Home Articles > Record Reviews

GEOFFREY DOWNES / CHRISTOPHER BRAIDE: Skyscraper Souls

Jan 29 | By Matti Pajuniemi | Views: 121 | Comments: 2

Geoff Downes lienee tuttu nimi useimmille keski-ikäistyville progen harrastajille. Ensimmäinen merkittävä [proge-]etappi kosketinsoittajan uralla oli Yesin omalla tavallaan upea albumi Drama (1980). Rick Wakemanin ja Jon Andersonin korvanneet Downes ja Trevor Horn olivat sitä ennen tehneet mm. railakkaan pophitin 'Video Killed the Radio Star' The Bugglesina. Tämä kiistellyn poikkeuksellinen Yes-inkarnaatio jäi lyhytikäiseksi, mutta hieman myöhemmin nähtiin kaupallisesti suuntautunut superyhtye Asia. Downesilla oli nelikosta vähemmän "nimeä" progepiireissä kuin Steve Howella, John Wettonilla ja Carl Palmerilla, mikä toisaalta ehkä selittää, että juuri hän on ollut pysyvin jäsen Asian pitkittyneellä taipaleella. Minun Asia-suhteeni perustuu yksiselitteisesti vuoden 1982 debyytille, joka oli ensimmäisiä kolahtaneita albumeitani varhaisteini-iässä; paljonkaan sen laajemmin en ole välittänyt perehtyä Asian tietääkseni aikas itseään toistavaan AOR:ään. Mitä tulee Geoff Downesin muihin tekemisiin (näkyy olevan soolotuotantoa 80-luvulta alkaen), se on jäänyt itselleni vieraaksi.

Tällaiset olivat lähtökohtani tutustua Downesin sekä Christopher Braiden vetämään projektiin, jolle Skyscraper Souls on jo kolmas albumi. Ensivaikutelmani oli yllättävän myönteinen, suorastaan nostalgisen lämmin. Levyä kuunnellessani melkein tunsin palaavani 80-luvun alkupuolelle, jolloin tulevaa progeharrastustani pohjustivat nimenomaan popimmat teokset kuten Asia, 90125, Signals ja Five Miles Out. Asiaa epäilemättä auttoi myös se, että itselleni entuudestaan täysin tuntemattoman Braiden lauluääni on mielestäni kuin Trevor Hornin ja Chris Squiren välimuoto, ja juuri kuvaamaani kasariestetiikkaan sopiva. Braide soittaa hänkin koskettimia, mutta ymmärtääkseni tämä albumi on kahta edeltäjäänsä bändivetoisempi soundiltaan. Musiikki operoi kaupallisen popin ja orkestraalisia vaikutelmia tavoittelevan progen välimaastossa. Varsinkin lyhyimpiä kappaleita leimaa Downesin klassisesti inspiroitunut pianotyyli, mutta jopa 18-minuuttisessa, oikein hienossa nimiteoksessa nojataan paljolti kertosäkeisiin. Kovempia rock-sävyjä aavistuksen verran melankolinen levy karttaa, mikä on ihan hyvä linjanveto.

Pidemmän päälle levyn tehoa alkaa ainakin progeharrastajan korvissa nakertaa iskevimpien kertsien tarttuvuus; pahimmillaan se on vajaan seitsemän minuutin kappaleella 'Angel On Your Shoulder'. Miinukseksi muodostuu muutenkin vahva laulupainotteisuus: albumi olisi kipeästi kaivannut enemmän instrumentaalisuutta. Myös pitkän vieraslistan verrattainen kuulumattomuus musiikissa harmittaa. Esimerkiksi Big Big Trainin David Longdonin ja No-Manistä tutun Tim Bownessin osuudet jäävät rikollisen huomaamattomiksi. Kate Pierson sentään tuo naisellista lisäväriä pariin kappaleeseen.

Veikkaanpa, että muidenkin kuuntelijoiden kohdalla tämän levyn kiinnostavuus riippuu ensisijaisesti omasta kuunteluhistoriasta. Jos siihen kuuluvat esimerkiksi Asia ja Yesin popimmat vaiheet, onnistunee Skyscraper Souls vetoamaan ainakin nostalgisella tasolla, aivan kuten hieman välityön oloinen Roger Dean -kansitaidekin. Muuten kasarivivahteet ja pophenkisyys taitavat jättää tympeän maun progeharrastajalle.

Otso Pakarinen
Jan 30
Kuuntelin levyn kertaalleen sen saavuttua Colossuksen ”toimitukseen” ja olin positiivisesti yllättynyt. Oman kuuntelu- ja diggailuhistoriani pohjalta tykkään kasaripopimmastakin musiikista, kunhan se ei mene liiaan aaooärräksi. Raja menee jossain Rabin-Yesin (”yes”) ja Asian (”Asiahan ei minulle kuulu”) välillä, ja tämä levy tuntui asettuvan hyvinkin sinne yes-puolelle. Omaan hyllyyni en sitä sentään himoinnut, mutta saatanpa kuunnella sen joskus uudestaankin.Kuuntelin levyn kertaalleen sen saavuttua Colossuksen ”toimitukseen” ja olin positiivisesti yllättynyt. Oman kuuntelu- ja diggailuhistoriani pohjalta tykkään kasaripopimmastakin musiikista, kunhan se ...See more
Matti Pajuniemi
Jan 31
Kiitos, Otso, hyvin samastuttavasta kommentista. Asiahan ei minullekaan kuulu -- sitä nuoruudennostalgiadebyyttiä lukuunottamatta. :)
You need to sign in to comment