Home Articles > Record Reviews

ILKKA RANTAMÄKI: Letters from Dark Country

Feb 16 | By Matti Pajuniemi | Views: 407 | Comments: 2

Kotimaisen fuusion veteraaneihin lukeutuva kitaristi-säveltäjä Ilkka Rantamäki on jostain syystä jäänyt todella vähälle huomiolle. (Harmillisesti hän jäi pois myös Prog Finlandia -kirjastani.) Paitsiotaan, esimerkiksi puuttumistaan Suomi Jazz -sivustosta, artisti itsekin ironisesti kommentoi 12 vuotta sitten antamalla kokoelmalleen nimen The Lost Tapes of Finnish Jazz. Uudemman Suomi-jazzin historiikki Rytmihäiriöitä tyytyy informoimaan, että Rantamäki on Keski-Suomen läänintaiteilijana järjestänyt keikkoja jazzmuusikoille. Meitä kiinnostaa enemmän mm. se, että vuonna 1977 hän perusti Jukka Gustavsonin ja Jukka Tolosen kanssa Kosmopojat-nimisen progebändin, ja että häntä ja Gutsia on tilaisuus kuulla livenä tämän kuun loppupuolella. Tsekatkaapa YLEn nettitallenteena vuoden 1978 Iltatähti-ohjelma, jonka lopuksi Rantamäen bändi esittää hänen 17-minuuttisen jazzrock-eepoksensa 'House on the Hill'.

Parinkymmenen vuoden levytystauon katkaisseen, toissavuotisen albumin kansi on melkoista huttua, mutta juuri muuta moitittavaa levystä en sitten keksikään. Alkupuolelle on sijoitettu kaikkein sähköisimmät fuusiobiisit, joista voi aistia kitaristin kunnioituksen 60-70-lukujen jazz- ja bluesrockin kepittäjämestareita kohtaan. Tunnustettakoon, etten ihan alkumetreillä vielä lämmennyt levylle, niin säkenöivää soittoa kuin se tarjoaakin. Neljäs raita 'Courtesan' sisältää Tolosen parhaista ajoista muistuttavaa akustista taiturointia ja mieleenpainuvia sävelkulkuja. Akustisen kitaran raikkaita soundeja kuullaankin ilahduttavan paljon siitä eteenpäin. Vaihtuvina soittokumppaneina Rantamäellä on sekä yhdysvaltalaisia että suomalaisia muusikoita; oleellisimpia ovat ainakin Will Vinsonin altto- sekä Manuel Dunkelin sopraanosaksofoniosuudet. Seitsemäntoista kappaleen joukossa on myös YLEn arkistoista kaivettu 'Farewell' vuodelta 1980, jolla sopraanoa puhalteleva Pekka Pöyry menehtyi pian sen jälkeen.

Albumilla on mittaa huimat 74 minuuttia, mutta kuuntelu ei missään vaiheessa ala puuduttaa. Keskipaikkeilla kumarretaan Beatlesin psykedeelisimmälle kaudelle ja George Harrisonin Intian-vaikutteille lauluakin sisältävässä kappaleessa '1967 (Summer of Love)'. 'Chelsea Hotel Heartbreak Blues' on viuluosuuksineen herkän kaunis balladi. Koska Rantamäki taustoittaa monia kappaleita, tähän yhteyteen olisin odottanut maininnan 'La Maritza' -laulun riipaisevan melodian kierrättämisestä. Loppuun saakka albumi onnistuu tarjoamaan uusia vivahteita ilman, että kokonaisuus kärsisi hajanaisuudesta. Esimerkkinä vaikkapa mandoliini, jonka näppäilystä muutama kappale on saanut alkunsakin. Rauhallisimmin leijaileva raita 'Courier from the Vanishing World' on soundimaisemaltaan spatiaalinen ECM-kamarijazzin tavoin. Albumin päättää usvainen psykedelialaulu 'Running through the Fields (She Is My Rainbow)', jonka syövereistä toinnuttuaan levyn voi aloittaa alusta ja löytää siitä taas uusia piirteitä.

Tags: suomifuusio
Martti Jousimo
Feb 17
Näin Rantamäen 2003 Gutsin ja Tolosen kanssa samalla keikalla. Oli kyllä hieno konsertti. Uus levy kuulostaa kyllä hyvältä.
Compagnon
Feb 22
Kiitos tietoa
You need to sign in to comment