Home Articles > Stories

Sähköisku 2017

Mar 19 | By Teijo Salminen | Views: 1217 | Comments: 2

Sähköisku 2017

(kuvat Teijo Salminen ja Ville Hautakangas)

Neljättä kertaa Tampereen Konservatoriolla järjestetty Sähköisku keräsi jälleen syntetisaattoreista ja elektronimusiikista kiinnostuneita musiikin ystäviä verkostoitumaan, keskustelemaan ja haistelemaan alan uusimpia tuulia. Ja luonnollisesti kokeilemaan mahtavaa määrää instrumentteja. Pääorganisaattorin, musiikkiteknologian lehtori Juha Sipilän mukaan tänä vuonna osanotto oli hivenen vaisumpi, johtuen ehkä 10 euron sinänsä varsin kohtuullisesta pääsymaksusta. Pääsymaksullisuus kun johtui osin espanjalaisen Thunderdrone -yhtyeen järjestämisestä konsertoimaan illan pääesiintyjänä. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa Olegtron- Roland- ja Pi-työpajoja normaalien soitinmyyjien ja rakentajien ständien ohella. Traditionaalisen iltakonsertin lisäksi kuultiin myös päiväperformansseja.


Verdeaudio, Mika Rintala. Putkisyntetisaattoreita, audiolaitteita.


Vola:n DIY-designiä. Puuta ja metallia, hieman muovia. Muotoilu on uniikkia by Ville Olaskari.

 

Aikaa saa tällaisessa tapahtumassa kulumaan helposti kokonaisen päivän, valitettavasti meillä oli rajoitetusti aikaa piipahtaa paikalla. Tilanne on tosin näin ulkopaikkakuntalaiselle valitettavasti se, että kaikkea ei kerkeä näkemään ja päivästä väkisinkin iso osa menee matkaan, ja näin oli nytkin. Helsingin Colossus-lähetystö (pj Otso Pakarinen ja allekirjoittanut) saapui Tampereelle vasta iltapäivällä, jolloin osa ohjelmistosta oli jo valitettavasti siirtynyt historiaan. Kaikeksi onneksi halpabussiyhtiö kuljetti meidät suoraan Pyynikintorille aivan Konservatorion eteen, joten kävelysiirtymään ei sentään tuhraantunut aikaa.

*J
Aulatunnelmaa. Kuva: Ville Hautakangas

 

Jo heti ovella saatiinkin ihailla heti suomalaisen insinööritaidon, luovan hulluuden sekä materiaaliosaamisen mallinäytteitä; aulassa komeilivat sekä Vola:n että Verden uusimmat luomukset. Mukana oli tietysti myös muutamia vanhempia, jo tutuksi käyneitä. Kuka voisi koskaan unohtaa esimerkiksi Verden kissakaiuttimia tai Ufox-ilmankostuttimen runkoon rakennettua thereminiä! Vola:n puurunkoinen Cloudy ei ainakaan muotoilunsa puolesta jätä ketään kylmäksi.


Sonic-Pi paja. Kuva: Ville Hautakangas

*
Kolvi kuumenee. Elektroniikkatyöpajailua. Kuva Ville Hautakangas

 

Seuraavaksi kiipesimme toiseen kerrokseen, jossa oli juuri alkamasas tunnin mittainen Roland-syntikkatyöpaja. Fasiliteetit olivat erinomaiset, luokassa oli kutakin osallistujaa kohden Roland S-1 ”plug-out”- syntetisaattori. Lisäksi kokeiltavana oli isompia Rollen polyfonisia sekä state-of-the art -keikkapiano. Luokan takaseinän pöydältä löytyi myösBoutique -sarjaa, AIRA-räkkiä ja muuta mielenkiintoista. Kunpa vain olisi ollut aikaa…


Rolandin pajaluokka. Rolandin edustaja Jari Pailamo (vasemmalla) valottaa Otsolle pajan ideaa.

 

Seuraavassa huoneessa majaili SoundToolsin tarjonta. Mielenkiintoisinta antia uusien pienten laitteiden sarjassa edusti Dreadbox, jonka näppärän näköiset puupäädyilla ja jämäkän tuntuisilla metallirungoilla houkuttelivat vääntelemään namiskoita ja tekemään kytkentöjä. Laitteet ovat käsityötä, joten ymmärrettävästi ihan halvimpia mahdollisia vekottimia ne eivät ole, mutta analogiasta ja laadustahan pitää maksaa (ja hyvänen aika, puupäädyistä!). Dreadboxin sarjassa on myös saatavana kohtuullinen valikoima eurorack -moduleita.


