Home Articles > Record Reviews

Moonwagon: Devil’s Labyrinth

Sep 1 | By Otso Pakarinen | Views: 143 | Comments: 0

Tämä Moonwagonin neljäs levy on luontevaa kuunneltavaa heti edellisenä arvioimani Quantum Fantayn space-rokkauksen jälkeen. Vaikka molemmat bändit voidaan ilman suurempia tunnontuskia luokitella samaan genreen, erot näiden kahden levyn välillä kuulee hyvin. Moonwagonilla on tällä levyllä bootsit juurevammin maan kamaralla. Osittain kyse on soundeista: Moonwagonilla on rouhea, livemäinen meininki kun taas Quantum Fantay luottaa genrelle tyypillisesti rytmisiin delay-efekteihin ja sliipattuun studiosoundiin.

Levyn avaava nimikappale alkaa hardrock-tunnelmissa Jani Korven tuhdilla kompilla, Joni Tialan särökitarariffittelyllä ja Janne Ylikorven notkealla bassottelulla. Sitten kiristetään tahtia ja hypätään uuteen riffiin. Eipä aikaakaan kun vaihdetaan maanosaa jonnekin Väli-Amerikan tietämille, missä   Ylikorven Chris Squiren mieleen tuova kipakka bassottelu varastaa show’n. Pienten kertausten jälkeen saapuu kuvioihin ylväs syntikkateema. Lauluakin pukataan kehiin vähän Hawkwindin malliin. Kappaleen päättävät akustiset kielisoittimet. Hieman hajanainen kappalerakenne siis, mutta hei: nythän ollaan progesivuilla, joten siitä ei tällä kertaa tule miinuspisteitä.

Kakkosraita Haunted Hallwaysin urut ja sähköpiano tuovat uutta vivahdetta soundiin, tosin niillä soitetut teemat ovat instrumentaalina hieman yhdentekevän kuuloiset – vähän kuin laulu puuttuisi. Parin minuutin kohdalla kappale ikään kuin vaihtuu toiseksi. Syntikkavetoinen teema voisi hyvin olla jostain tv-sarjan tunnarista (mikä meikäläisen sanomana ei suinkaan ole mikään moite). Sitten palataan taas alun tahkoamiseen.

Alchemyn 12-kielinen kitara ja folk-sävyt ovat tämän jälkeen tervetullutta vaihtelua, kuten on myös Dus Asterin lyhyt  Vangelis-Jarre-osastoinen syntikkatunnelmointi, jonka halutessaan voi  ajatella introksi levyn päättävälle 8-minuuttiselle South of Bermudalle, joka palauttaa bändin juurilleen avaruusrokin pariin. Pätevä raita tämäkin, tosin minun makuuni kappaleen ”kertosäkeessä” putkahtava laulustemma vie jälleen ajatukset vähän turhan lähelle Hawkwindiä.

Kansitietojen mukaan tämän alle puolituntisen levyn kappaleita on äänitetty vuosina 2013-2016, joten keneltäkään kysymättä oletan kyseessä olevan enemmänkin ylijäämämateriaalista - toki laadukkaasta sellaisesta - kasattu kooste kuin kokonaisteos, joten Devil’s Labyrinth on vääjäämättä hajanaisempi levy kuin tuo vertailukohdaksi sattunut Quantum Fantayn Tessellation of Euclidean Space. Moonwagonin seuraavaa pitkäsoittoa odotellessa tätäkin kelpaa toki kuunnella.

No comments
You need to sign in to comment