Home Articles > Interviews

YUP-kirjajulkistus

Mar 11 | By Teijo Salminen | Views: 787 | Comments: 0

Savonlinnan taidelukiossa 1980 -luvun lopulla perustettu YUP loi mielenkiintoisen ja omintakeisen musiikkiuran parin vuosikymmenen aikana. Yhtye jäi 2009 epämääräisen pituiselle tauolle, eikä ole ainakaan toistaiseksi aktivoitunut musiikintekomielessä. Toki jäsenistöllä on ollut omat musiikillisetkin uransa. Etenkin tunnetuin jäsenensä, Jarkko Martikainen on luonut jopa YUP:täkin näkyvämpää soolouraa kuuden albumin verran ja kirjailijana julkaissut novelli- ja runokokoelman.  Jussi Hyyrynen on puolestaan puuhannut lääkäriuransa ohella WOYH! -yhtyeessä. Nyt kuitenkin lähes 8 vuoden YUP-hiljaisuuden jälkeen ryhmä on jälleen kasassa Bar Loosessa Helsingissä. Ei kuitenkaan musisoimassa vaan julkistamassa Hippo Taatilan kirjoittamaa historiikkia YUP - Helppoa muisteltavaa.

YUP pysytteli suomirockin valtavirrasta suhteellisen marginaalissa ”Normaalien maihinnousu”-levynsä siivittämää lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta. YUP ei myöskään aivan saavuttanut ”hengenheimolaisensa” CMX:n tunnettuutta. Kumpikin yhtye ponnisti kuitenkin melko samantyyppisistä lähtökohdista, eli aloitti HC-punk-kaahauksella, mutta yhdistäen siihen suorastaan röyhkeällä pokalla progesta tuttuja elementtejä. Ja kummankin yhtyeen kohdalla uran edetessä progevaikutteet, musiikillinen kunnianhimo ja instrumentaalinen koukeroisuus valtasivat aina vain enemmän alaa. Jonkinlaisena musiikillisen heittäytymisen kliimaksina YUP:n uralla voitanee pitää ”Toppatakkeja ja Toledon terästä”-albumia, joka teemalevynä, zappamaisen crazyhumoristisella otteella ja kimuranteilla sävellyksillään sai monen progediggarin lumoihinsa. Niin myös allekirjoittaneen.

Kirjan kirjoittaja Hippo Taatila on varsin laaja-alainen kirjailija-toimittaja, joka on erikoistunut toimittajana urheilujournalismiin, ja toisaalta toiminut esoteerisen kirjallisuuden (Gurdijeff!) kääntäjänä. Aikaisempaan tuotantoon kuuluu yhden romaanin lisäksi lähinnä koripalloaiheista tietokirjallisuutta.YUP -kirja on näin ollen Taatilalta hieno avaus musiikkihistoriikkeihin.

Kuvassa vasemmalta oikealle: Petri Tiainen, Valtteri Tynkkynen, Jussi Hyyrynen, Janne Mannonen (upeassa Duran Duran -t-paidassaan!), kirjan kirjoittaja Hippo Taatila sekä Jarkko Martikainen

Helmikuisena keskiviikkoiltana Helsingissä Bar Loosen lattialle raivatulla eriöllä istuivat siis baarijakkaroilla tentattavana kirjailija Taatila lahjaksi saatu ananas kädessään, laulaja-kitaristi Jarkko Martikainen, kosketinsoittaja Petri Tiainen, rumpali Janne Mannonen, basisti Valtteri Tynkkynen sekä kitaristi Jussi Hyyrynen. Tupa on aivan täynnä väkeä, juuri enempää ei olisikaan näihin tiloihin mahtunut. Kirjapöydässä oli hetkeä aikaisemmin käynyt kuhina, sillä kirjan lisäksi myynnissä oli Svartin prässäämää vinyyliuusintapainosta ainakin ”Huuda harkiten” EP:stä ja ”Toppatakkeja ja Toledon terästä” -albumista.

Tunnelma tilaisuudessa oli todellä lämmin, muutenkin kuin yleisöpaljoudesta johtuen. Huumorin kukka kukki ja miehet olivat silminnähden mielissään kaikesta ja vastailivat yleisökysymyksiin rennosti ja vääntäen vitsiä aina kun siihen tuli tilaisuus. Martikainen mm. pyysi nöyrästi anteeksi Hyyryseltä lähes 30 vuoden takaista traumatisoivaa tölväisyään takatukasta – ja yleisö aplodeerasi! Keikkamuisteloissa myös sivuttiin episodia, jossa silloinen lääketieteen kandidaatti Hyyrynen ompeli tikit keikan jälkeen rumpali Mannosen otsaan syntyneeseen pahaan haavaan (miten se oli syntynyt, sekin tietysti on oma tarinansa...)

