SUNHILLOW: Eloise Borealis

(Running Moose / Presence Records) Sunhillow on jo muutaman vuoden ikäinen bändiprojekti, joten tätä esikoisalbumia on jo osattu odottaa hyvän aikaa. Kvintetin muodostavat kosketinsoittaja ja laulaja Matti Kervinen, kitaristi Pekka Hakkarainen, viulisti Elisa Heikkinen, basisti Ilpo Komulainen ja rumpali Jouko Höytämö. Taustalaulut ovat Hakkaraisen ja Heikkisen, jälkimmäiselle on merkitty myös autoharp -- onkohan soittimella vakiintunutta suomenkielistä nimeä? Levy-yhtiömiehenä ja tuottajana työskentelevä Kervinen muistetaan useastakin eri yhtyeestä, mm. turhan lyhytaikaiseksi jääneestä Katayasta. Lähin vastine Sunhillow'lle on kiistatta Pax Romana, jonka tilalle Sunhillow ymmärtääkseni syntyi. Samalla melodisen kevytprogen maaperällä ollaan: mihinkään koukeroisuuteen ei ole edes pyritty vaan tärkeintä on sisäistynyt tunnelma.

Kestoltaan levy on vaatimattomat 37 minuuttia, eikä oikeastaan ole mitään painavia syitä, miksi albumin pitäisi CD-aikakaudellakaan olla juuri sen pidempi. Kuuntelukokemukseni Eloise Borealiksesta ovat ensi kerrasta lähtien olleet erittäin myönteisiä, ja mikäli kuuntelunälkää jää, tämä levy kestää mainiosti kahden peräkkäisen läpikuuntelun. Lyhyt 'Intro' esittelee levollisen ja hieman melankolisen yleistunnelman syntikoiden ja viulun ambientmaisena soundimaalailuna. Nimikappale Matti Kervisen englanninkielisine lauluosuuksineen ja Pink Floyd -vaikutteineen voisi muuten olla Pax Romanaa, mutta hivelevän kauniisti soiva viulu nousee selkeästi Sunhillow'n erityisvaltiksi. Olen ihaillut viulun sointia progessa aina siitä lähtien, kun varhaisteininä kuuntelin isoveljeni Rush-albumia Signalsja sen surumielistä kappaletta 'Losing It', jolla viulusoolon soittaa FM-yhtyeen Ben Mink. 'No New Words' alkaa pohdiskelevan hidastempoisena; puolivälistä käynnistyvä vauhdikkaampi instrumentaalijakso ja loppukuoro ovat suorastaan katarttisia kuin deep pop -kauden Wigwam parhaimmillaan. Pop- ja folkelementit sekä progemaisen sooloilun yhdistävä 'Beyond the Dreams' kasvaa sekin hivenen keskinkertaista ensivaikutelmaansa suuremmaksi. 

Elisa Heikkisen taustavokaalit pääsevät parhaiten oikeuksiinsa haaveilevan tunnelmallisessa 'Out There' -laulussa, joka tuo raukeudessaan mieleeni David Gilmourin On an Island -albumin. Pisin raita, 8½-minuuttinen 'For a Moment' lunastaa paikkansa yhtenä levyn kohokohdista. Laulu- ja soolojaksot soljuvat harmonisesti toisiaan tukien, läpi koko albumin. Eloise Borealikseen kannattaa tutustua varsinkin jos pidät Pink Floyd -vaikutteisesta, folkahtavasta ja tunnelmapainotteisesta kevytprogesta kuten Mostly Autumnista.