Juho Myllylä & Burntfield: Nokkahuilua, sähkökitaroita ja elektroniikkaa.

(kuvat Teijo Salminen & bändin promokuva Jetro Stavén)

Osallistuin lokakuussa Svamulin (Suomen vanhan musiikin yhdistyksen), Suomen nokkahuiluyhdistyksen, Länsi-Helsingin musiikkiopiston sekä Cafe Barockin järjestämään Nokkahuilupäivään. Ennakkotiedoissa oli maininta erään nuoren muusikon luentokonsertista aiheenaan nokkahuilun ja elektroniikan yhdistäminen sekä illalla vielä Colossuksen sivuiltakin tutun Jonte Knifin knifonium-esittely sekä soittoa. Ensinmainittu nuori muusikko oli siis Juho Myllylä, joka esitykset olivat mielenkiintoisia äänimaisemia tehtynä erilaisilla barokki- ja renessanssiajan nokkahuiluilla. Näiden ääntä taustoitetaan ja manipuloidaan headset-mikin välityksellä elektroniikkasettiin, joka käsittää sekä tavanomaisia efektipedaaleita, Macbook tietokoneen ja ulkoisen äänikortin. Lisäksi mukana oli miksaaja, joka valvoi myös taustaprojisointia jossa soitto vaikutti siinä näkyviin geometrisiin elementteihin.

Huilurivistöstä löytyi myös merkillisen näköinen laite, joka vaikutti ensikatsomalta jonkinlaiselta EWI (electronic wind instrument)-soittimelta, mutta olikin jotain muuta. Soitin on valmistajansa Herbert Paetzoldin mukaan nimetty Paetzold -huilu, kantikas vanerista(!) valmistettu soitin, joka erikoisesta ulkonäostään huolimatta kuuluu nokkahuiluperheeseen.

Innostuin inspiroivasta esityksestä siinä määrin, että pyysin pientä haastattelua nuorelta maestrolta. Selvisi heti kättelyssä, että miehellä on myös hiukan progeen päin nyökkäävä rockbändi Burntfield, jonka tuoreesta EP:stä Cold Heat oli jo toimitettu Colossukseen arvostelukappale. Kaksin aina kauniinpi, näin sovimme myöhemmästä jatkoneuvonpidosta Musiikkitalon kahviossa. Mukana oli myös Burntfieldin toinen jäsen, Valtteri Seppänen.

Juho

Nokkahuilu – koulustako lähtenyt innostus?

Heh, niin, koska kaikki sitä soittavat koulussa, niin kyse oli pikemmin siitä, että jatkaako sen soittamista. Länsi-Helsingin musiikkiopisto tietysti tarjosi hyvää opetusta, ja motivaatiota oli, niin oli helppo jatkaa eikä tarvinnut ajatella mitään muuta soitinta. Nokkahuilu on soittimena valtavan monipuolinen ja sille kirjoitetun ohjelmiston laajuus alkoi avautua opintojen myötä. Opiskelen nyt siis nokkahuilua Amsterdamissa. Nykymusiikki myös kiinnostaa, ja sen myötä elektroniikan käyttö avasivat lisää ovia. Kitaransoiton aloitin kun aloin kiinnostua rockista.

Nokkahuilun kanssa sinulla on käytössäsi efektipedaalirivi ja muuta elektroniikkaa -tyypillistä myös kitaristeille. Ovatko nämä ruokkineet toisiaan..?

Ehdottomasti ovat. Kyllä tämä rock-musiikin puolelta tuleva elektroniikan ja efektien käyttö on luontevasti tullut omiin nokkahuilumusiikin kokeiluihin, mitä ei ehkä niinkään normaalisti klassisessa huilunsoiton opiskelussa tutustuta.

Oletko kokeillut muita huilu- tai puhallinsoittimia?

Lyhyesti kokeillut kyllä, mutta lopulta ne omat kiinnostuksen kohteet ovat aina löytyneet nokkahuilujen parista, lähes loputtomalta tuntuvan soitinperheen parista. Monella opiskelijalla voi toki olla vaikkapa traverso sivusoittimena, mutta itsellä on fokus enemmän nykymusiikin ja elektroniikan käytön puolella. Tosin kyllä kieltämättä kiehtoo se myöhäiskeskiajan tosi eksentrinen polyfonia, koulutussa tulee oltua todella paljon tekemisissä renessanssimusiikin kanssa.

