Home Articles > Record Reviews

VON HERTZEN BROTHERS War Is Over

Nov 22 | By Harold the Barrel | Views: 57 | Comments: 0

VHB ja albumi numero seitsemän. Ennakkotiedot kertoivat, että veljekset ovat lyhyehkön paussin jälkeen palanneet suoraviivaisemmasta ja rokimmasta ilmaisusta alkuaikojensa kunnianhimoisempaan touhuun, mikä tietysti sopii mainiosti! Onhan se aina tarpeellista kokeilla rajojaan ja uusia nahkansa (paitsi jos olet progekriitikko), mutta minulle näiden herrojen musisointi on ollut parhaimmillaan Approach-, Love Remains the Same- ja Stars Aligned -levyillä eli vajaat 10 vuotta takaperin. Toki näiden jälkeisilläkin levyillä on ollut hienoja hetkiä, mutta aika vähän paria edellistä VHB-levyä on tullut kuunneltua viime aikoina. Katsotaan miten käy War Is Over:in!

Unenomaisesti alkava nimibiisi tuo käyntiin räjähtäessään jostain syystä mieleen Amorphiksen, mutta viimeistään kertosäkeessä ollaan turvassa VHB-maailmassa, jossa on komeita köörejä ja raivokasta kitarointia. Progemittaisesta kestostaan huolimatta biisi olisi kaivannut lisää vaihtelua, lopussa on aivan liikaa turhaa toistoa - kunnes koittaa kappaleen hieno, progen legendoihin tai miksei vaikka Queeniinkin päin kumartava finaali ilotulituksineen! Kumma kyllä, etnovibat Frozen Butterfliesin alussa palauttavat Amorphis-mielleyhtymät; kyllähän molemmat yhtyeet ovat juoneet samasta lähteestä pienenä, mutten muista näin vahvoja yhtäläisyyksiä aiemmin kokeneeni. Nimibiisin lisäksi levyn parhaimmistoon kuuluvat komea Jerusalem sekä ihanasti fiilistelevä ja unenomainen Who Are You - vaan olisiko se pitänyt säilyttää unenomaisena, sen sijaan että lyödään rokkivaihde päälle kappaleen loppupuolella? Itse olisin ollut jälkimmäisen ratkaisun kannalla. Heikoimmasta päästä ovat sitten tylsähkö 70-lukulainen To The End of The World ja päälleliimatun suoraviivaisesti rokkaava The Arsonist.

Oikeastaan vasta levyn kolmannella kuuntelukerralla aloin kiinnittää huomiota muuhun kuin biisimateriaaliin, eli soittoon, soundeihin ja lauluun. Sitten edellisen levyn on bändissä tapahtunut miehistönmuutoksia, eli koskettimissa Juha Kuoppala on vaihtunut Janne "Burton" Puurtiseen (lähinnä livenä, levyllä mies taitaa soittaa vain yhdellä kipaleella?) ja rummuissa Mikko Kaakkuriniemi Sami Kuoppamäkeen, ammattijäppisiä molemmat. Kuoppis (joka soitti myös VHB:n ensimmäisellä Approach-levyllä) soittaa kuin olisi palannut kotiin, eikä ainakaan allekirjoittaneella tule mitenkään erityisesti Kaakkuriniemeä ikävä. Koskettimet (kuka ne sitten ikinä soittaakaan) tuntuvat olevan hieman pimennossa kautta levyn, tai sitten niihin ei vaan kiinnitä huomiota, mutta levyn päättävissä Wanderlust'issa ja Beyond the Storm'issa ne ovat suuremmassa roolissa - minkä jälkeen niitä alkaa jotenkin kaipaamaan muihinkin kappaleisiin. Wanderlust-biisin Mikko laulaa vähäeleisesti ja komeasti, jotenkin tuntuu siltä, että miehen ääni paranee vanhetessaan! Ja jos lauluista puhutaan, VHB-tavaramerkki eli stemmalaulut ovat kauttaaltaan hienoja -joskin niitä olisi voitu paikoittain paisuttaa entisestään.

War Is Over -levyllä meininki on parhaimmillaan juuri mainituissa hidastempoisissa tunnelmapaloissa ja levyn alkupuolen pitkähköissä ja vaihtelevissa biiseissä. Yleismeininki on paria aiempaa levyä rennompi, ja aika hyvin veljekset saavuttavat tasapainon kunnianhimoisen ja suoraviivaisen ilmaisun välillä - tai oikeastaan voisi sanoa, että tuota suoraviivaisuutta on sopivan "vähän" ja härömpää touhua enemmän. Kolmen kuuntelukerran jälkeen levyllä tuntuu olevan sopivasti myös tarttumapintaa ja tunnistettavuutta, mutta erityisesti levyltä jäävät kuitenkin mieleen kohdat, joissa muuten vauhdikas tai rokkaava biisi viedään hetkeksi herkempään suvantoon. Ei bändi vieläkään tee omissa korvissani mestariteokseksi kohoavaa proge-eeposta, muttei toisaalta taida halutakaan tehdä sellaista. Ja kyllä, taidan haluta palata tämän levyn pariin pienen tauon jälkeen!

 

No comments
You need to sign in to comment