Folkkia ja progea Suomen suvessa. Aleia Helsinki-päivänä 12.6.2016 Teurastamolla

Helsinki-päivä kesäkuisena sunnuntaina. Paikka on vanha teurastamoalue Helsingin Sörnäisissä, Kalasataman naapurissa. Lavalla vielä möyryää hulvaton punkbändi Sommarkillar. Alkupalana menettelee, mutta pian aloittelee Aleia, folk-progevaikutteinen ryhmä, jonka vuoksi oikeastaan täällä olenkin. Aleia on siis alun alkaen Kukka Harvilahden ja Lydia Laineen perustama duo, joka nyt ainakin tätä keikkaa varten on muotoutunut viisihenkiseksi yhtyeeksi. Mukana siis on nyt Kukan (ääni, kitara, djembe) ja Lydian (ääni, kitara, mandoliini) lisäksi myös Mikael Eriksson (djembe, kitara), Lauri Hukkanen (koskettimet, ääni, darbuka) sekä laulaja Nora Nurminen.

Setti käsitti valitettavasti vain kolme kappaletta, koska soittoaika oli vain noin parikymmentä minuuttia. Kaksi ensimmäistä palaa olivat omaa tuotantoa ja päätössoittona kuultiin Spock’s Beardin “July”. Nyt ei varmasti kenellekään jäänyt epäselväksi mistä suunnista musiikilliset intressit nousevat. Kitarat ja mandoliini helisivät ja stemmalaulut toimivat mallikkaasti. Keikan jälkeen perustajajäsenet suostuivatkin pieneen tenttiin.

Aleian kokoonpano lavalla. Takarivissä: Lauri Hukkanen - koskettimet, laulu, darbuka;  Nora Nurminen - laulu. Eturivissä: Lydia Laine - laulu, kitara, mandoliini; Kukka Harvilahti - laulu, kitara, djembe; Mikael Eriksson - djembe, kitara.

Startataan heti sillä tavallisella aloituskysymyksellä, eli kertokaa historiastanne?

Lydia: Jos mennään ihan “esihistoriaan”… olemme tutustuneet Seurasaaressa. Olimme siellä töissä museolla ja harrastajateatteriryhmässä.

Kukka: Niin, teimme musiikillisia sovituksia näytelmiin ja näyttelimmekin. Siitä alkoi meidän yhteinen musiikkitaipaleemme.

L: Tosin siinä oli monta vuotta välissä.

K: Rupesin soittelemaan joidenkin kavereiden kanssa. Kuljeskelin kitaran kanssa ja yhtäkkiä vaan rupesi tulemaan keikkatarjouksia. Kolmen viikon sisään tuli useampia tarjouksia, vaikka kysyjät tuskin olivat edes olleet kuulleet soittoani tai lauluani! Sillä tavalla se lähti.

Millaiset musiikilliset taustat teillä on?

L: Minulla on ihan klassinen pianonsoitto ollut harrastuksena seitsenvuotiaasta lähtien. 14-vuotiaana vaihdoin kitaraan. Kitaran soiton opiskelu on ollut vähän epämuodollisempaa, mutta kitaratunteja olen käynyt.

K: Minulla on oikeastaan ihan samanlainen historia.

L: Ja olemme musiikkiluokkaa käyneet kumpikin.

K: Vaihdoin kyllä 14 -vuotiaana musiikin taistelulajeihin vähäksi aikaa, mutta kuten Lydialla, löysin

sitten jossain vaiheessa kitaransoiton ja siihen muodostui intohimo, menin vähän sekaisin siitä...

L: Meille ei kummallekaan sittenkään piano ollut se luonteva instrumentti, vaikka kyllähän me kumpikin sitä tarpeen vaatiessa soitamme. Se on yleensä setissä mukana, eli sikäli kun käsiä riittää. Se voi olla kitara ja syna tai kitara ja kitara. Aika kitaravetoista tämä musiikkimme yleisesti ottaen on ollut.

Eli siitä tulee tämä folk-henkisyys?

L: Se tulee ihan väistämättä siitä, kyllä.

K: Lydialla on vahva progetausta. Minä olen kuunnellut progea aika paljon, mutta en ehkä samalla tavalla. Kitaran kautta minulle syttyi folkkiin innostus. Ensin rupesin treenaamaan jotain jenkkifolkkibiisejä, siitä siten on muodostunut meillä tuo musiikillinen synteesi.

Olette suhteellisen nuoria ihmisiä. Miten tie progen pariin löytyy?

L: Kyllä se taitaa vanhempien kautta löytyä. Minulla ainakin isän kautta. Brittiprogea, ehdottomasti Genesis on se tärkein, läheisempi kuin esimerkiksi Yes. Erityisesti Hackettin aikainen Genesis.

K: Minä taas löysin progen sellaisen mutkan kautta, että kaverin isä kuuntelee Jehtro Tullia. Ja veljeni (Mitja Harvilahti) soittaa Moonsorrow -nimisessä bändissä (joka on siis metalliyhtye, jossa on sekä folk- että progevaikutteita).

