Lonely Robot - The Big Dream

Ajatella, jos menisi nukkumaan, eikä heräisi koskaan. Näkisi vain unta. Siinä tämän levyn idis kiteytettynä. John Mitchellin The Astronaut jatkaa seikkailujaan. Viimeksi hän oli hukassa avaruudessa, nyt hän on tupsahtanut oikein vihreälle ja vehreälle planeetalle, jonka ihmisillä on eläinten päät. Tai sitten tuokin on toisinpäin? Mene ja tiedä. Kuuntele ja ymmärrä miten haluat. Ei enempää juonipaljastuksia. Vaikkei niistä kovasti haittaa ole. Tarina on kesken. Kolmas osa on vielä tekemättä.

Parin vuoden takainen Please Come Home oli kerrassaan erinomaista, helposti lähestyttävää ja nautinnolla kuunneltavaa progressiivista rockia. Sen jatko-osa The Big Dream on samasta muotista. minulle selvisi vasta nyt, että Mitchell on luvannut tehdä avaruusmiehensä seikkailuista trilogian. Ei liene yllätys, että tyyli ja soundi ovat ennallaan. Kappaleet ovat ehkä muutaman piirun monipuolisempia. Vaikea on väärä sana kuvailemaan biisejä, mutta enemmän kikkailua on mukana. Nousuja ja laskuja. Pieniä ja isoja osia. Koukkuja riittää ja niissä sen verran terää, väkevyyttä ja yllätystä, että ne kyllä tarttuvat. Vai käytettiinkö näitä samoja vieheitä jo viimeksi?

The Big Dreamillä on intro ja outro. Väliin mahtuu monenlaista. Suosikkini on vähän Porcupine Treeltä kuulostava Everglow. Se kuvannee levyn tyyliä parhaiten. Kuunnelkaa se, jos mielenkiintoa riittää. Myös reipas Symbolic on kokeilun väärti. Mitchell on tehnyt levyn pääosin rumpali Craig Blundellin kanssa kaksistaan. Blundell on soittanut Steven Wilsonin bändissä Marco Minnemannin ja Gavin Harrisonin osuuksia ja se kuuluu tällä levyllä pelkästään positiivisesti. Viimeksi hän rummutti vähän pidätellen. Nyt kioski käydään läpi moneen kertaan ja monin päin. Rumpalit tsekatkaa ihmeessä. Soundit ovat levyllä tietty vimpan päälle. Soundimaailmassa on kivoja pieniä yllätyksiä. Tätä on ajateltu. Parasta ovat kuitenkin Mitchellin kitarasoolot. Kitaristit huomio!

Vaihtuisiko se uni koko ajan, vai olisiko se jokin kierto, joka toistuisi ja toistuisi? Kykenisikö mieli luomaan loputtomasti uutta? Niin hyvä kuin The Big Dream onkin, palaanko enää koskaan kuuntelemaan sitä? Aika näyttää. Ehkä.

Tero Honkasalo