Home Articles > Record Reviews

PERFECT BEINGS Vier

Feb 1 | By Harold the Barrel | Views: 239 | Comments: 0

Täydelliset Olennot tekivät varsin positiivisen ensivaikutuksen vuoden 2014 ensilevyllään. Paria vuotta myöhemmin ilmestynyt II puolestaan kuulosti harmittavasti siltä, että yhtye oli menettänyt suuntavaistonsa ja kiehtovuutensa. Nyt iloksemme saapunut kolmoslevy (saksankielinen sana 'Vier', neljä, viitannee levyn neljään osioon: Guedra, The Golden Arc, Vibrational, Anunnaki. Ehkä.) sijoittuu ensikosketuksen perusteella noiden kahden väliin, myöhemmillä kuuntelukerroilla lähemmäksi debyyttilevyä ainakin kiinnostavuutensa perusteella. Joka tapauksessa nykyistä kuusikkoa on ajoittain vaikea uskoa samaksi yhtyeeksi, joka ihastutti ensilevyllään. Tätä sanotaan kehitykseksi.

Levyllä ollaan paljon Yesmäisen pohtivissa ja maailmojasyleilevissä tunnelmissa, mitä ajatusta tukevat levyn orgaanisuus ja ilmavuus. Suurin osa kappaleista kuulostaa siltä kuin ne olisi vedetty kertaotolla livenä sisään. Mikä olisi tietysti ihastuttava ja hattuanostattava ajatus näinä päivinä, jolloin periaatteessa kuka tahansa voi omassa kotistudiossaan hinkata maailmanluokan soundia kansojen kuultavaksi. Erilaiset puhaltimet tuovat usein tuulahduksen jazzmaailmasta, mikä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta tässä genressä. Muutama poiminta: Guedra - Enter the Center on huuruista psykedeelistä fiilistelyä. The Golden Arc - The Persimmon Tree kuulostaa neoklassiselta leffamusiikilta, eikä kyseessä suinkaan ole levyn ainoa soundtrackmainen kappale. Tiesitkö muuten, että persimon on marja eikä hedelmä? Vibrational - Mysteries, Not Answers pomppaa utuisena altpop-biisinä muusta joukosta edukseen. Lempeästi levyn päättävä Anunnaki - Everything's Falling Apart jättää jopa hieman sellaisen fiiliksen, että olisihan tätä voinut kuulla lisääkin.

Vier on kunnianhimoinen ja monipuolinen laajamuotoinen paketti, jonka suurin ongelma on epätasaisuus, rönsyilevyys. Rajojen venyttäminen ja uuden kokeilu ovat tietysti hienoja tavoitteita, eikä sitä kuuntelijaakaan nyt aina tarvitse eikä kannatakaan ajatella, mutta kokonaisuutena levyä on lähes mahdoton hahmottaa, ja sen kuuntelu vaatii todella ankaraa keskittymistä. Neljän osan kesken saattaa löytää paitsi yhteneväisyyttä myös roimia musiikillisia eroja - kärjistäen voisi sanoa, että kaksi viimeistä muistuttaa eniten "vanhaa" Perfect Beingsiä, joten lopulta levystä jää positiivinen vaikutelma ja etenkin sen pohdiskelevuus sekä orgaaninen, paikoin jopa minimalistinen ja unenomainen äänimaisema (vrt. Porcupine Tree iiseimmillään) viehättävät kovasti. Siinä missä levy sisältää melko tyhjänpäiväistä fiilistelyä, ovat sen melodisimmat ja samalla suoraviivaisimmat kappaleet toisaalta todella hienoja - ja kyllä, ns. perinteisempää progressiivista ilmaisua on sitäkin mukana. Haastava, mutta lopulta palkitseva levy.

No comments
You need to sign in to comment