SUONUOTIO: Suonuotio

(Luova Records) Voisi kai puhua ihastuksesta ensi kuulemalla. Tämä tunnin mittainen albumi vei minut mielikuvissani aurinkoiselle ja kiireettömälle automatkalle. Raukealle, muttei uuvuttavalle vaan mieltä raikastavalle. Sellaiselle matkalle, jossa itse matkanteko on tärkeämpää kuin päämäärä. Ensikuuntelun jälkeen laitoin cd:n heti uudelleen soimaan, koska halusin vielä pysytellä sen hypnoottisessa tunnelmassa. Nyt kun kuuntelen tarkemmin lauluosuuksia, jotka olen ottanut (ja otan vastedeskin) lähinnä yhtenä musiikillisena lisukkeena muiden soittimien joukossa, niin ollaanhan niissä ajoittain tien päällä. Ehkä sen verran sitten olinkin rekisteröinyt lyriikoita. Sumeahkosti artikuloitu laulu on miksauksessa sen verran huuruinen, että sanoista ei ole helppoa saada selvää, mutta tämän levyn kohdalla se tuntuukin epäoleelliselta. Eetokseltaan tämä on lähestulkoon instrumentaalimusiikkia, johon on kenties otettu vaikutteita 70-luvun ambientimmasta krautrockista kuten Kraftwerkistä, Harmoniasta ja Neu!:sta.

Suonuotio on niinikään progehtavassa Laivue-yhtyeessä vaikuttaneen jyväskyläläismuusikko Ville Puronahon sooloprojekti. Laivueeseen en ole lähemmin tutustunut; yhden nettinäytteen perusteella sen indie-soundi on Suonuotiota aavistuksen rouheampi, lähempänä Circleä. Puolet Suonuotio-levyn materiaalista taas on julkaistu omakustanne-EP:nä keväällä 2018. Puolituntinen päätösraita 'Hei hei' on ennen julkaisematon, ja koko levy on remasteroitu Luova Recordsin julkaisua varten. Niko Vartiaisen EP-arviossa mainitaan tempoltaan virkeimmän 'Nelostien' vertailukohteeksi War On Drugs -yhtyeen kappale 'An Ocean Between the Waves'. Sattumoisin samainen jenkkibändi, tarkemmin sanoen sen pitkänraukea 'Thinking of a Place' -kappale, oli omien assosiaatioitteni joukossa Suonuotion kokonaisuutta kuunnellessani.

Vartin mittainen nimikappale laskee kuulijan hellävaroen lempeän äänimaiseman syliin. Pehmeästi helähtelevä kitara, taivaanrantaa maalailevat syntikkakerrostumat... Äärimmäisen sympaattinen bassolinja, jota jää kuin hypnotisoituna seuraamaan... Ja se laulu siellä joukossa tulee ja häipyy taas, vaatimatta erityishuomiota itselleen. Loppupuolella on avaruusromuinen, yhteen nuottiin jumittuva jakso, jota on väritetty linnunlaululla. Harmonian rikkumatta siirrytään levyn lyhimpään ja laulukeskeisimpään kappaleeseen 'Onni'. Rennossa melodisuudessaan se tuo mieleeni Breathless-kauden Camelin ja Hatfield and the Northin raukeimmat fiilistelyt.

Liki 10-minuuttinen 'Nelostie' on siis tahdiltaan muuta levyä nopeampi, mutta sitäkin kannattelee lämminhenkinen ja orgaaninen tunnelma tyyliin indie rock + dream pop. 'Hei hei' suhtautuu mammuttimaiseen kestoonsa tyynen rauhallisesti. Varsinaista progressiivisen rockin polveilevuutta ei kannata tästäkään vartoa, sen sijaan saa nautiskella kauniista, ambientista ja toki jossain määrin progressiivisestikin kehittyvästä äänimaisemasta, jonka puolivälissä on sen ainoa laulujakso. Banjoriffin toistelu jossain jälkivaiheilla on mukava lisuke. Yksi hengenheimolainen Puronaholle voisi olla myös Mikko Joensuu Amen-albumisarjallaan. Suonuotio on kerrassaan ihanasti lämpimissä tunnelmissaan viipyilevä levy, jonka musiikkiin Hannu Haahden taivasvalokuvat sopivat täydellisesti.