Home Articles > Record Reviews

HAIKARA IV: Domino

Jul 13 '16 | By Martti Jousimo | Views: 913 | Comments: 0

Halusin kirjoittaa artikkelit näistä Haikaran kahdesta viimeisestä levystä ihan siitä johtuen, että käsittääkseni ne ovat erinomaisuudestaan huolimatta jääneet varsin vähälle huomiolle (mikäli olen väärässä, korjatkaa käsitykseni). Tyhmyydestäni johtuen en aikanaan tilannut Colossus-lehteä, joten minulla ei ole tietoa, kuinka paljon näitä levyjä siinä huomioitiin niiden ilmestyessä. Itselläni nämä -98 ja -01 ilmestyneet levyt menivät aikanaan täysin ohitse, olen niiden olemassaolosta ollut tietoinen vasta parin viimevuotisen Haikara-diggailun myötä. Samaan hengenvetoon sanon, että Vesa Lattunen oli Suomen aliarvostetuin säveltäjä/muusikko. Progepiireissä käsittääkseni Haikaran Iso Lintu-levy ei myöskään omaa yhtä suurta arvostusta kuin bändin kaksi ensimmäistä levyä. Ei se minunkaan mielestäni yllä toki kahden ensimmäisen tasolle, mutta on silti varsin hieno levy sisältäen Lattusen persoonallisia, melodisia sävellyksiä ja upeita puhallinsovituksia. Levy ei todellakaan ole Satsanga-merkistä huolimatta mikään Kuoppamäki-tyylinen iskelmälevy.

 

Domino alkaa varsin seesteisesti Polku-kappaleella, joka on instrumentaatioltaan lähes akustinen. Seesteisyys jatkuu seuraavassa Portti-kappaleessa, mutta muuttuu toiminnallisemmaksi seuraavassa, joka alkaa leikkisästi, kansanmusiikkiomaisesti saxofonin ja kitaran vuorottaisella lurituksella. Kappale muuttuu jälleen leppoisan akustiseksi palaten välillä kansanmusiikkiteemaan. Loppuun tulee vielä kaunis, uusi akustinen osio. Tämä Ykseys-kappale kantaa hyvin pitkästä 12 minuutin kestostaan huolimatta paljolti Lattusen mahtavan nyanssitajun ansioista. Nämä kolme kappaletta tuntuvat muodostavan selkeän kokonaisuuden varsinkin sanoituksiltaan.

Mutta neljäntenä tulee Lady, joka on tämän levyn helmi. Alkaen akustisella kitaralla mukaan tulee nokkahuilu soittaen aivan uskomattoman kaunista melodiaa. Kappale muistuttaa King Crimsonin vastaavia yksinkertaisen kauniita kappaleita 70-luvulta, toisaalta siitä tulee mieleen myös Fleetwood Macin "Oh Well"-kappaleen hieno, akustinen loppuosa. Vaan ei mahtavuus lopu siihen: Gloria Deo-kappale alkaa mahtipontisesti latinankielisellä kuorolaululla jatkuen sitten hyvin eeppisenä progeteoksena. Välissä on hiljaisempaa, jälleen hienon huilusoiton siivittämää tunnelmointia, joka muuttuu lopussa hyvin aggressiiviseksi. Kappaleesta tulee mieleen bändin klassinen Geafar-teos niin rytmillisesti kuin soinnullisesti, mutta kyse ei silti ole mistään plagiaatista, vaan Gloria Deo on aivan itsellinen, nauttiva proge-eepos. Levyn kruunaa vielä kaunis, laulettu akustinen Kultamalja.

Domino-levylle Haikaran kokoonpano oli uusiutunut Vesa Lattusta lukuunottamatta täysin. Tätä levyä ei ole saatavana sähköisesti, ei spotifystä eikä youtubesta. Joten mars, mars, nyt kaikki tilaamaan siitä vielä jäljellä olevat kappaleet Ektro-shopista, jotta joku saa hyvän syyn julkaista tämän uudelleen (toivottavasti myös vinyylinä).

No comments
You need to sign in to comment