Home Articles > Record Reviews

YES: TOPOGRAPHIC DRAMA - LIVE ACROSS AMERICA

Nov 24 | By Martti Jousimo | Views: 83 | Comments: 0

Milta kuulostaa Yes ilman Chris Squirea? Tänään ilmestyi ensimmäinen Yes-julkaisu, jossa ei soita yhtään alkuperäistä jäsentä. Jo 2013 Yesin miehet päättivät, että tavanomaisten klassikkobiisisettien sijaan yhtye ryhtyy soittamaan kokonaisia levyjä kiertueillaan. Seuraavina vuosina livenä sitten soitettiin klassikkoalbumit the Yes Album, Fragile, Close to the Edge ja Going For the One. Moni Yes-fani on saattanut ihmetellä, miksi seuraavaksi koko levyksi otettiin Drama. Lisäksi kiertueella kuultiin puolet Topographic Oceanista. Itsellenikin luontevampaa toki olisi ollut kuulla Topograph-kokonaisuudessaan (pidän kovasti levyn kakkospuolesta) tai sitten vastinpari Relayer - Time and a Word. No, Relayerin soittamisessa varmaankin olisi ollut haastetta kuin myös Topographin kokonaisuudessaan, Yes kun ei levyn kahta puoliskoa ole levyn kiertueen jälkeen ilmeisesti soittanut. Varmaan monien muiden tavoin tutustuin Dramaan vasta muutamia vuosia sitten ja totesin sen kyllä paremmaksi kuin klassikkokoonpanolla tehdyn edeltäjänsä. Vaikka Jake Nyman Rock-tiedossaan väitti ko kokoonpanon olleen bändin tekohengittämistä, levy sai kuitenkin varsin myönteisiä aikalaisarvioita. Yhtye myös heitti tuolloin varsin menestyksekkään USA:n kiertueen eikä moni yleisöstä ilmeisesti edes huomannut jäsenten vaihtumista, bändi kun tästä ei hirveästi ollut tiedottanut. Trevor Hornilla oli kuitenkin kiertueen aikana ollut äänen kanssa ongelmia, koska Squire ei ollut suostunut laskemaan yhdenkään kappaleen sävelkorkeutta. Liekkö syy sitten Draman valintaan viimeisimmällä kiertueella esitteväksi levyksi ollut se, että muistutettaisiin yleisöä siitä, että Yesiä on ennenkin esitetty ilman merkittäviä alkuperäisjäseniä.

Dramalla siis aloitetaan ja se vedetään hyvin samaan malliin kun aikanaan studiossakin. Levy on lähes kokonaisuudessaan varsin kelpo Yesiä, hieman yhtye soundiaan päivitti tuolloin 80-lukulaiseksi eikä vertailu Rushin Moving Picturesiin ole kaukaa haettua, kuitenkin Drama on selkeästi progempi levy. Oikeastaan vain "Run Through the Light" on hieman yhdentekevä kappale muistuttaen toisaalta Going For the Onen eteerisiä balladeja ja toisaalta tulevaa AOR-Yesiä. "Tempus Fugit" lähenee taas klassisempia Yes-kappaleita. Välissä kuullaan sitten 2 Yes-klassikkoa, "And You And I" ja "Heart Of the Sunrise" hyvin entiseen malliin esitettyinä. Jälkimmäisen temmot ovat toki laskeneet viime vuosikymmenen aikana, mutta se ei haittaa, koska homma kulkee. Brufordin tasollehan White ei ole koskaan päässyt. Hieman Davisonin ääni meinaa pettää jälkimmäisen korkeimmissa kohdissa. Seuraavaksi heitetään upea versio "Revealing Science Of Godista". Välissä kuullaan Topographin kolmannen puoliskon akustinen loppuosa nimellä "Leaves Of Green", joka on myös upeaa kuultavaa. Loppuun tulee sitten "Ritual", jota Yes jostain syystä on Topographilta eniten soitellut. Kappale kun mielestäni sisältää teoskokonaisuudesta eniten turhaa toistoa ja tyhjänpäiväistä haahuilua, jos nyt sitten kolmannen puoliskon kolistelutkaan ei mitenkään Yesin huippuhetkiä ole. Tälläkin livellä kappale on erityisesti Whiten tylsän rumpuosuuden aikana ainoa, mikä tekisi mieli keskeyttää. Loppuun heitetään sitten aika ponneton versio "Roundaboutista", jossa White myöskin kompuroi sekä aina ilahduttava "Starship Trooper". Liekkö sitten miehen kompurointi tuossa hyvin moneen kertaan soitetussa kappaleessa johtunut hänen selkäongelmistaan.

Vastauksena alussa esittämääni kysymykseen on, että Squiren poissaoloa ei huomaa mitenkään. Aiemmilla Yesin levyilläkin kitaraa ja koskettimia soitellut Billy Sherwood vetää bassot yhtä tymäkästi ja laulupuolikin tuntuu hoituvan entiseen malliin. Ainoa nurisemisen aihe näillä viimeaikaisilla Yesin liveillä on niitten jokseenkin huono äänitys. Erityisesti rummut kuulostavat siltä, kuin ne olisi nauhoitettu parilla mikillä rumpujen vierestä. Ilmeisesti Sherwoodin siirtyminen äänimiehestä soittajaksi on auttanut tämän levyn soundia siinä, että laulu kuulostaa paremmalta. Luulisi Yes-miehillä olevan sekä tahtoa että resurssia äänittää levynsä kunnolla. Vai liekkö he sitten ajattelevat, että vain hardcore fanit ostavat ja kuuntelevat näitä levyjä, joille on sitten ihan sama, vaikka lopputulos kuulostaisi purkista tulevalta? Jokatapauksessa Yes taitaa jatkaa ikuisesti. Kun nämä nykyiset tulevat liian vanhoiksi soittamaan, riviin astunnee jälkikasvu, onhan jo Wakemanin poika bändissä soitellutkin. Minua asiantila ei kyllä yhtään haittaa. Sanoihan Nick Masonkin aikanaan, ettei kukaan halua, että kaikki bändit olisivat dinosauruksia, mutta on hyvä juttu pitää edes muutama niistä hengissä. Toivoisin Yesinkin vielä piipahtavan Suomessa!

No comments
You need to sign in to comment