Home Articles > Record Reviews

JOHANNES LULEY Qitara

Sep 26 | By Harold the Barrel | Views: 62 | Comments: 0

Jenkkiläisen Perfect Beings -yhtyeen ykönen ihastutti, mutta kakonen vihastutti tylsyydellään. Enpä ole siihen levyyn palannut ilmestymisensä jälkeen. Kaikki tämä tapahtui kuitenkin jo vuosia sitten, enkä ole pitkävihainen, joten annan mielelläni tilaisuuden yhtyeen kitaristi/laulaja Johannes Luleyn toiselle soololevylle - jolla levyn mukana tulleen tiedotteen mukaan soittaa myös Ryan Downe, eli Luleyn entinen bänditoveri Moth Vellum -yhtyeestä, joka itselleni on täysin tuntematon suuruus.

Luley kuulemma varttui jazzia kuunnellen ja halusi tälle levyllä ottaa jaskaisemman suunnan verrattuna PB-levyihin. Ja sitähän tämä, ehtaa fuusiota ja länsirannikkoa, sanoisin. Tuli nimittäin itsekin kuunneltua tätä tyyliä joskus viime vuosituhannella.

Vaikka kyseessä on kitaristin soololevy, se ei sisällä jatkuvaa kuusikielisen tiluttelua, vaan soolotilaa saavat runsaasti muutkin soittimet - esimerkiksi avausbiisissä kuullaan varsin villiä sopraanofonitusta. Toisaalta esim. Hot Sands -biisi osoittaa, että Luley on pätevä kitaristi - ei ehkä teknisesti nopea, mutta tyylitajuinen ja erilaisia soundi- ja efektivaihtoehtoja miellyttävästi hyödyntävä.  Levyn instrumentaalista jazzrockkattausta rikkoo laulettu ja melkeinpä psykedeelinen Sister Six ja progeinta tykitystä tarjoaa mahtava Red and Orange. Levy on lopulta liian häröilevä ollakseen pelkkää melodista ja kilttiä länsirannikon pop-jazzia; tyylipuhtainta länsirannikkoa edustaa ilmava, melodinen ja upeasti kehittyvä Upness. Akustiset Seconds ja The White City toimivat puolestaan rauhoittavia välipaloina. Itseäni miellyttää eritoten levyn enimmäkseen orgaaninen ja perinteinen soundimaailma ja se, että biisit ainakin kuulostavat siltä, että ne olisi äänitetty kertaotolla studiossa sisään. Eihän tämä mitään mullistavaa ole, mutta omassa genressään hyvää keskikastia ja kivaa kuunneltavaa. Lausutaankohan levyn nimi "Kitara"?

No comments
You need to sign in to comment