Home Articles > Record Reviews

MIKE OLDFIELD: RETURN TO OMMADAWN

Jan 25 | By Martti Jousimo | Views: 209 | Comments: 2

Halusin vielä palata viime vuoden levysatoon, koska ilmestyessään tämä Oldfieldin uutukainen jäi minulta täysin huomiotta. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen suuri Oldfield-fani. Toki Tubular Bells kolisi minulle aikanaan kovastikin kuten niin monille muillekin. Luonnollisesti hankin myös Hergest Ridgen ja Ommadownin ja totesin nekin aivan huippulevyiksi, vaikka ne eivät aivan esikoisen tasolle ylläkään. Jostakin halpalaarista nappasin sitten Five Miles Outin ja Crisesin. Vaikka ne ihan mukiinmeneviä levyjä ovat, melkoisen kaukana niiden musiikki on noista 70-luvun huippulevyistä. Kovasti olen pitänyt myös Oldfieldin tuottamasta Pohjolan Keesojen Lehto-levystä. Siitäkin huolimatta minulle on kuulematta myöskin Oldfieldin livetupla Exposed.

Tutustuessani tähän uutukaiseen minua alkoi kiinnostaa myös miehen uudemmat viritelmät Tubular Bellsin ympäriltä. Kuulin joskus pätkän Tubular Bells II:sta eikä se houkutellut kuuntelemaan lisää. Nyt tuo levy oli ihan kuunneltava, joskin sisälsi myös kyseenalaisia osioita. Kolmososasta en voi sanoa, kuin että se on kertakaikkiaan kamala! Tuolloin Oldfieldillä oli ilmeisesti pakkomielle olla "kiinni ajassa", joten hän on tunkenut kaikkiin osioihin elektrotykytystä tai ainakin jonkin kamalan syntikkaloopin. Tubular Bells 2003 taas on täysin turha levy. Levy on lähes yksyhteen alkuperäisen kanssa, ainoa olennainen ero on se, että luolamies on saanut rinnalleen luolanaisen ja Monthy Python mies kertoo soittimet edesmenneen Viv Stanshallin sijaan. Tämän lisäksi Oldfield on julkaissut vielä Tubular Beats-virityksen, jota minun ei onneksi tarvitse koskaan kuunnella.

Kaikkinensa siis kuuden Tubular Bells version jälkeen (David Bedfordhan orkestroi teoksen jo 70-luvulla, joka mielestäni on alkuperäisen jälkeen toimivin versio) oli varsin järkevä ratkaisu palata vaihteeksi johonkin toiseen teokseen. Heti aluksi on sanottava, että näistä Oldfieldin uudelleenvirityksistä tämä viimeisin vähiten lainaa alkuperäisestä, vaikka teoksessa on toki yhtymäkohtia. Teos alkaa alkuperäisen lailla G:stä, muuten suoraan alkuperäisestä on otettu vain kuorosämplejä. Teos alkaa aivan upeasti Oldfieldin soittamalla Clavioline-koskettimella, jonka soundi muistuttaa paljon mm. Jehtron käyttämää portatiiviurkua. Taustana tälle surumieliselle sävelmälle ovat vain akustinen kitara ja luultavasti stringer-syntikka. Teos jatkuu hyvin akustisena, kunnes mukaan tulee basson soittama ensimmäisessä Ommadownissakin kuullun tyyppinen tausta. Oldfield kehittelee surumielisiä melodioita hienosti ja koko teos on täynnä hänelle tyypillisiä dynaamisia vaihteluita. Teoksessa kuullaan myös putkikelloja ja tinapillejä, väliin Oldfield heittää myös hieman elektronisen kuuloista, muttei häiritsevää biittiä. Kunnes tämä hyvin pulppuava luovuus katkea yhtä-äkkisesti ja alkaakin hyvin elektronisen kuuloinen ryskytys. Ryskytyksen taustalle tulee sämplejä Ommadownin a-puolen kuoro-osuuksista. Jotenkin tuntuu, kuin Oldfieldillä olisi tullut jokin blackout tässä vaiheessa. Tai sitten hän ei olekaan luottanut, että hänen tähän asti hyvin retrohenkinen teoksensa kantaa loppuun asti. Tulee myös mieleen, että hän on yrittänyt tavoitella samankaltaista rytmikästä lopetusta a-puolelle kuin alkuperäisessäkin teoksessa. Teos ei kuitenkaan lopu näihin rymistelyihin, vaan onneksi alun upea Clavioline-teema palaa ja lopuksi kuullaan vielä mahtava huilu-mandoliini osio.

