OZONE PLAYER: The Mind Gap

(Running Moose, 2018) Colossuslaisille varsin tuttu Otso Pakarinen on taas monen vuoden tauon jälkeen julkaissut uuden albumin taiteilijanimellään Ozone Player. Epäilemättä asemalaiturien varoituksesta "mind the gap" leikkisästi väännetty otsikko sopii hyvin syntikoiden dominoimaan instrumentaalimusiikkiin, jonka kokeellisuutta pehmentää hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa. Kun pääosin tietokoneensa äärellä työskentelevä säveltäjä häärää omassa studiossaan ja vastaa itse jokseenkin kaikesta musiikin tuottamiseen ja tallentamiseen liittyvistä vaiheista, vaarana on tunnekylmä ja vieraannuttava sisäänpäinkääntyneisyys. Tällaisen kalseuden Otso on onnistunut karttamaan. Reilut 67 minuuttia kestävä The Mind Gap on jäntevä kokonaisuus, jonka soinnilliseen moni-ilmeisyyteen vierailijamuusikotkin ovat tuoneet merkittävät panoksensa.

Suurieleisten melodiakaarteluiden sijaan Ozone Player kutoo paikoin Philip Glassin minimalismin mieleen tuovaa hypnoottista kehittelyä. Näin tekee myös linnunlaululla koristeltu 'Early Flights', jossa Eero Koivistoisen sopraanosaksofoni käy dialogia kosketinten kanssa. Kolmella raidalla kuulokuvaa värittää Laura Soinisen sanaton laulu. Levyn vivahteikasta ja sopivan hienovaraista perkussiivisuutta puolestaan täydentää Paidarionista, Mist Seasonista ja The Samurai of Progista tuttu Kimmo Pörsti, niinikään kolmen kappaleen osalta. Progression-fuusioyhtyeessä vaikuttaneen Jussi-Matti Haaviston alttoviulu tuo 'Lost in Math' -kappaleeseen orientaalista potkua. Tästä tarkkaa lokerointia kaihtavasta levystä riittää oivaltavaa ammennettavaa yhtä hyvin virkistymis- kuin rentoutumismielessä. Toki neljäntoista kappaleen joukkoon mahtuu joitain vähän yhdentekevämpiäkin synteettisiä luritteluja, mutta Ozone Playerin maailmassa leikittelevä kokeellisuus ei ole ennenkään väistynyt varman päälle pelaamisen tieltä.