Home Articles > Concert Reviews

CMX Huvilateltassa 31.8.2017

Sep 6 | By Teijo Salminen | Views: 83 | Comments: 0

CMX: Talvikuningas Huvilateltassa 31.8.2017

 

Teksti ja kuvat Teijo Salminen.

Kursivoidut sitaatit: A.W. Yrjänä, Talvikuningas.

 

Saadessani tiedon CMX:n esiintymisestä Huvilateltassa osana Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistoa, päätin toimia - nopeasti. Lippu oli saatava. Normaalisti en olisi reagoinut samoin; CMX:n tavalliset rockkeikat kitarakvartettina yleensä olen sivuuttanut, niillä tuskin kuultaisi noita bändin progeimpia teoksia ja pääpaino olisi räimeosastolla. Mutta nyt tieto kertoi, että he soittavat Talvikuninkaan kokonaisuudessaan. Tämä ei siis olisi mikään normikeikka, vaan bändin uhkea avaruus-scifi-konseptisävellyksen kokonaisesitys, täyteläisempää soundia ja mahdollisesti myös nähtävää olisi tarjolla. Onneksi reagoin nopeasti, tilaisuus nimittäin myytin loppuun parissa päivässä.

 

 

Talvikuningas on siis omalla asteikollani yksi kovimpia suomalaisia progressiivisia teemalevyjä, joten kieltämättä jännittynein odotuksin kävelin kohti Töölönlahden rannan telttakompleksia. Ilma oli lämmin, mutta enteili sadetta. Portit avattiin jo hyvissä ajoin, mutta sisään telttaan ei päässyt kuin puoli tuntia ennen h-hetkeä. Jonotusta, jonotusta. Taivas repesi sateeksi. Onneksi oli teltanlieve pään päällä. Toki jonottaa ei olisi tarvinnut, baarin puolellakin olisi voinut tietysti aikaansa viettää. Mutta keskellä viikkoa jätin nautintoaineet sikseen ja päätin jonottaa parempien paikkojen toivossa. Kun viimein sisäänpääsyn aika koitti, valitsin sitten paikkani noin viidenneltä riviltä keskeltä. Oliko valinta sitten hyvä, siitä en ole ihan varma. Nimittäin penkkirivien edessä oli muutama metri tyhjää lattiaa, johon tälläytyi porukkaa seisomaan. No, näkyi tästäkin onneksi jotain, katsomo oli amfiteatterimainen ja joka rivi oli edellistään korkeammalla.

 

 

Ensimmäinen havainto oli, että tutun bassorummun psi-kuviolla varustetun rumpusatsin edessä seisoi neljä kosketinrigiä. Vasemmalta ensimmäisen telineen päällä olevan vermeen tunnistin oikopäätä Arturian Matrixbrute -analogisyntetisaattoriksi – kontrollipaneeli Minimoogin tapaan pystyyn nostettuna. Seuraavaksi vähän epämääräisempää, voisi olla vaikka Microkorg… toisaalta voi olla kitaristin efektilauta telineelle nostettuna. No, seuraavassa telineessä sitten olikin selvä Minilogue ja joku isompi Korgin syna. Nelikon viimeisestä telineestä ei sitten ottanut enää selvää, sen verran pimeää oli. Mitä ihmeen häröilyä tähän ensimmäiseen settiin on oikein tulossa? Lupaavaa!

Seremoniamestarina toiminut Mikko von Herzen saapui viimein spiikkaamaan bändin lavalle ja samalla varoitti yleisöä, luvassa on kuin olikin elektronisia versiointeja lauluista ”tiellä Talvikuninkaaseen”. Ja näin todella tapahtui, rumpali Olli-Matti Wahlstöm marssi Matrixbruten, Rasio Microkorgin, Yrjänä Miniloguen ja Halmkrona viimeisen kosketinkioskin taakse. CMX goes Kraftwerk. Tai Tangerine Dream tai Depeche Mode – kuinka tahdotte.

Alkuun kuultiin jotain epämääräisempää syntikkahuminaintroa, sitten Yrjänä alkoi laulaa. Tämä pitäisi kai tunnista… Sen verran rajusti alkavan kappaleen sovitus erosi originaalista, että vasta tovin päästä tajusin, että kyseessä on ”Suuri äiti”, bändin ensimmäiseltä pitkäsoitolta,”Kolmikärjeltä”. Debyytti sentään luokitellaan hardcore-punkiksi, ja vaikka ”Suuri äiti” ei kaahauspala olekaan, niin aika kaukana alkuperäisestä ollaan. Levytyksestähän taitaa olla jo lähemmäs 30 vuotta. Tämän jälkeen bändi pulputti menemään edelleen ainakinlaulut ”Baikonur”, ”Revontulten repijä”, ”Sivu paholaisen päiväkirjasta” ,”Tuulilukko” ja päätteeksi ”Pedot”. Tuulilukkoonnistui mielestäni parhaiten, tässä Yrjänän laulusuoritus toimi, samoin tähän sovitettu musiikki. Sen sijaan Baikonur kuulosti ehkä hieman väkisin teknoksi survotuksi, Dinosaurus Stereophonicus -levyn alkuperäisestä ambient-vetoisemmasta versiosta pidin kieltämättä enemmän. Mutta mitäs tässä kitisemään, joskus enemmän on enemmän. Varsinkin kun on kyse syntikoista!

