Home Articles > Record Reviews

KAIPA Children of the Sounds

Sep 29 | By Harold the Barrel | Views: 49 | Comments: 0

Suosikkini kaikista ruotsalaisista kansanmusiikkivaikutteista sinfonista kevytprogea esittävistä yhtyeistä on palannut muutaman vuoden tauon jälkeen, mistä olen tietysti hyvin iloinen. Laitetaan kuitenkin jo arvion alkuun hieman napinaa; levyn draamankaari olisi kaivannut hieman viilausta. Rauhallisesti alkava ja jopa reggaevaikutteita sisältävä nimibiisi olisi nimittäin kuulunut ehdottomasti johonkin muualle kuin levyn alkuun, sillä vaikka se onkin sinänsä muodollisesti pätevä Kaipa-ralli, se on myös aika tylsä.

Children of the Sounds on jo viides pitkäsoitto tältä kokoonpanolta (Hans Lundin-kb, Per Nilsson-gtr, Morgan Ågren-dr, Jonas Reingold-bs, Patrik Lundström & Aleena Gibson-voc), joka esittää levyllä juuri sitä mitä sen odotetaankin esittävän: ilmavaa ja hyväntuulista taitavasti soitettua sinfonista progea. Palatakseni levyn draamankaareen, kakkosbiisi On the Edge of New Horizons ei sekään ehkä olisi sopinut levyn alkuun, mutta on melodisuudessaan levyn parhaimmistoa ja sisältää upeaa soittoa kautta linjan. Tosin (enpä olisi uskonut kritisoivani tätä levyä toisenkin kerran!) hienosta sooloilusta huolimatta kappale ei ideoiltaan aivan kanna reilun 17 minuutin kohdalla koittavaan loppuunsa saakka. Like A Serpentine on mannaa kaikille kansanmusiikkivaikutteiden ystäville, fiittaamassa on viulisti Elin Rubinsztein. Oikeastaan sama koskee Shadowy Sunlight -biisiä, joka sisältää sekin turhaa löysäilyä - tämä helmasynti oikeastaan koskee koko levyä. Liikaa toistoa ja venyttämistä - kun levyä kuuntelee tarpeeksi monta kertaa, tämä seikka alkaa ärsyttää enemmän ja enemmän.

Monessa keitetyt ammattimuusikot vetävät hienosti; olen tainnut joskus kritisoida Per Nilssonin kitarointia steriiliksi suorittamiseksi, mutta joko korvani ovat siihen tottuneet tai sitten Nilsson vaan on kehittynyt soittajana, mutta kerrassaan maukasta sooloilua mieheltä kuullaan tällä levyllä - mainittakoon vaikka levyn päättävä What's Behind the Fields -biisi. Aleena Gibsonin äänen kanssa minulla on edelleen ongelmia, mutta toisaalta hänen ja Lundströmin äänet soivat hyvin yhteen. Mitään uutta omalla tai muullakaan rintamalla tämä levy ei sinänsä siis tarjoa, eikä se yllä Kaipan edellisen Sattyg-levyn tasolle, mutta varmasti tätäkin kuunneltua vielä monta kertaa. Harmittelen vielä tähän loppuun sitä, ettei tämä Kaipa kokoonpano (vrt. Kaipa da Capo) keikkaile lainkaan.

 

No comments
You need to sign in to comment