Dreadboxin sympaattiset laatikot.

Waldorf on tuonut markkinoille kolmioktaavisen kb37-koskettimiston ja eurorackin hybridin, jonka nähdessään jokaiselle vanhoja syntikoita tuntevalle tulee ensimmäisenä mieleen 70-luvun Oberheimit ja niiden SEM-modulit. Kosketin-räkkiyhdistelmä on nimittäin valkoinen, ja kun näyttely-yksilökin oli täytetty valkoisilla moduleilla, niin vaikutelma oli täydellinen.


Waldorfin kaunis kb37. Jollei tämä tuo muistoja vanhasta Oberheimista, niin on kumma...

 

EM-Nordicin näyttelyhuoneen huomionvangitsija on mahtava analogimonsteri, Arturian Matrixbrute. Soitin on koteloitu minimoog-tyyppiseen jämäkkään puu- ja metallikoteloon. Paneeli on alareunasta saranoitu ja nousee suoraan ministä kopioidulla mallilla. Puuosat ovat himmeäkiiltoista, harmahtavan ruskeata jalopuuta, joka antaa ulkonäolle suorastaan ylellisen silauksen. Oskillaattoreita on kolme, mutta siihen samanlaisuus minimoogiin sitten loppuukin; LFO:ta ja suotimia löytyy kaksin kappalein, envelopeja kolme! Mutta näyttävin osa on valaistuin painonapein toteutettu valtaisa 16 x 16 kytkinmatriisi, jolla avulla komponentit saa kytkettyä mielikuvituksellisiin yhdistelmiin. Tässäpä modulaarin korvaaja hänelle, joka ei välitä hirveästä johtovyyhdestä… Hintaa silmää ja korvaa hivelevälle (ja järjettömän painavalle) komeudelle on kahden tuhannen euron pintaan. Paljon rahaa, mutta laitetta hivellyt ymmärtänee hinnanmuodostuksen.


Matrixbrute. Houkutteleva mahtisyna par excellence. Ja painaa kuin synti(kka).

 

Tässä vaiheessa törmäsimmekin tuttuun henkilöön, musiikkiteknologi/klarinetisti Severi Kärkeen, joka viime vuonna oli miksaamassa Nurmeksessa Karelian Skies -konserttia (johon Colossus-ryhmämme osallistui). Hän kutsui seuraamaan omaa esitystään, jossa hän kitaristiystävänsä Petri Kivimäen kanssa soittivat Titicaca -nimisen ambient-teoksen. Klarinetin ja kitaran ohella Ableton Push sekä loop-pedaali ja pitkät reverbit ja viiveet loivat äänimaisemaa, joka toistettiin kuusikanavaisella äänentoistolla. Mielenkiintoista sinällään, Pink Floydhan lanseerasi tiettävästi ensimmäisenä monikanavaista konserttiäänentoistoa jo 60-luvun lopulla, mutta vielä tänäkin päivänä monikanavatoisto konserteissa on hämmästyttävänkin harvinaista jopa sähköisimmässäkin musiikissa. Nämä kaverit ovat siis ihan hyvällä asialla hankkeineen, sillä kyllähän tuo monikanavatoisto luokkahuoneessakin erittäin hyvältä kuulosti. Kenties herrojen ambientismia kuullaan tänä kesänä myös Nurmeksessa, jos hyvin käy!

Severi Kärjen ja Petri Kivimäen teos Titicaca kokeili monikanavaisen äänentoiston mahdollisuuksia. Lisäksi kuultiin mm Tomahawk-cover, jonka allekirjoittanut muisti lähinnä Faith no more-yhtyeen Mike Pattonin monista projekteista.

 

Illan konserttitarjonta alkoi Jere Harjuniemen sooloesityksellä. Alustus tapahtui kunnon progetyyliin gongin kumahduksilla ja lopulta siirryttiin marimbaan. Kaikkea tältä väliltä ryyditettiin valtaisilla viive- ja reverb-efekteillä, jotka kuljettivat kappaleen rakennetta erilaisiin tunnelmiin ja äänimassoihin.