Sen verran erikoinen asetelma oli, että tarkkailin hieman muuta yleisöä. Ilmeistä ei oikein ottanut selkoa, kuvastuiko ihmisten silmistä pettymys vaiko silkka hämmästys tätä lähestulkoon pimeällä lavalla syntikoita näpelöivää elektroni-CMX:ää kohtaan? Ehkä sentään viimeksi mainittu, sillä en kuullut mitään negatiivisia kommentteja. Sanottakoon kuitenkin, että ihan täydellinen ei tämän elektroninelikon sovitus- ja suoritus mielestäni ollut, ellei sitten tapahtunut soundibalanssien aiheuttama ilmiö: väärässä kohdassa PA-kaappien sijoitukseen nähden oleva kuulija saa soundikentän sekavuudesta vaikutelman, että bändi soittaa huonommin kuin todellisuudessa tapahtuukaan. Yrjänän muuten melko miellyttävän baritonin tekninen suorituskyky välillä pettää, sehän taitaa olla aika yleisesti tunnustettu tosiasia, joten pienet epävireisyydet saattoivat päteä nytkin. Mutta kuitenkinhattu täytyy nostaa, muuten tiukka livebändi vaihtaa ne omimmat instrumenttinsa toisiin ja sekoittaa pakkaa ensimmäistä kertaa tällä tavalla, vain tätä tapahtumaa varten. Vaikka CMX:ltä toki voi ja pitääkin odottaa kaikkea epätavallista, niin tämä oli uskalias temppu jopa tältä orkesterilta. Elektronisen ensimmäisen setin lopuksi Yrjänä kehotti vitsikkäästi yleisöä rientämään baaritiskin ääreen ja kertoi yhtyeen hakevan sillä aikaa ”oikeat soittimet”.

 

...taivas alkaa punertaa, se tietää mitä odottaa...’

 

 

 

Väliajan jälkeen sitten oli odotetun Talvikuninkaan vuoro. Nelikko oli kasvanut viisikoksi, normaalin CMX-kvartetin lisäksi koskettimia ja taustalauluja (ja Kosmologisen vakion laulussa myös bassoa) hoitamaan oli värvätty basistin rooleistaan Stonessa ja Suburban Tribessä tunnettu Janne Joutsenniemi.

 

...antakaa paikka missä seistä niin kampean maailman paikoiltaan...’

 

Talvikuningasta tänne oltiin todella tultu kuuntelemaan, sen yleisö todisti väkevällä läsnäolollaan – koko seurakunta nousi seisomaan penkeiltään bändin saapuessa. ”Kaikkivaltias” jyrähtikäyntiin, soundit olivat nyt erinomaiset. Bändi soitti lujaa ja tarkasti, muusikot olivat nyt omimmalla alueellaan ja se kyllä kuului. Usein hieman yleisöä kainostelevanoloinen Rasio vaikutti nyt olevan lavalla kuin kotonaan, rennosti ja tyylillä. Uusi rumpali (no uusi ja uusi… johan tuo on parikin levyä jo bändin kanssa tehnyt) Wahlström teki vaikuttavaa työtä, rumpalina hän vaikuttaa vielä kovaiskuisemmalta kuin Peippo, mutta Talvikuninkaan raskaissa rypistyksissä miehen tyyli oli enemmän kuin paikallaan.

 

 

 

 

...Yleisellä taajuudella äänet viimein helähtää…’

Hc-osa ”Resurssikysymyksen” haastavan nopeat ärjyvokaalit jakoi Yrjänä Joutsenniemen kanssa. Ja kuten jokainen Talvikuninkaan lyriikat tunteva voi arvata, yleisö huusi täyttä kurkkua keskivaiheen sanan ”TULESSA!”, niin vain allekirjoittanut progepoliisikin… ”Tähtilaivan kapteeni” ja ”Langennut valo” rauhoittivat tyynnyttävällä soljunnallaan raa’an murjonnan, Pretoriaanikyborgit ja Punainen komentaja puolestaan saivat teltan asianmukaisesti tärisemään ja yleisön mylvimään mukana. Show of hands! Yrjänä vilkuili ja selasi välillä mikkitelinetablettiaan, ilmeisesti lunttasi stemmoja, sanoja ja soitettavaa kun on paljon tässä saagassa. Tehtäväparametrit selvät.

 

 

’… valomuurin tuolla puolen…’

 

Vaikka olisi voinut kuvitella, että taustakankaalle oltaisi heijastettu avaruudellisia kuvia ja Sami Saranmäen grafiikkaa, niin visuaalisuus nojautui melko tavanomaiseen valoshowhun. Talvikuninkaan päätösosassa ”Kaikkivaltiaan peilissä” viimein rävähti kaunis vihreä laserverkko vähäksi aikaa teltan kattorakenteita kohti, efekti oli ihmeen vaikuttava pelkistetyn visuaalisuuden jälkeen. Ehkä tämä oli tarkoituksenmukaista, sillä bändin tinkimättömän tiukka soitto oli ehdottomasti pääosassa ja teki oikeutta loistokkaalle teemateokselle.

 

 

...valtapiiri mielen oppii avaruuden sanomaa...’

 

 

Talvikuninkaan viimeisen osan, ”Kaikkivaltiaan peilin” viimeisten tahtien jälkeen olo oli haikea, mutta täytetty. Taiteilijat palasivat vielä kumartamaan yleisölle (kukittajat vain puuttuivat), mutta kuin yhteisenä tietoisuutena kaikki salissa tajusivat, että encoreja ei tarvita eikä niitä pyydetä. Eikä niitä olisi soitettukaan. Ilta oli täydellistynyt Talvikuninkaan kokonaisesityksellä, unohtumattomalla elämyksellä, ja oli aika poistua Helsingin lempeän kosteaan hämärään.

 

...hiljaisuutta sanattomain tähtiholvien...’

No comments
You need to sign in to comment