Home Articles > Record Reviews

The Gentleman Losers: Permanently Midnight

Apr 20 | By Teijo Salminen | Views: 266 | Comments: 0

Suomalainen post-rock käy perin harvinaiseksi. Porin mestarit, Magyar Posse, menivät menojaan, Sister Flo postrockasi komeasti AU -albumillaan ja pisti vähän sen jälkeen pillit pussiin. Betrayal at Bespinkään ei ole julkaissut puoleen vuosikymmeneen. Tällä hetkellä genren lippua taitavat kantaa enää Locomotora ja nyt käsittelyssä oleva The Gentleman Losers. Bändin musiikissa tyylilajin tutut elementit ovat paikallaan, siis paljon kaikua, melko keskialuevoittoista lo-fi -fiilistelyä, eivätkä soittimet eivät ole aina ihan tunnistettavissa. Näistä aineistahan se postrocksoppa on tavallisesti keitelty.

Tässä käsilläni olevassa tuotoksessa on muuten mukana todellakin kuvia. On jopa vaikea sanoa, onko tämä varsinaisesti kuvakirja, jossa on musiikki mukana vai CD-levy, jossa on mukana kuvakirja. Kumpikin toimii itsenäisenä taideteoksenaan, mutta parhaiten taitaa toimia nautittuna sekä näkö- että kuuloaistimin yhtä aikaa.

The Gentleman Losers on siis kahden valokuvaaja/muusikkoveljeksen, Samu ja Ville Kuukan projekti, joka on julkaissut musiikkia jo viime vuosikymmenen puolivälistä. Julkaisutahti on ollut sikäli harva, että viimeisestä julkaisusta (Dustland) on vierähtänyt jo yhdeksän vuotta. Dustlandiin verraten bändin ilmaisu on hivenen monipuolistunut, sillä nyt mukana on vokaaleja useammassakin kappaleessa. Jo kolmannella raidalla kuullaan aitoa (tai siltä vaikuttavaa) rumpusettiä ja triplakaiutettua laulua. Sanoja ei kirjaan ole kirjoitettu, ja sen verran laiska olen kuuntelemaan lyriikoita, että totean tällä kertaa lauluosuudet lähinnä instrumentaalisena elementtinä. Tätä miettiessäni muuten huomaan, että bändin ulosanti herättää jollain merkillisellä tavalla muistumia Air:n alkupään tuotannosta.

Aloitusraita kolahtelee ja maalailee äärimmäisen hitaalla kompilla ja eteerisen kireällä kitara(?)soundilla kevyttä soonista sadetta likimain pohjoismaiseen henkeen. Kuten todettua, kolmosraita The Good Bird Singing… sisältää jo vähän eläväisempää menoa. Progeihmisen korvat nousevat kun mellotron-jouset alkavat kutoa melodiaa ja erittäin lo-fisti äänitetyt aidon kuuloiset rummut tulevat mukaan. Samoin henkäilevä, vahvasti kaiutettu laulu. Ja taitaa siellä loppupuolella monipuolisen barokkiviulisti Kaisa Ruotsalaisen instrumenttikin soida hiukan -enemmän tai vähemmän manipuloituna.

Swimming After dark terävine napsukomppeineen lähestyy jo peruselektroa tuoden selvimmin mieleen edellä mainitun ranskalaiskaksikon. As I Came Through The Desert psykedeliasävyineen taas vetää selkeästi tunnelmat 60-luvun lopun Pink Floydiin, Occultation of Hesperus sen sijaan tasaisena junana jyskyttää jonkinlaista ambienttia rautalankaa. Holding back the Night on instrumentaalista selkeäpiirteisimpiä ja melodisimpia. Rising tide on levyn toinen ”reippaampi” pala, kellopeleineen kaikkineen. Laulajana vierailee Patrick Sudarski, Kuukan veljesten yhteistyökumppani toisesta bändivirityksestä. Päättävän nimiraidan tunnelma on kuin loppukesän päivän illassa, leuto mutta vähän painostava, syksyn tuulia ennustava.

Permanently Midnightiltä ei löydy selkeitä ”hittipotentiaaleja” tai erityisiä suosikkiraitoja, vaan toimii nimenomaan albumikokonaisuutena- ja tätähän en pidä lainkaan pahana asiana. Levyä ei myöskään kannata jättää pelkästään taustamusiikiksi, tarkkaavaisempi kuuntelu palkitsee kuulijan löydöillä (huomaatko, että hieman epätarkalla soiton taimauksella syntyy tunnelmaan sopiva raukea fiilis? Onko kakkosraidan wavesweepit tehty synalla vai efektilaitteilla?...Ja niin edespäin…) Äänimaisema sisältää runsaasti detaljeja ja piirteitä, jotka kuoriutuvat hitaasti useammilla kuuntelukerroilla. GL on onnistunut tekemään keitoksestaan maittavan kokoelman musiikin muotoon puettuja lomografiakuvia, jonka parissa vanhat Sigur Ros-diggarit ovat taatusti kuin kotonaan.

Kirjaversion hankkineille (jota arvostelija lämpimästi suosittelee): Katsokaa kuvia, kuunnelkaa, tunnelmoikaa.

No comments
You need to sign in to comment