Morpe's blog
Kate Bush on niitä harvoja artisteja, jotka nousivat suosioon punkin ja new waven aikakaudella hyvin epämuodikkaalla musiikilla. Kuulostihan Bushin erinomainen debyytti "the Kick Inside" enemmän 70-luvun alun naisartistejakin sisältäneeltä folkprogelta, esimerkiksi Renaissancelta tai Fairport Conventionilta. Poikkeuksellisesti naisen ura jatkui tämän jälkeenkin, nimittäin hän ensimmäisen kiertueensa jälkeen vuonna 1979 päätti, ettei kierrä enää koskaan. Syitä tähän oli useita, mutta yksi oli se, että ollessaan hyvin perfektionistinen, Bush teki keikoista niin upean ikimuistettavia sekä musikillisesti että esityksellisesti, että hän oli loppuunpalamisen partaalla kiertueen jälkeen. Muutamia satunnaisia muutaman kappaleen esiintymisiä lukuunottamatta eri artistien kanssa hän on päätöksestään pitänyt kiinni. Sitäkin suuremmalla riemulla hänen faninsa takuulla ottivat vuonna 2014 vastaan tiedon, että hän aikoo esiintyä Hammesmith Apollossa 22:na lähes perättäisenä iltana. Syksyllä 2016 tuosta konserttisarjasta julkaistiin vihdoinkin audio-levy. Konsertin kappaleet myös kuvattiin ilman yleisöä. Jäämme siis elämään toivossa, että sekin joskus julkaistaan, koska konsertista otetuista kuvista voi päätellä siellä olleen myös paljon nähtävää, lavalla kun näkyy niin veneen kajuuttaa, hylkyä kuin kummallisia lintuhahmoja ja kuutamoa.
Kun on kyse Kate Bushista, oli odotettavissa, ettei hän monen ikäpolvensa artistin tapaan esitä konsertissaan hittikavalkaadia, joka kylläkin minun tavoin olisi varmasti monia faneja ilahduttanut. Mutta eipä ole konsertin musiikkitarjonnassa silti valittamista: yhdeksän yksittäisen kappaleen lisäksi Bush heittää kehiin 2 suurempaa kokonaisuutta. Konsertti on jaettu kolmeen näytökseen, josta ensimmäisen muodostaa 7 yksittäistä laulua. Konserteissa ei kuultu levyllä olevaa "Never Be Minea" vaan se on nauhoitettu näistä kuvaussessioista ilman yleisöä. Sovituksellisesti kappaleet muistuttavat alkuperäisesityksiä, mutta aivan upean äänityksen ansiosta osa niistä on jopa alkuperäisiä parempia. Esim. pidän "Running Up That Hillistä" pehmeämmän rumputykytyksen ansiosta huomattavasti enemmän kuin alkuperäisversiosta siinä olevan kasarirumpupaukkeen ja kylmien syntikkasoundien johdosta. Myös tämän ensimmäisen näytöksen lopettavassa "King Of the Mountainissa" bändi intoutuu lopussa revittelemään alkuperäisesitystä upeammin.
Seuraavassa näytöksessä päästäänkin konsertin upeinpaan antiin, nimittäin alunperin "Hounds Of Love"-levyltä löytyvään yhden puolen mittaiseen kokonaisuuteen "the Ninth Wave". Tätä kokonaisuutta onkin sitten sovitettu uusiksi siten, että se täyttää kokonaisen vinyylin. Lisättynä on useita monologeja ja dialogeja, myöskin "And Dream Of Sheep" teema tulee uudestaan tässä versiossa "Little Light"-nimisenä. Varsin erikoinen oli myös kappaleen toteutus konsertissa: Bush lauloi osan kappaleesta kelluen suuressa vesitynnyrissä etukäteen, tämä nauha kuvineen esitettiin sitten konsertissa bändin soittaessa Bushin nauhotetun laulun mukana. Kaikella tapaa teoksen uusi sovitus on alkuperäistä upeampi, runsas puheosuuksien käyttö tuo mieleen Pink Floydin The Wallin (alkuperäisversiossa helikopterin ääni olikin otettu the Wallista). Kokonaisuus kertoo tarinan laivan haaksirikosta ja naisen joutumisesta kadoksiin kellumaan veteen, samalla tarinassa puidaan kuitenkin niin naiseutta kuin parisuhdettakin.
Kolmas näytös muodostuu sitten "Aerial"-levyn yhden levyn mittaisesta "the Sky Of Honey" kokonaisuudesta. Juonena tässä on valon vaihtelu yhden päivän aikana ja siihen liittyvä kahden ihmisen elo. "the Ninth Waven" tapaan tätäkin kokonaisuutta on sovitettu siten, että siitä tulee puolentoista levyn mittainen. Oleellisesti sovitus ei kuitenkaan muuta tätä toista kokonaisuutta, joskaan se ei alkuperäistä huonompi ole. Hieman jään kaipaamaan Gary Brookerin erinomaista laulua "Aerialin" versioinnissa "Somewhere In Betweenissä" Livellä luultavasti tämän dueton hoitava Bushin poika Albert McIntosh ei ole huono laulaja, mutta Brooker hän ei ole. Myöskin "Aerialin" upean kohokohdan "Nocturnin" hienoa groovea livebändi ei jostain syystä täysin saavuta, vasta aivan loppumetreillä vahvojen kuoro-osuuksien alkaessa kappale nousee arvoiseensa kiitoon. Kokonaisuuteen on lisätty studiolevyllä kuulematon "Tawny Moon" McIntoshin laulamana. Kappale on sinänsä ihan mainio, mutta jää vähän irralliseksi tuosta "Sky Of Honey" kokonaisuudesta ja on luultavasti ollut vain välipala, jonka aikana Kate voi huoahtaa ja vaihtaa vaatteita. Encore-kappaleina kuullaan upealta viimeisimmältä "50 Words for Snow"-levyltä peräisin oleva pianokappale "Among Angels" ja toinen "Hounds Of Loven" hittikappale "Cloudbusting". Upeammin konsertti ei voi kyllä päättyä!
Vaikka olen kovasti nauttinut Yesin useista viimeaikaisista konserttijulkaisuista, pesee tämä Bushin uusin live positiivisessa perfektionismissaan kaikki viimeaikaiset konserttilevyt. Nauhoitus on todellakin aivan upea ja kannetkin ovat pimeydestä valoon teemoineen aivan viimeisen päälle! Bush väittää kovasti, ettei levylle ole tehty jälkiäänityksiä muutamia soundiefektejä lukuunottamatta. Hyvin mahdollista tämä kyllä on, voin kuvitella, että treenauskertoja ennen konsertteja on ollut lukuisia. Luultavasti myös konserttien äänentoisto on ollut sitä luokkaa, että levy ja konserttielämys voivat hyvinkin vastata toisiaan. Ne kertokoon, jotka pääsivät jotakin noista tilanteista todistamaan! Mitään yksittäistä koko konserttiahan tämä levy ei sisällä, vaan kappaleet on koostettu eri konserteista. Vaikka tämä levy ei sisällä yhtään kappaletta minulle erittäin rakkaista Bushin neljästä ensimmäisestä levystä, voi tätä suositella hyvin johdatuksena Katen musiikkiin. Mikäli tästä livelevystä tulee hänen viimeisensä, on se upea joutsenlaulu. Kaikesta sydämestäni kuitenkin toivon, että hän vielä jatkaa musikillista uraansa, tämä pimeään suuntaan menossa oleva maailma sitä kyllä kovasti tarvitsisi.