Saatko Amsterdamista tutkinnon?

Kyllä, Bachelor of music -tutkinto on tähtäimessä. Siitä voi tietysti jatkaa Master-tasolle jne.

Työllisyysnäkymät, arvatenkaan ne eivät ole ihan helpoimmasta päästä?

No, ei... todennäköisesti suureksi osaksi opetustöissä ja freelancer-muusikkona toimiminen ne ovat ne todennäköisimmät. Tässähän monipuolisuus ja ennakkoluulottomuus auttavat. Että siis pystyy monipuolisesti mukautumaan eri tilanteisiin. Uskon että sillä pärjää.

No, siirrytään tuohon soitinkalustoon. Mikäs ihmeen härveli se Paetzold oikein on?

Saksalainen Joachim Paetzold ja poikansa Herbert kehittelivät konseptin bassonokkahuilusta, mikä olisi noiden isojen ja kalliiden renessanssinokkahuilujen edullinen vaihtoehto. Ikään kuin market-malli. He ottivat malliksi urkupillin ja loivat tuollaisen kantikkaan konstruktion, jonka mekanismi on erilainen kuin perinteisessä nokkahuilussa. Jokaisessa reiässä on nokkahuiluista poiketen läppä, johtuen tietysti koosta ja reikien etäisyydestä. Soitin on siis vanerista valmistettu, ikään kuin Ikean valmistama bassonokkahuilu. Jo kehittämisvaiheessa löydettiin sen mahdollisuudet nykymusiikkia ajatellen. Siinä on poikkeuksellisen vahvat perkussiiviset tehot. Voi näillä soittaa kauniisti pitkää ääntä, mutta vahvimmillaan se on voimakkaasti ja perkussiivisesti soitettuna.

Voisi erittäin hyvin kuvitella modernin progeyhtyeen soitinvalikoimaan

Aivan! Hyvin voisikin kuvitella, koska paetzoldin käyttö linkittyy hyvin oleellisesti elektroniikan käyttöön. Tutkimusta on tehty paljonkin, samoin kuin modifikaatioita, joissa jokainen läppä on esimerkiksi varustettu MIDI-anturilla. Mahdollisuudet ovat näin paljon laajemmat kuin perinteisten nokkahuilun kanssa toteutettu pitch-tracking. Lisäksi paetzold kuulostaa hyvältä vahvistettuna. Sävellettyä musiikkia on satamäärin olemassa näille soittimille.

Onko mahdollista että Burntfieldin levyllä kuullaan paetzoldia?

Ihan varmasti on mahdollista! Projektina olisi tässä hankkia näitä soittimia omaan omistukseen... Nokkahuilupäivässä mukanani olleet huilut olivat siis omiani tuota nimenomaista paetzoldia lukuun ottamatta. Tilanne tulee kyllä muuttumaan!

Muistellaanpa, mitä oikein soitit silloin lokakuussa...

No, ensiksi soi Barry Truaxin ”East Wind”, toisena Timuçin Şahinin ”The Unexpected”. Kolmanneksi soitin oman improvisaationi, joissa käytin erityisesti analogisia efektipedaaleita ja Macin softia. Lopuksi soitin Jamiroquain ”Little Elf” -kappaleen, siinä olikin sitten jo sampleja mukana.

Burntfield

Ja seuraavaksi ilmiöön Burntfield, päästetään ääneen bändin toinen kitaristi Valtteri Seppänen

Valtteri, soitat siis kitaran lisäksi koskettimia

Valtteri: Kyllä pianolla aloitin jo lapsena. Kitara tuli sitten myöhemmin. Sävellän pianolla kaiken. En paperille kuitenkaan, vaan päähäni, sitten äänitän jotain ja kasaan. Teen paljon teatterimusiikkia sen lisäksi, että sävellän yhtyeelle. Olen pitkälti itseoppinut. Vaikka minulla ei ole suorituksia musiikinopinnoista, olen silti voinut työskennellä esim musiikinopettajana peruskoulussa. Ja minulla on ollut omia oppilaita sellaiset 5-6 vuotta. Olen opettanut bändiryhmiä ja muuta sen kaltaista. Keikkailen trubaduurina, mies ja kitara-periaattella. Kuten mainittua, teatterimusiikkia, sirkushommaa jne. Samoin kuin Juholla opintojen jälkeen, eli freelance-pohjalta.