Gongin kumahdus. Jere Harjunniemi, tamtam, marimba, sampleri ja riittävästi kaikua.

 

WetSox -kokoonpanossa soitti kolme kaveria, tyylillisesti selkeästi Tangerine Dream -vaikutteinen labrahäärääminen ja ”epäesiintyminen”, eli pääosissa olivat selvästi soittimet: kaverit hääräsivät vipujen, nappuloiden ja patch-johtojen seurassa modulisyntikkaseinämään sulautuen. Musiikin pohjavire oli selkeästi 70-lukua henkivää, ehkä voimakkaampi rytmiikka ja terävämmät perkussiosoundit edustivat nykyaikaisempaa puolta.


Miehet vihreässä hämyssä, Tangerine Dream-henkeen. Wet Sox ja Dry-by. Atte Pohjonen, Janne Koiranen ja Alec Helander. Minimoog Voyager, modulaarit, NordDrum2.

 

Onni Tullan, Iiris Hildenin ja Wilma Maunulan performanssi olikin sitten jo hieman poikkitaiteellisempaa antia. Tullan pääinstrumenttina nimittäin oli Brotherin matkakirjoituskone (efektien, Abletonin ja Akai-kontrollerin ohella), kun taas Hilden ja Maunula esittivät modernin tanssiesityksen kuvitteelliseen toimistoympäristöön sijoitettuna. Ohjelma selittää kyseisen näin: ”O.T. puhtaaksikirjoittaa valkokaulustyöläisen hetkellisen mielikuvitusmatkan kesken konttoripäivän”. Esitys on mainittu homagena E. Remingtonille, kirjoituskoneen kehittäjälle. Esitys oli onnistunut ja kekseliäs esimerkki miten konkreettinen ja elektroninen musiikki yhdistetään tanssiin.


Onni Tulla ja Typewriter project. Tanssijoina Iiris Hilden ja Wilma Maunula

 

Konsertin ensimmäisen puoliskon päätti Eva Alkulan (kantele)ja maestro Juha Sipilän (modulaarit) muodostaman Plonk! -duon esittämä teos. Ensimmäisen teoksen tavoin tämäkin todisti jälleen kerran, miten akustiset instrumentit ja elektroniikka voidaan saumattomasti yhdistää nautittavaksi äänikeitokseksi.

Plonk!: Rei. Eva Alkula, kanteleet ja Juha Sipilä, modulaarisyntetisaattori ja looper. Alempi kuva: Ville Hautakangas

 

Valitettavasti konsertin toista osaa, pääesiintyjänään espanjalaisduo Thunderdrone, emme voineet enää jäädä todistamaan, koska bussi Helsingin suuntaan lähti harmittavan aikaisin.

Joka tapauksessa olimme enemmän kuin tyytyväisiä tähänkin, osaltamme valitettavan vajaaksi jääneeseen Sähköiskun antiin. Onneksi tapahtumia on tänä keväänä luvassa myös pääkaupungissa, odotukset Helsinki Syntethiciä kohtaan ovat kovat...

 


Iltakonsertin pääesiintyjä, eli Thunderdrone: Manu Retamero ja Diego de León, modulisyntetisaattorit. Kuva: Ville Hautakangas
 


Shiptuna: Olli Paajanen: kitara, Onni Tulla, theremin ja modulisyntetisaattori. Kuva: Ville Hautakangas

 

Mutta, suuret kiitokset Tampereelle, sekä puuhamies, lehtori ja syntikkavelho "pääministerikaima" Juha Sipilälle ystävällisestä kutsusta ja koko konservatorion Musiikkiteknologian osastolle, henkilökunnalle ja opiskelijoille.

Vuoden 2018 Sähköiskussa jälleen tavataan!

Martti Jousimo
Mar 20
Voi pentele, kun nuo vintagekoskettimet näyttää hyvältä, vaikken itse kosketinsoitinihmisiä olekaan! Ja nuo konserttikuvat tosi mielenkiintoisilta!
Teijo Salminen
Mar 22
Sähköiskussahan ei aitoja vitagekoskettimia (uusvanhaa tuotantoa kyllä) ollut tällä kertaa esittelyssä, mutta ainakin jotain aitoa vintagea pitäisi olla näytillä Helsinki Syntheticissä huhtikuun 29. pv Teurastamolla. Suosittelen!
You need to sign in to comment