Morpe's blog

Myös tämä erinomainen levy minulta lipsahti ohitse sen ilmestyessä viime vuoden marraskuussa. Strawbs sijoitetaan progen kuuntelijoiden keskuudessa yleisesti kakkosdivisioonaan, mikä ei tarkoita sitä, että sen musiikki olisi jotenkin kakkoslaatuista. Bändi vaan ei progen kulta-aikoinakaan menestynyt samalla tavoin kuin esimerkiksi vaikka Yes, Genesis, Pink Floyd tai Jethro Tull erinomaisista levyistään huolimatta. Se on kuitenkin tehnyt yhden pisimmistä urista ja sillä on aina ollut pienilukuisempi, mutta uskollinen kannattajakunta. Yhtyeen pitkäaikaisin jäsen Dave Cousins oli mukana perustamassa bändiä jo vuonna 1964, jolloin sen nimi oli Strawberry Hill Boys ja musiikinlajina bluegrass. Vuonna 1967 nimi lyheni nykyiseen ja yhtye alkoi tehdä myös omaa materiaalia. Samana vuonna yhtye levytti ensimmäisen levynsä Sandy Dennyn kanssa, mutta tämä "All Our Own Work" julkaistiin vasta myöhemmin. Kuuluisimmaksi Strawbs tuli varmaankin siitä, että sittemmin Yesiin vaihtanut Rick Wakeman oli mukana sen kolmella levyllä. Ilmeisesti Wakeman ei päässyt Strawbsin riveissä tarpeeksi toteuttamaan ideoitaan, sillä vaikka miehen viimeisen Strawbs-levy "From the Witchwood" alkaakin olla folkista hyvin progeenpäin kallellaan, oli Yes selkeästi enemmän progea tuona aikana. Progeenpäin Strawbskin kuitenkin jatkoi seuraavilla levyillään. Vuonna 1980 Cousins pisti Strawbsin kolmen vuoden tauolle, mutta sen jälkeen yhtye on ollut toiminnassa viettäen toki monia hiljaisempia vuosia. 2000-luvulla yhtye on levyttänyt ja esiintynyt varsin säännöllisesti.

Uusin levy alkaa monien vanhojen progelevyjen tapaan kosketinpitoisella "In the Beginning"-introlla, joka kasvaa ennen muuttumistaan "the Nails Of the Hands Of Christiksi". Tässä surumielisessä, mutta varsin voimakkaassa kappaleessa Cousins laulaa raamatullisesta aiheesta liittäen sen nykypäivään. Vallan hienoja ovat mellotronin viulu- ja kuorosoundeilta kuulostavat kosketintaustat. "The Song Of Infinitive Sadness" jatkaa surumielisesti, mutta akustisesti. "the Familiarity of Old Lovers" alkaa myös akustisesti, mutta hiljalleen bändi liittyy mukaan ja kuullaan mm. upea phaisattu surumielisen melodinen kitaraosuus. Hienon kuuloista on, kun kappaleen kiihtyessä loppua kohden myös Cousins antaa tulla laulussaan täydeltä laidalta. "When the Spirit Movesissa" yhtye lähtee hienosti progeilemaan monilla osilla ja rytminvaihdoksilla. "the Ten Commandments" liittää jälleen raamatullisia aiheita nykypäivään, mutta hyvin americana-tyylisenä kappaleena se on levyn keskinkertaisin. "The Reckoning" on jälleen hieno kosketinsoitinvoittoinen intro tulevaan, toiseen levyn hyvin progehenkiseen nimikappaleeseen. Tässä kappaleessa Cousins kertoo erittäin vakuuttavasti upean kappaleen taustalla synkän tarinansa. "Bats and Swallows" on mukavan pirteä välipala. "We have the Power" lopettaa levyn hienon mahtipontisesti. Tekstin voi halutessaan tulkita poliittiseksi kannanotoksi "Part Of the Unioinin" tapaan.

Levyn tuotanto on varsin onnistunut sekoitus moderneja ja retroja aineksia. Noissa moderneissa mikään ei häiritse minua. Cousinsin äänestä puolestaan täytyy sanoa, että ikä on vain lisännyt sen herkkyyttä. Kaikella tapaa viime vuosi oli kyllä aika uskomaton monen vanhan progeartistin osalta. Kukaan heistä ei mennyt totaalisesti metsään (vain Hawkwind levyn nimessään), mutta kyllä ehdottomasti Hawkwindin ohella tämä Strawbsin viimeisin on viime vuoden kärkikaartia. Ikäänkuin kaikki progeartistit olisivat viimeinkin oivaltaneet, että heidän olisi naurettavaa yrittää olla mukana nykymusiikissa saatikka tavoitella listasijoituksia. Vanhan tyylisen progen ystäville tämä asiantila on tuonut tietysti pelkästään iloa. Kun Magma veti syksyllä salin täyteen ja jostain syystä kotikaupunkini kirjastossa oltiin laitettu esille niin progelevyjä kuin kirjojakin, onko siis proge tekemässä uutta nousua? Ehkä ei ole vielä syytä alkaa riemunkiljahduksiin kuin -hyppyihinkään, mutta toivon ainakin, että väkeä riittäisi myös tulevillekin progekeikoille.