Jäseniltä kysyttiin myös mielilevyä omasta tuotannosta. Vastaukset; Tynkkynen: Toppatakkeja ja Toledon terästä. Hyyrynen: Homo Sapiens. Mannonen: Yövieraat. Tiainen: Yövieraat. Martikainen: Normaalien maihinnousu. Ja Hippo Taatila mainitsi hänkin lempilevykseen Normaalien Maihinnousun.

Kysymykseen mahdollisista levyttämättä jääneestä materiaalista vastaus oli aika selvä: YUP levytti kaiken levyttämisen arvoisen. Martikainen painotti, että se materiaali mikä jäi ”rannalle ruikuttamaan”, jäi sinne rannalle hyvästä syystä. Arkistoista ei siis löydy aarteita.

Toki sekin asia kysyttiin, että koska YUP jäi 2009 määrittelemättömän pitkälle tauolle, niin koska tämä tauko loppuu? Vastaus oli YUP-tyyliin epämääräisen selkeä, eli näillä näkymin ei ole suunnitelmia. Mutta koskaan ei voi tietää. Huhuun, että Valtterin Hankasalmelle tuoreeltaan perustamassa Hankala-nimisessä ravintolassa järjestettäisiin YUP:n comeback -keikka, tuli saman tien täystyrmäys.

 

Lopulta tuli Colossuksen vuoro, eli se tavallinen… eli kysymys suhteesta progeen. Tähän kysymykseen kuului Hyyryseltä saman tien selkeä julistus ”MINÄ OLEN PROGRESSIIVINEN ROCK!” ja Martikaiselta vahvistus -Jussi on!

Ja yleisö puhkesi aplodeihin!

Martikainen jatkoi, että lukioaikana he kaikki hervahtivat monenlaisiin progelevyihin. Nimistä Martikainen mainitsi Jethro Tullin, Frank Zappan, Oldfieldn ja Wigwamin. Sävelkieli ja säveltämisen malli alkoi saavuttaa uusia, kunnianhimoisia tasoja kaiken punk-kouhotuksen jälkeen.

- Se lähti liikkelle rakkaudesta sellaiseen musiikkiin, joka voisi antaa – ehkä jopa vuosikymmenten päästäkin – jollekulle jotain elämyksiä. Ja näin on ehkä käynytkin, jos kerran Colossuksen ja progeväen piireissä edes kulttitasolla arvostusta löytyy… eli eihän tässä ihan vikaan olla menty!

- Kyllähän meillä kaikilla on tällainen rönsyilevämpi musiikki ollut lähellä sydäntä, lisää Hyyrynen.

- Kaikki se noiden Tullin, Zappan, Oldfieldin jne musiikki. Ja Wigut myös!

- Niin, ja kyllä meitäkin wigutti!, vahvisti Martikainen.

- Laaja oli se paletti, josta tätä pakettia koostettiin… Varsinkin Valtterin biiseissä on ne melodiat joissa oli kansanmusiikin ja vaikkapa Pihasoittajien vaikutteita, yms... kertoi Hyyrynen.

- Ollaan yritetty tehdä niin vaikeita kappaleita kuin niillä soittimilla ja taidoilla mitä meillä oli käytössä. Mahdollisimman monta osaa ja käännöstä. Näin minä ainakin itse toimin rumpalina, selitti Mannonen omaa rumpalintyötään.

-Olimme inhimillisen osaamisemme äärirajoilla aika usein, muistutti Martikainen ilkikurisesti.

Hyyrynen lisäsi vielä Yö-yhtyeen kitaristi Jani Viitasen kertoneen, että ei ole koskaan kirjoittanut biisejä, joita ei osaisi soittaa päihtyneenä. -Meillä tuo on ollut jossain määrin päinvastoin.

-Vain sellaisia biisejä, jotka ovat kahdenkin kaljan jälkeen ihan mahdottomia, lisää Martikainen hyväksi lopuksi.

Taidetaan siis olla progressiivisuuden kovassa ytimessä...

 

(Kirja-arviota luvassa jatkossa, mahdollisesti)

Teijo Salminen

No comments
You need to sign in to comment