Mitenkä bändin muut jäsenet, ne jotka eivät ole paikalla?

Juho: Joo, meillä on tosiaan uusi rumpali, Toivosen Aarne, hän on luokkakaverini lukioajoilta. Tekee hänkin teatterimusiikkia. Hän on ollut aiemmin Burntfieldin livejäsenenä perkussionistina, joten siirtyminen vakituiseksi rumpaliksi sujui luontevasti. Basisti-laulaja Tero Heinosella on enemmän perinteinen hevitausta. Sävellysvastuuta on kaikilla. Tuotannossa on sekä yhteisesti sävellettyä että yksittäisten jäsenten kappaleita.

Bändidemokratia siis toimii?

J: Kyllä! Ei tämä tosiaan ole mikään yhden henkilön projekti vaan hyvin vahvasti kaikki ovat mukana tekemisessä.

Olette siis julkaisseet nyt ihan fyysisiä CD-EP:tä, ei vain striimiä?

J: Näin on, kaksi omakustanteista EP:tä, sekä yksi striimikappale. EP:tä on painettu parinsadan kappaleen erät, suuri osa menee promotarkoituksiin. Loput mitä jää, myydään esimerkiksi keikoilla. Muutoin levikki on digitaalista.

Pitkäsoittoa tulossa? Käytetäänkö vanhaa materiaalia vai ihan uutta?

J:Sitä on toivottu ja sitä toivotaan itsekin, että pitkäsoittoa. Ehkä jotain vanhaa voitaisiin käyttää, mutta painottuen kuitenkin uuteen materiaaliin. Eteenpäin koko ajan mennään, monipuolistutaan.

Laskeskelin, että 2014 oli 11 keikkaa...ihan hyvä uudelle bändille!

J: Keikkapaikkojen saaminen ei ollut helppoa. Keikkamyyjääkään ei ole, joten lienee aika hyvin, koska olemme keikkailleet aika laajalla alueella. Viime kesänä olimme pk-seudun lisäksi...

V: Viitasaarella, Turussa...

J: ..Pieksämäellä, Jyväskylässä. Tässä Keski-Suomen alueella ollaan rundattu.

Instrumentaatio? Ei nokkista (poislukien uuden levyn yhdellä raidalla), kosketinsoittaja ”sessiomies”

J: Uusimmalla levyllä soitan tosiaan vähän nokkista, studiossa meillä oli kosketinsoittaja (Arttu Vauhkonen, metallibändi Arionista), mutta livenä me vuorottelemme koskettimien kanssa. Se on ihan tietoista, pysyy ainakin kiireisenä lavalla!

Vaikuttajat? Proge? AOR ala Toto, Mr Mr, Foreigner jne? Omat henkkoht suosikit

J: Silloin kun lähdin perustamaan Burntfieldiä vuoden 2012 loppupuolella, niin fokusoin enemmän hardrockiin. Tämä on kuultavissa varmaan aika selkeästi ekalla EP:llä. Luontevasti se skaala on laajentunut ja tullut ehkä progevaikutetta. Yhdistävänä elementtinä kuitenkin on vahva melodisuus ja lauluharmonioiden käyttö. Se on pysynyt ja nähdäkseni tulee pysymään. Artisti- ja bändisuosikkeja löytyy jäseniltä varmasti yhteisiä. Mainitsit tuossa Toton, se on varmaan vahvimpia vaikuttajia. Se muusikkous ja sellainen kokonaisvaltaisuus, musiikillisten vaikutteiden yhdisteleminen. Se on vaikuttanut hyvinkin paljon. Toto tekee edelleen vahvasti omaa juttuaan.

Aivan. Moni oman ikäluokkani ihmisistä taitaa yhdistää Toton 80-luvulle tiedostamatta että bändi on edelleen olemassa. Mitenkäs proge? Rumpali lienee Rushia kuunnellut...

