Home Articles > Concert Reviews

Muutama Susi

Feb 2 | By Teijo Salminen | Views: 561 | Comments: 0

Muutama susi @ Mascot Bar Helsinki 26.1.2019

Oltiin striimauspalveluiden siunauksellisuudesta tai sosiaalisesta mediasta mitä mieltä tahansa, niin toisinaan näiden vaikutuksesta löytää mielenkiintoisia asioita - kuten uutta musiikkia. Viimeinen tällainen löytöni oli jyväskyläläisbändi Muutama Susi. En kykene muistamaan, sainko ensi kerran vihiä Susista suoratoistopalvelun ehdotuksesta vai somen kautta, mutta kummankin yhdistelmän informoimana otin tuotokset lähempään tarkasteluun. Toistaiseksi Spotify tarjoaa bändiltä kolme singlekappaletta. Livepätkiä löytyy myös YouTubesta. Kuunnellun perusteella kaikki kolme raitaa olivat siinä määrin allekirjoittaneen mieleen, että pakkohan näitä on mennä livenä kuulemaan, varsinkin kun he Kallion Mascot -liveklubilla konsertoivat toisen jyväskyläläisorkesterin, Sakean Illan kanssa. No, myös vanhan musiikin ystävänä piti hoitaa samalle illalle sijoittunut renessanssimusiikkifestivaalin konsertti alta pois, mutta ehdin kuin ehdinkin paikalle parahiksi ennen Muutaman Suden keikan alkua – Sakean Illan setistä valitettavasti myöhästyin.

 


Konsta Veijonen, kitara ja Anna Voutilainen, laulu ja saksofoni

 

Muutama Susi siis on julkaissut Spotifyssä toistaiseksi kolme singleraitaa, jotka kaikki ovat erittäin vahvaa tavaraa, hyvin soitettua ja laulettua. Sävellyksissä on keveyttä, raikkautta, mutta myös syvyyttä. Ja kyllä sieltä ainakin oma korvaparini poimi sekä Marillionin, Anatheman ja Magentan mieleen tuovia jaksoja -etenkin kitaristin ja kosketinten osalta. Kuunnelkaapa vaikkapa Spotifystä löytyvä Toukokuu, joka kepeästä alusta kasvaa loppua kohti komeaksi soundisfääriksi. Tai Rauha -kappaleen nostattava soolosyntetisaattori. Aprikoin mahdolliseksi, että jäsenet eivät näitä ole koskaan kuunnelletkaan, mutta hälläpä väliä. Ei Susien musiikki todellakaan mitään neoprogepastissiakaan ole, sillä suomenkieliset positiivisesti latautuneet laulut ja laulaja-saksofonistin pirteä ulosanti leipoo ihan omanlaistaan suomi-indierockia.

 


Rummuissa Juho Seppänen

Livesoitto Susilla soi komeasti, Mascotissa tuntuu muutenkin soundi olevan erinomaisen hyvässä balanssissa. Korvatulpat olivat onneksi tarpeettomat, monta kertaa klubeillakin liiallinen volyymi pilaa äänentoiston. Kaksi ylimääräistä jäsentä/tuuraajaa bändissä (taustalaulaja ja koskettimet) eivät ainakaan haitanneet yhteissoiton sujuvuutta mitenkään, vaan homma toimi hyvin ja porukka vaikutti nauttivan lavalla olosta. Mikäs siinä kun materiaali on hallussa ja meininki hyvä.

 


Kosketinsoittimissa Miiro Kesti (tuuraaja), bassossa Samuli Salmela


Konsta Veijonen, kitara

Keikan jälkeen sovimmekin bändiliideri(oletetun) Anna Voutilaisen kanssa sähköpostitse tapahtuvasta haastattelusta. Siitä seuraavassa.

Colossus: Koska yhtye on perustettu ja miten on muotoutunut? Ilmeisesti yliopisto ja konservatorio ovat  yhteisiä nimittäjiä?

 

Anna Voutilainen: -Yhtye on perustettu syksyllä 2016. Minulla oli ollut mielessä pitkään haave perustaa bändi, jonka kanssa voisi soittaa pöytälaatikkoon kertyneitä biisejä ja biisiaihioita. Keskustelin tästä unelmasta tuolloin poikaystäväni Konsta Veijosen (kitaristi) kanssa ja hän totesi ” -No perusta bändi. Tuumasta toimeen!”. Tästä sain niin sanottua boostia kerätä soittajat kasaan ja lähteä fiilistelemään uutta musiikkia. Hyvät tyypit ja soittajat yhtyeeseen sitten tulikin! Olemme kaikki tosiaan tutustuneet Jyväskylän konservatorion ja yliopiston piireissä. Olimme hyviä ystäviä jo ennen bändiäkin.

 

    C: Muutama Susi on aika vänkä yhtyeen nimi. Mistäs moinen; onko jotain syvällisempää merkitystä vai ns illanistujaisten satoa?

     

      A: -Muutama Susi -nimen taustalla on näinkin jännittävä tarina, että olimme syömässä pizzaa maailman parhaassa pizzeriassa, Jyväskylän Mariassa ja mitä ihmeellisemmät bändin nimet vilahtelivat keskustelussa. Nimi on toisin sanoen juurikin illanistujaisten satoa. Lopullinen nimi taisi tulla kiipparistimme Esa Puolakan suusta. Näin jälkeenpäin olemme tyytyväisiä nimeemme ja sudesta on alkanut tulla kuvitteellinen maskottimme! Konsta Veijonen on hyvänä kynän käyttäjänä piirtänytkin tämän susihahmon.