Settinne aloituskappale muuten vakuutti sillä tavalla, että se olisi voinut olla myös progepiireissäkin arvostetun Carita Holmströmin käsialaa. Onko kyseinen artisti muuten tuttu?

L, K: Eipä taida olla...

Yllättävää! Kannattaa tutustua Holmströmiin. Kertokaa hieman tuosta kyseisestä avauskappaleesta.

K: Joo, Plockton on tosiaan ensimmäinen kitaralle kirjoittamani kappale. Sovituksen teimme yhdessä. Toinen biisi setissä oli Lydian käsialaa “Stand”.

Plockton on paikkakunta Skotlannissa, jossa reissasin tyttäreni kanssa vajaa kolme vuotta sitten, kun hän oli vielä puolitoistavuotias! Kävimme esimerkiksi Skye-saarella, josta paluumatkalla viivähdimme Plocktonissa, koska se vaikutti hyvältä paikalta. Se oli elämys, ja halusin kirjoittaa kappaleen plocktonilaisille, joiden luona sain vierailla.

Kun olette duona aloittaneet, niin mennäänkö eteenpäin nyt tällaisella suuremmalla yhtyeformaatilla?

L: Jatkuvasti tuntuu, että kädet loppuvat kesken. Kyllä, haaveena on että laajennetaan tätä ilmaisua. Esimerkiksi viulisti olisi ihana… ja olemme kokeilleetkin, meillä oli alttoviulisti ja sehän toimi! Yritetään jos jostain saisi sellaisen napattua. Ehkä huilistin myös.

K: Meillä on ollut tällaisia spontaaneja laajennuksia, mutta ei toistaiseksi ole vakiintunutta pysyvää kokoonpanoa. Ääntä lisää ja soittimia lisää.

L: Ehkä me molemmat hakeudumme mahtipontisuuteen, ainakin osittain. Rakastan isoja koskettimia ja kaikenlaisista hammondeista ja mellotroneista haaveilen. Mellotron on lempisoitin, ainakin kuultuna. En ole tosin koskaan päässyt kokeilemaan.

Vinkkinä, ammattikosketinsoittajat sanovat, että Nordin koskettimissa on suhteellisen hyvät Mellotron-samplet

L: Niin, ja onneksi on paljon virtuaali-instrumentteja, jotka mallintavat mellotronin soundia.

Aivan, vähän keikkaystävällisempää tietysti kun sen oikean “jäätelökioskin” roudaaminen…

Mistäs muuten bändin nimi tulee?

L: Se on bengalinkieltä, hieman mukailtuna. Haimme jotain tuleen liittyvää teemaa.

K: Virvaliekkejä haimme… sitten Wikipediasta löytyi erikielisiä käännöksiä virvatulille. Aleya on siis bengalinkielinen merkitys virvatulelle, muutimme vain y:n i:ksi ja saatiin näin Aleia. Haimme juuri hieman mytologista viittausta, koska meillä on aika paljon mytologiavaikutteita musiikissamme.

Entä loput tämän päiväisestä soittajistosta?

K: He ovat vanhoja kavereita. Lauri on tuttu jo teatteriajoilta, Mikaelin kanssa olemme soittaneet myös aiemmin.

L: Nora oli myös teatterissa mukana, mutta on kyllä jo musiikkiluokan ajoilta tuttu. Hän on tosi hyvä laulaja. Halusimme erityisesti mukaan tuohon viimeiseen kappaleeseen hänet laulamaan.

… mistä päästäänkin Spock’s beardiin! Eli tällainen uudempikin proge on tuttua

L: Niin, mikä nyt on uudempaa...

Tosiaan, SB:hän tuli jo yli 20 vuotta sitten Suomessakin tunnetuksi piireissä.

L: No kyllä minäkin oikeastaan olen pitänyt sitä uudempana, jos ajattelee, että esim pidän IQ:ta uudempana, vaikka on 80-luvun bändi! Mm. Gazpacho on myös näitä uudempia mitä tulee kuunneltua. Seuraan kyllä skeneä.

Hienoa. Onko studioon tarkoitus mennä?

K: Kyllä vain, on vahva suunnitelma! Musiikkivideo ja studio olisi seuraavat jutut.

L: Kyse olisi tosin yhdestä tai kahdesta biisistä.

K: Kaksi biisiä on mietittynä, jolla päästäisiin alkuun. Varmaan syksymmällä. Julkaisukanavaa tosin ei vielä mietitty.

Kajasteleeko mahdollinen pitkäsoitto tulevaisuudessa?

L: Kappaleita on kirjoitettuna varmaan tarpeeksi, katsotaan mitä mahdollisuuksia olisi..

Olisiko CD?

K: CD olisi kyllä hieno juttu!

L: Joo, kyllä tykkään itsekin ostella CD:itä. Varsinkin ne pahvikantiset, mediabookit. Nehän ovat taideteoksia jo itsessään.

Aivan. Kun ensilevynne sitten ilmestyy, niin lähettäkääpä arvostelukappale Colossukseen!

K/L: Näin varmasti tehdään!