J: Kyllä, Aarne on kyllä ehdottomasti bändin progespesialisti. Itse olen diggaillut monipuolisesti musiikkia, sisältäen kyllä paljon progeakin.

V: Astor Piazzollaa, flamencomusiikkia... Muse on myös ollut viime aikojen kova innoittaja. Toto tietysti. Iron Maiden. Kansanmusiikkia. Akustinen musiikki on ollut aina lähellä sydäntä.

J: Inhoan määritelmiä, mutta näitä varmaan nimitetään neoprogeksi.. eli Pendragon, Anathema, Pineapple thief, Marillion, Porcupine Tree, Steven Wilsonin soolomatsku. Enemmän kuin progemetallin tekninen kikkailu, niin tämmöinen tunnelmien ja tekstuurien luominen on se mikä kiehtoo. Jazzfuusiota, r'n'b:tä. Jeff Lorber ja George Duke, näiden tuotantoa tulee kuunneltua erittäin paljon.

Eli on mistä ammentaa! Entä mistä bändin nimi? Ei kai Tuntemattomasta sotilaasta sentään (paloaukea..)?

J: Heh, no ei suoraan sentään. Nimi-idea ei tule tuhopoltetusta, vaan pikemminkin kasketusta. Siinä on uuden kasvun symboliikka, mikä usein on meidän lauluteksteissämme keskeistä. Se tuntui toimivan hyvin. Myös orgaanisuus kuvaa bändimme henkeä hyvin. Sitä haluamme myös kansitaiteessakin tuoda esiin. Maa mistä kaikki kasvaa muutoksen seurauksena. Kansitaiteilijanamme on toiminut Petri Lampela. Hänellä on hieman Roger Dean henkeä tuossa taiteessaan... Hän on tehnyt paljon kansia kotimaisille artisteille. Olen tosiaan Petrin kansitaiteen fani.

Ulkokannen lisäksi myös sisäkansi levyssä on mahtava, selvästikin jonkun vanhemman ihmisen kotona otettu. Nuo vanhat tapetitkin ovat kuin vuosikymmenten takaa.

J:Kuvat on otettu entisen rumpalin isoäidin kotoa. Se sopi meidänkin mielestämme hyvin bändikuvaympäristöksi. Mukavasti poikkeaa valtavirrasta.

Kappaleiden sanoitukset ja laulukieli on englanti? Oliko tämä alusta saakka itsestäänselvyys vai harkittiinko missään vaiheessa suomenkielistä ulosantia?

J: Englanti oli alusta lähtien itsestäänselvyys - oma orientoitumiseni lyriikoiden kirjoittamiseen vaan on aina tapahtunut luontevimmin englanniksi. Näin on myös muiden biisinkirjoittajajäsenten kohdalla, ja koenkin että englanninkielinen ilmaisu on Burntfieldin tapauksessa musiikillisesti ja temaattisesti oikea ratkaisu, suomeksi laulaminen taas vaatisi tyystin erilaista lähestymistapaa.

Teillä siis on tietoisen ammattilaishakuinen ote bändissänne, eli toivottavasti uudesta pitkäsoitosta tulee totta

V: Tarvitsemme kyllä ulkopuolista apua jatkossa...

J: Kyllä, sillä viimeistään seuraavan sinkun julkaisemisen yhteydessä tulee musiikkivideo. Se tulee olemaan yksi vuoden 2016 projekteista. Teemme sen elokuvatuotantoyhtiö Finfinitumin kanssa, joka teki myös meidän levyjulkkarikeikkamme videoinnin Semifinalissa. Tallenne on muuten nähtävissä Youtubessa.

Selvä homma, kiitän herroja haastattelusta ja toivotan hyvää jatkoa. Toivotaan että nähdään livenä jossain päin Suomea! Sitä odotellessa voikin katsastaa livekuntoa Youtubesta ja viimeisen tiedon mukaan Burntfieldillä on tammikuun 3. päivä (semi-) akustinen keikka Bar Wall Streetissä Helsingissä. Kaikki kiinnostuneet, tilaisuutenne on koittanut!