Home Articles > Concert Reviews

Esa Kotilainen, Tellus-levyjulkaisukonsertti 8.8.2019

Aug 14 | By Teijo Salminen | Views: 150 | Comments: 0

Temppeliaukion kirkko Helsingin Etu-Töölössä on osoittautunut monipuoliseksi musiikiareenaksi. Mainion akustiikkansa ja jännittävän kupolimuotonsa ansiosta se sopii erittäin hyvin myös vaihtoehtomusiikin esityspaikaksi. Onhan rakennus melkoisen progressiivisesti muotoiltu ja jopa rakennettu eurooppalaisen progen merkkivuotena 1969. Aiemmin allekirjoittanut on kuullut siellä muiden muassa Sid Hillen ja Rasmus Hedlundin elektronisia settejä. Eipä ihme, että jo parin vuoden ajan paikkaansa vakiinnuttanut, Töölön seurakunnan järjestämä Resonanssi-klubi kutsui nyt Esa Kotilaisen levyjulkistuskeikalle kupolin alle. Suomalaisten syntikkavelhojen kantaisä Esa Kotilainen esiintyi tiettävästi jo toista kertaa Temppeliaukiolla, joten uuden Tellus -albumin esittäminen oli luonteva tapa jatkaa käytäntöä.

Klubi-isäntä Mikko Saaren lyhyen esittelyn jälkeen Kotilainen avasi keikan tuttuun tapaan selostamalla esityksen kulun. Selostuksen mukaan tämä kuultava teos oli sovitettu sooloesiintymiselle, nimittäin itse levyn musiikki kallistuu enemmän progen puoleen. Mukana on poikkeuksellisesti vierailevat rumpali, basisti ja sähköpianossa myös ”Colossuksen oma poika”, levymoguli Matti Kervinen. Tämä live-esiintyminen sen sijaan oli täysin Esan sooloa, eli rytmipuoli ja basso hoitui konekompilla.

Aloitusraidan ”Tellus” rytmipuoli kuulosti kieltämättä oudolta. Delaylla tuplatun kuuloinen ja vanhan Roland -rytmipoksuttimen (CR-78) oloinen komppaus toistui monikanavatoistossa hieman liiankin pinnassa ja loi hieman sekavan epäsynkan. Kuuntelupaikalla saattoi tietysti olla osuutta asiaan. Jatkossa toisto onneksi selkeni verrattomasti ja kuulimme mitä jylhintä harmoniaa jota tuo analogis-synteettinen moogien ja digitaalimellotronin soundi saattoi tarjota. Kotilaisen ainutlaatuinen Minimoogin ”signature”-soundi, jonka esiasteita olemme kuulleet jo varmasti Wigwam-ajoilta saakka, lumosi taas kerran kuulijat. Ainutlaatuinen nopea arpeggiointi, samalla oktaavivalitsinta käännellen, plus mellotron-soundit ovat sellainen keitos, jota syntetisaattorimusiikin ystävä ei voi olla rakastamatta. Musiikki siis toi toki mieleen 70-80-lukujen taitteen Tangerine Dreamin ja osin Jarren tuotannon, mutta siinä missä nämä vaihtoivat levy toisensa jälkeen instrumentaatiotaan aina vain uudempaan, niin Kotilainen pitäytyy vanhassa soitinarsenaalissaan -ja siltikin hänen musiikkinsa elää ja uusiutuu. Joskus vanhassa on vara parempi, kun sisällöllisesti mennään eteenpäin tuoreuttaen ideoita sävellyksellisesti ja rakenteellisesti.

Kotilainen on selkeästi vanhan koulun muusikko. Siinä missä moni hoitaa hommaa tietokoneella, niin mastro on kirjoittanut partituurit paperille. Kunkin kappaleen yhteen teipatut nuottikuvat lepäsivät leveänä kolmen telineen levyisenä liuskana ja päätyivät yksi kerrallaan lattialle läjään. Myöskään levyn teossa ei ole käytetty tietokonetta, seikka jota myös nuorempi kollega Kebu mainitsee levyjensä kansitiedoissa. Suomalaista hulluutta – mutta siitähän me pidämme!