       

      C: Edellä mainitsit, että olit kirjoittanut jo kappaleita varastoon. Miten sävellysvastuut menevät nyt?

       

      A: -Olen pääsääntöisesti säveltänyt ja sanoittanut kaikki biisit, mutta sovitamme ja teemme kappaleet bändimme kuuloisiksi kaikki yhdessä. Jokaisen jäsenemme jälki kuuluu kappaleissa. Spotifyista löytyvät sinkkumme on tuottanut kosketinsoittajamme Esa Puolanka. Tuottaja ja miksaaja omasta bändistä on ollut suuri etu. Hän on tiennyt bändimme soundin jo entuudestaan.

      C: Keikkaa on ollut fb-sivujen tietojen mukaan jonkin verran mukavasti, Jyväskylän lisäksi myös Tampereella, Mikkelissä ja Kuopiossa. Tämä Mascotin keikka taisi olla ihan ensimmäisiä Helsingissä?

       

      A: -Keikkoja on reilun parin vuoden aikana kertynyt parisenkymmentä. Aivan oikein, Kuopiossa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Alajärvellä, Tampereella, Vesannolla ja Helsingissä. Helsingissä keikka oli jo toinen. Ensimmäisen kerran esiinnyimme Omatuntoklubilla Kansallisteatterin Lavaklubilla.

       

      C: Helsingillä on ilmeisesti jotain vaikutusta ollut lyriikoihin. Hauskana yksityiskohtana esim mainitaan Toukokuu-kappalessa Etu-Töölö ja toinen kappale on nimeltäänkin Korkeavuorenkadulla (oletettavasti se Helsingin..)

       

      A: -Helsingillä on tosiaan ollut vaikutusta lyriikoihin. Opiskelin kolme vuotta Helsingissä ja asuin itse asiassa nämä vuodet Korkeavuorenkadulla. Hieno ja maaginen paikka. Vaikka olen syntynyt Helsingissä, tai ehkä juuri siksi, koen Helsingin todella voimakkaasti. Se on ollut minulle taiteen sykkivä ja kiivas sydän. Elin aika vimmaisia, mutta upeita vuosia siellä. Se jättää varmasti jonkinlaisen jäljen.

       

      C: Albumiin ilmeisesti alkaisi olla jo riittävästi materiaalia. Mainitsitte että seuraava sinkkubiisikin olisi tulossa. Mutta albumissa on oma viehätyksensä ihan fyysisenä tuotoksena (vinyyli, CD), onko haaveissa kuitenkin sellainen?

       

      A: -Levy on haaveena ja tavoitteena kyllä.

       

      C: Progressiivisia vaikutteita tuntuu olevan havaittavissa - vai onko tämä vain vahingossa syntynyt vaikutelma? Onko mahdollista että yhtyeessä on myös koukeroisemman tai ainakin laajakaarisemman musiikin ystäviä? Marillion, Anathema, Floyd, suomiproge...?

       

      A: -Kaikki bändimme jäsenet ponnistavat melko erilaisista musiikillisista taustoista ja tämä luokin mielenkiintoisen ja innostavan musiikillisen palapelin, joka sitoutuu yhteen Muutamassa Sudessa. Tämä saattaa jo itsessään luoda progressivista vaikutetta, mikä onkin hienoa. Olemme kuunnelleet ja soittaneet musiikkia jazzista metalliin ja klassisesta progeen. Muun muassa kitaristimme perustaa soundinsa vahvasti bändeihin, kuten Pink Floyd, Wigwam, Kingston Wall, Tool, Porcupine Tree jne. Itse kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, paljon suomalaista folkia ja klassistakin. Progressiivisen vaikutteet tulevat mieluisilta suomalaisilta yhtyeiltä Sydän, sydän ja Tundramatiks. Myös Saimaa -yhtye on ollut kovassa kuuntelussa viime aikoina. Rumpalimme Juho Seppänen vaikuttaa myös suomirock -yhtyeessä nimeltä Päättömät. Hänellä on ollut viime aikoina kuuntelussa yhtye nimeltä Ursus Factory ja FM 64. Samuli Salmela (basistimme) mainitsee musiikillisiksi vaikuttajikseen Red hot chili peppersin, Biffy Clyron ja Lucas Grahamin. Esa Puolakka (kiipparistimme) puolestaan mainitsee tämän hetkisiksi vaikuttajikseen Dirty Loopsin ja Musen.

       

      C: Loistavaa! No niin, nyt viimeinen ja perinteinen Colossus -haastatteluniitti, eli sana on vapaa! Onko terveisiä Colossus-väelle?

       

      A: -Terveisiä lukijoille ja tervetuloa keikoille! Kiitos Colossuksen toimitukselle, että etsitte aktiivisesti uusia mielenkiintoisia bändejä ja soundeja!

       

      Kiitokset Susille! Toivottavasti siis Muutaman Suden albumi valmistuu ja ennen kaikkea livekeikkoja riittää, sillä tottahan Sudet ansaitsevat tulla kuulluksi laajemmallekin yleisölle. Uusia hyviä ja lupaavia uusia kykyjä nousee Suomen musiikkikentässä, pidetään korvat auki, antennit ylhäällä ja... käydään keikoilla!

       

      Muutama Susi:

      Saksofoni/laulu: Anna Voutilainen
      Kitara: Konsta Veijonen
      Basso: Samuli Salmela
      Koskettimet: Esa Puolakka
      Rummut: Juho Seppänen

      Taustalaulussa Vilma Kivimäki

      Mascotin keikalla lisäksi ja tuuraamassa:
      -taustalauluissa: Vilma Kivimäki
      -koskettimet: Miiro Kesti


      No comments
      You need to sign in to comment