Home Articles > Record Reviews

ENSEMBLE GAMUT!: UT

Jan 18 | By Teijo Salminen | Views: 164 | Comments: 0

Ajattoman lisäksi ajankohdan toinen vanhaa musiikkia uusin keinoin esittävä yhtye on Ensemble Gamut!. Porukka muodostuu lähinnä vanhaan musiikkiin ja kansanmusiikiin erikoistuneista nuorista ammattilaisista ja ovat nyt ansaitusti päässeet levyttämään pääosin jazzia, progea ja indietä julkaisevalle Eclipse-merkille.

 

Yksi jäsenistä, nokkahuilisti-kitaristi Juho Myllylä on toki nähty ja aiemminkin Colossuksen tarinoissa, sekä bändinsä Burntfieldin sekä elektroniikkaa ja huiluja yhdistävien projektiensa myötä. Muut jäsenet, vokalisti/harpisti/perkussionisti Aino Peltomaa, jouhikkoguru Ilkka Heinonen, (jouhikot, gamba ja violone) sekä cembalisti Marianna Henriksson ovat kukin eri projekteissaan pyrkineet kokeilevuuteen omien instrumenttiensa suhteen. Sekä elektronisia virityksiä että ambient-musiikin piirteitä löytyy enemmän ja vähemmän kaikkien taustatekemisistä.

Albumi sekoittaa viehtättävällä tavalla keskiajan ja varhaisemman renessanssin melodioita ja lyriikoita fennougrisiin perinnelauluihin. Laulukielet vaihtuvat ihan mennen tullen, mikä on ainakin allekirjoittaneesta erittäin tervetullutta. Lyriikoista voi tosiaan bongata ainakin espanjan- suomen- eestin- ranskan ja italian kieltä -ja olisiko kymriäkin pari riviä (tai jotain vastaavaa saarivaltakunnan kieltä). Ja huom, edellämainitut kielet eivät sitten ole niitä moderneja kirjakieliä vaan jotain aikalaismurteita, jota kieltä osaavienkin on takuulla haastavampaa seurata!

Jo alkutahdeista liidellään kieltämättä varsin Clannadin mieleen tuovissa tunnelmissa, vaikka kappale alkaa 1200-luvun sävellyksellä ja huomaamatta muuttuu suomenkieliseksi traditionaaliksi. Aino Peltomaan kuulas ääni soveltuu yhtyeen instrumentaatioon loistavasti.
Selvimmin levyn etnolaitaa edustaa ”Hae pois vain sormukseni”, joka kuitenkin taustoineen on silkkaa barokkia gamba ja cembalocontinuoineen. Edellä mainittu siis on hyvä esimerkki miten eklektisesti yhtye toimii sovitustyössään, mutta kaikeksi onneksi niin, ettei synny vähäisintäkään mielikuvaa väkisin puristetusta fuusiosta. Musiikki vain toimii.

 

Yleisilme albumilla on ambientin rauhallinen. Puolivälissä tempo vähän terävöityy Francesco Landinin ”Questa fanciull’ amor” kappaleella, joka omaan korvaan kuulostaa hyvin tyypilliseltä 1300-luvun musiikilta keskiaikaisine asteikkoineen. Samaa rivakampaajatkumoaheti perään: siirrytään myös 1300-luvulta peräisin olevan laulun sovitukseen ”Per tropo fede” joka pistääkin tosi rokkaavan vaihteen silmään. Muistaakseni tämä raita toimikin promobiisinä levylle. Hyvä valinta sinänsä, vahva raita jolla on radiosoittopotentiaaliakin marginaalisemman musiikin ohjelmissa. Albumi päättyy kuin rauhoittavaan tuutulauluun, lyhyeen suomalaiseen folk-laulelmaan. Peltomaan laulua säestää mestarillisesti Ilkka Heinosen violone (kontrabasson kokoinen gambaperheen soitin).
 

Kiitokset ansaitsee CD:n kansitaiteen lisäksi erittäin hyvin laadittu vihkonen sanoituksineen, käännöksineen ja taustatietoineen. Vaivaa on nähty. Lisäksi kansista löytyy vielä Aino Peltomaan terveiset sekä selvitys yhtyeen nimen valintaan. Tämä on juuri sitä lisäherkkua, jota fyysinen media tarjoaa ja minkä vuoksi tuotos vaikuttaa lähestyttävämmältä ja täydemmältä. Tätä ei streamipalvelusta saa. Hieno ja erinomaisella soundimaailmalla varustettu avaus erittäin lupaavalta yhtyeeltä.

No comments
You need to sign in to comment