Partituurit tehneet tehtävänsä ja nyt lattialla.

Konsertin päätösosa ”Seulaset” tarjosi niin pehmeitä ja kauniita soundisfäärejä, että luulin näkeväni jo yleisössä joidenkin pidättelevän kyyneleitä ja toisten ainakin nauttivan silmät kiinni harmonioista. Lopulta äänet hiipuivat hiljalleen pois ja Kotilainen kiitti aplodien loputtua ja lausui päätössanat ”pidetään huolta Telluksesta”. Mitäpä siihen lisäämään.

"Pidetään huolta Telluksesta!"

Moogismin kyllästämä kainaloteksti:

Numero ykkönen!

Ja nyt kurkistus siis stagesetupiin -eli for synth geeks only! Kotilaisen soitinarsenaali siis koostui kahdesta Minimoogista, ARP 2600:sta, Memotronista ja sähköpianosoundeja toimittavasta vasarakoskettimistolla varustetusta stagepianosta. Homma toimi siten, että suuri osa musiikista soi ”taustanauhalta”, eli digitaalitaltiolta, johon Kotilainen soitti vuoroin leadit, sähköpiano-osuudet ja osan efekteistä käsillä olevilla instrumenteilla. Moogeista vanhempi, siis se Suomen ensimmäinen Saksasta tuotu Minimoog (järjestysnumero jotain alle 2000), on siis vuosimallia 1972. Uudempi on kuutisen vuotta nuorempi. Ulkoisesti laitteet eivät juuri eroa toisistaan. Selvimmin eron huomaa ehkä siitä, että vanhemmassa mallissa pitchbend- ja modulaatiopyörät ovat sileät, uudemmat ovat hammastettu. Esan kertoman mukaan vanhempi pysyy huonommin vireessä, siksi se on otollisempi efektikoneena . Soundillisesti vanhempi on kuitenkin himpun parempi. Samoin kohinat puskevat vahvemmin ja sopivat delayhommiin paremmin. Uudempi Mini sen sijaan pitää vireen paremmin, joten sillä sitten vedetään ne legendaariset soolot. Soundi on siinäkin ehtaa Miniä, jolle sanallinen kuvailu ei tee koskaan oikeutta.

 

Yksi esimerkki Minimoogin ainutlaatuisesta soundista äskeisen keikankin osalta ehkä valaisee hieman; yleensä voimakas, kanttiaallolla oskilloiva modulaatio (vibrato) syntetisaattorissa aikaansaa vihlovan sirkkelimäisen soundin. Sama soundi Minimoogilla kuulostaa kyllä tiukalta, mutta ei lainkaan samalla tavalla raastavalta kuin muilla analogisillakaan syntetisaattoreilla. Toisaalta, Minimoogissa pelkästään yhden oskillaattorin sahalaita-aalto kuulostaa paksulta, huomattavan läskimmältä kuin monessakaan aikalaiskilpailijoistaan. Onkin jokseenkin onnellinen sattuma, että tässä ensimmäinen todella suositussa syntesoijassa on se kaikkein paras ja tunnistettavin soundi.

 

Kysymykseen siitä, kuinka usein pitää vaihtaa noita ilmeisen kovalla rasituksella olevia oktaavinvaihtokytkimiä, sain yllättävän vastauksen: niitä ei ole vaihdettu koskaan! Kun säädintä kääntää riittävällä voimalla, se pysyy kunnossa. Itse asiassa kumpaankaan laitteeseen ei ole juuri tarvinnut vaihtaa osia, yhtä oskillaattorin piiriä lukuun ottamatta, maestro tiivistää. Robert Moogin Minimoog on siis todellakin hyvin pideltynä melko robusti laite, keikkakäyttöönhän se alun pitäen suunniteltiinkin. Mutta tuskin Bob-vainaa silloin joskus 70-luvun alussa olisi arvannut, että lähes 50 vuotta laitteen esittelemisen jälkeen muusikot käyttävät näitä dinosauruksia edelleen ja likimainkin alkuperäisessä kuosissaan.

No comments
You need to sign in to comment