B-puoli alkaa hyvin Ommadownin lopussa kuultavan tyyppisellä iloisella melodialla. B-puolikin on pääsääntöisesti akustinen, siinä kuullaan kuitenkin myös hyvin Oldfieldille tyypillistä monen sähkökitaran yhtäaikaista ilotulitusta. Välissä on jälleen muutaman kerran myös elektrorytmejä, mutta ne eivät ole ollenkaan yhtä häiritseviä kuin a-puolen lopussa. Muutaman virkkeen joku mies höpisee lopussa samalla tavoin kuin esiteoksessaankin ja jälleen lopussa kuullaan alkuperäisistä kuoro-osuuksista sämplättyjä pätkiä. B-puolen teemat eivät ole mielestäni niin onnistuneita kuin a-puolen alun. Voi kuitenkin olla, että lisäkuuntelulla b-puolikin alkaa kuulostaa paremmalta.

Vaikka en miehen koko tuotantoa olekaan kuullut, luulen voivani sanoa, että tämä levy on parasta Oldfieldiä sitten Ommadownin. Vaikka miehen 70-luvun jälkeisellä tuotannollakin on varmasti ystävänsä, minut se jättää ainakin pääsääntöisesti aika kylmäksi. Toivoisin kyllä, että Oldfield jatkaisi seuraavaksi tekemällä täysin uuden, itsenäisen teoksen hyödyntäen näitä nyt löytämiään 70-lukulaisia elementtejä. Hän kun on parhaimmillaan tällä levyllä silloin, kun ei yritä liittää teostaan Ommadowniin. Jotenkin tuntuu myös siltä, että ikäänkuin Oldfield olisi nyt viimein ymmärtänyt kaiken sen ajassa mukana pysymisen yrittämisen jälkeen, että minkälaisen musiikin tekemisessä hän on parhaimmillaan. Toki jos hänen luovuutensa ei muuten lähde liikkeelle, saa hän minun puolestani tehdä samanhenkisen uutukaisen myös Hergest Ridgestä.

Otso Pakarinen
Jan 26
Ommadawn on ehdoton suosikkini Oldfieldin tuotannosta, jota en tosin ole kovin aktiivisesti seurannut, muutaman levyn sieltä täältä. Niinpä tulin hankkineeksi myöskin tämän return-version. Pidän siitä aika lailla, vaikkakin vähän ihmettelen noita alkuperäiseltä sämplättyjä vokaalijuttuja, ne kuulostavat minusta suorastaan juustoisilta. Return to Ommadawn ei siis mielestäni yllä lähellekään alkuperäisen tasoa, mutta sen alkuperäisen tasosta (omassa henkilökohtaisessa arviointiskaalassani) sanoo paljon, että tämäkin silti on erittäin hyvä levy! Kannattaa muuten tsekata Amarok, jos et le siihen aiemmin tutustunut.Ommadawn on ehdoton suosikkini Oldfieldin tuotannosta, jota en tosin ole kovin aktiivisesti seurannut, muutaman levyn sieltä täältä. Niinpä tulin hankkineeksi myöskin tämän return-version. Pidän siitä...See more
Martti Jousimo
Jan 27
Joo, ei munkaan mielestä yllä kyllä tämä uusiversio alkuperäisen tasolle, vaikka mulle se Tubular onkin se ykkönen Oldfieldin tuotannossa. Kiitos vinkistä, luinkin jostakin, että Oldfield oli tosta Amarokista suunnittelemassa alunperin jatkoa Ommadawnille, mutta se olikin lähtenyt sitten omaan suuntaansa. Se ois toisaalta voinu olla tässäkin tapauksessa hyvä asia. Muistan, kun Amarok ilmestyi, mutta en kyllä muista siitä ees pätkää kuulleeni.Joo, ei munkaan mielestä yllä kyllä tämä uusiversio alkuperäisen tasolle, vaikka mulle se Tubular onkin se ykkönen Oldfieldin tuotannossa. Kiitos vinkistä, luinkin jostakin, että Oldfield oli tosta Am...See more
You need to sign in to comment