ESA KOTILAINEN: Tellus

Globaalit teemat jatkuvat Esa Kotilaisen tuotannossa. Edellisen kerran aihetta käsiteltiin jo kymmenisen vuotta sitten Turquoise Planet -levyllä. Kotilaisen instrumentaatio on hyvin vakioitunut; käytännössä edelleen vanhat moogit, Arp 2600, Mellotronin jo aikapäiviä sitten korvannut Memotron, urut, sähköpiano ja harmonikka ovat Kotilaisen soundin perusta. Taannoin soitinarsenaali on ollut jopa suurempi, eikä esim noiden saksalaiskollegoiden tapaa uusia muutaman vuoden välein soitinkalustojaan ole onneksi tarttunut tämän maestron käytäntöihin. Ja mikä parasta, ainakaan Kotilainen ei ole koskaan lähtenyt tekemään materiaaliaan tietokoneella. Tähän viitataan myös levyn kansiteksteissä. Sivumennen sanoen, digipack - CD:n kansitaide on onnistuneine valokuvavalintoineen loistokasta – uskon, että LP-versiossa päässee oikeuksiinsa vielä paremmin.

Aiemmilla levyillä Kotilainen on soittanut pääosin materiaalin yksin, mutta Telluksella on reilusti avustavaa voimaa. Jo levyn nimeä kantavalla avausraidalla kannuja kolistelee Anssi Nykänen, joka raskaskätisenä rumpalina tuntuu jopa hieman oudolta valinnalta Kotilaisen elektronisiin maailmoihin. Mutta maestro on mitä ilmeisimmin halunnutkin terävää rytmiikkaa tähän perkussiokoneen introamaan kappaleeseen – ja samalla lähes koko levylle. Valita osuukin aivan nappiin. Etenkin ”Avaruusromua (Space Trash)” -kappale tekee hieman irtiottoa aiemmista melko ambienteista levyistä enemmän vanhan kunnon saksalaistyylisen krautin suuntaan, kompattuna rytmikoneen ja Nykäsen väkevän biitin ja Matti Kervisen sähköpianon voimin. Tangerine Dreamin 40 vuoden takaiset teoksethan tästä tulevat heti mieleen, etenkin kun mellotron värittää taustaa.

Punainen kuu -kappaleessa Nykäsen seuraan rytmiryhmään liittyy myös monipuolinen basisti-säveltäjä Lauri Porra. Tosin ei kylläkään mitenkään liikaa itseään esille tuoden, vaan jämäkkänä komppaajana. Kappaleen puolivälissä on myös loistelias, hyvin Pekka Pohjolamainen väliosa, jonka aikana Porran nauhaton basso laulaa upeasti Kotilaisen orgaanisesti väräjävän soolosyntetisaattorin maalatessa melodiaa. Lopulta päädytään alun itämaisväritteiseen pääteemaan gong-kumahduksineen. Luulenpa, että kappale miellyttää varmasti perinnetietoisimmankin progejäärän korvaa.

Albumin päättää avaruudellisiin tunnelmiin vievä Seulaset. Tällä kertaa ilman avustavia muusikoita soitettu harmonianokturno virittää kauneudellaan hartaaseen olotilaan. Kuusankosken mestarin magia ja ainutlaatuinen soundi tenhoaa edelleen vahvasti.