyistä. Kuitenkin nyt niin remasteroinnin kuin hienon pakkauksen ansiosta tämä Fraten on noussut yhtä hyväksi. Mielenkiintoista on, että nämä kaikki kolme levyä kuulostavat juuri 90-luvun Circleltä, mutta ovat kuitenkin hieman erilaisia. Nerokkaan artistin merkki onkin mielestäni se, että onnistuu kuulostamaan itseltään loputtomasti toistamatta itseään. Nyt Rätön suunnatessa luovuuttaan elokuvamaailmaan mietityttää Circlen jatkokuviot. Toki julkaisematta vielä on muutamia alunperin vain cd:nä julkaistuja levyjä, joten ainakin niistä saanemme nauttia. Mielestäni Suomen kamaralla ei ole tällä hetkellä mitenkään liikaa Circlen-kaltaisia nerokkaita yhtyeitä, joten toivon sille pitkää ikää ja monia uusia levytyksiä!