Home Articles > Record Reviews

THE OUTER SONICS: DANCE A LITTLE LIGHT

Jun 22 | By Teijo Salminen | Views: 880 | Comments: 0

Kolmas pitkäsoitto tältä mainiolta tamperelaisyhtyeeltä ei jätä kylmäksi. Levy pärähtää käyntiin albumin kenties helpoimmin omaksuttavalla, mukavan tasaisesti puksuttavalla korvamadolla ”Swansea”. Onneksi kappale on korvamadoksi todella komeaa kamaa, melodinen, hienosti ja inspiroituneesti vedetty. Erityisesti basisti Samuli Hapon bassottelua muuten kannattaa kuunnella tarkoin (toki muunkin yhtyeen, koska laatua on luvassa). Lisämausteena walesilaiskaupungin maisemia ja kaipuuta kuvailevassa kappaleessa on mainittu Dylan’s door viittaa epäilemättä kaupungin suureen poikaan, runoilija Dylan Thomasiin.

 

Kakkosraita ”Red Moon” (niin, Moon- sarja jatkukoon, toistaiseksi kaikilla Outer Sonics -albumeilla on kappale, jonka nimessä esiintyy Moon!) heittää sitten progressiivis-raskaamman vaihteen silmään, tykittäen varsin rankoilla Porcupine Tree riffeillä– toisaalta rauhoittuakseentaitteen jälkeen – aivan kuin kyseessä olisi uusi kappale. Aitoon progemalliin. Tässä muuten erityisesti korostuu se, että miksaus nostaa vokalistin melkoisenpintaan. Tämä tosin ei ole ongelma, koskapa bändiä on siunattu loistavalla Nina Hiironniemellä, jonka ääntä kyllä kelpaa kuunnella. Vaikuttaa siltä, että lyriikka tässäkin kappaleessa koskee kaupunkia, mutta nyt ei olla kauniissa merenrannan ja auringonvalon kaupungissa vaan nokisessa, masentuneessa ja näköalattomassa teollisuus- tai kaivoskaupungista joka on muuttumassa metropoliksi. Liekö se sittenkin ensimmäisen raidan mainittu Swansea, jota nyt tarkastellaan toisesta näkökulmasta - onhan sillä kaivoskaupunkimenneisyys.

Nostaisin vielä erityismaininnan arvoiseksi ”Fear” -raidan(joka melko luonnollisesti tuo mieleen Marillionin vastaavan nimisen tuotoksen), jonka selkäpiitä karmivan tunnelmallisuuden kruunaa juuri oikeaan kohtaan sijoitettu mellotron soundi. Joskus se kirsikka kakun päällä on usein vähästä kiinni.Mainitsen muuten vielä kerran tuon laulajan pintaan miksaamisen, kappaleessa Addiction lopussa vokalisti lähes tulee ulos kaiuttimista olohuoneeseesi. Melkoinen läsnäolo!

Kokonaisuutena levy on loistavan tuotantonsa ja vahvan musiikkimateriaalinsa puolesta hieno näyte bändin edelleen kantavasta luomiskyvystä, kuten myös aivan viimeisen päälle kovasta ammattitaidosta. The Outer Sonicssorvaa siisgenrenpuolesta vaihtoehto(pop)rockia, mutta kyllä siellä todellakin takana lepäävät ne piilevät progressiiviset vaikutteet, keskitien rockia hivenenrikkaammat rakenteet ja sovitusratkaisut. Levyn yleistunnelma ei ole mitenkään yksiselitteisen synkistelevä tai raastava, vaan erinomaisella pop-sensibiliteetillä varustettua ylävireistä pirteyttäkin löytyy.

 

Hieman harmillista, että Tampere ei ole Manchester, eikä Suomi noin muutenkaan potentiaalisen yleisöpohjansa helposti saavuttava kulttuurimekka.Briteissä nämä varmasti rundaisivat vähintäänkin Marillionin tai IQ:n lämppärinä ja varmasti tasavertaisina akteina festareilla esimerkiksi Magentan, Anathemantai Mostly Autumnin kanssa. Saisipa nämä edes Helsinkiin esiintymään jälleen...

No comments
You need to sign in to comment