Home Articles > Record Reviews

Paidarion

Feb 15 '17 | By Jorma Juntunen | Views: 641 | Comments: 0

Paidarion Finlandia Project  :  Two Worlds Encounter

  Paidarion on yhtye,josta on turha etsiä soittotaidollisia puutteita. Jan-Olof Strandberg bassossa, Kimmo Pörsti rummuissa ja Bokati-Bokor Akos kitaroissa ovat jo melkoinen laadun tae sinänsä. Sitten kun vielä vierailevat tähdet ovat sitä luokkaa kuin Otso Pakarinen koskettimissa ja Robert Webb kitaroissa ja koskettimissa, niin odotukset ovat jo melkoiset. Siksipä onkin sitä suurempi pettymys kun odotukset eivät aivan täytykään. Soiton laadukkuuden puutteesta ei todellakaan ole kysymys vaan biisimateriaalista. Lähdetäänpä alusta:

 1. Colin and Wendy on Robert Webbin kirjoittama komea aloitusbiisi. Tämän myötä suuret odotukset tuntuvat saavan täyttymystä sekä bändin että laulaja Jenny Darrenin suhteen, hieno esitys kaikilta.

2. Billy Would Climb on ihan komeasti esitetty mutta jotenkin aivan liian tavanomainen ja mitäänsanomaton kappale.

3. Fragile Bridges on Kimmo Pörstin säveltämä ja Pirkko Salhin alunperin sanoittama (käännös Jenny Darrenin) kappale. Se on levyn progeinta ja parasta antia. Mukavaa vuorosoittoa Pakariselta ja Akosilta.

4. Jungle Fever on Neil Larsenin säveltämä fuusioprogejazzrock jossa ryhmä pääsee osoittamaan soitannollisia taitojaan ilman laulajan säestämisrajoitteita. Meno on komeaa, Pakarinen ja Akos pääsevät hyvin esiin. Mutta, iso miinus - ei bassosooloa tässäkään.

5. Yellow on levyn ehdottomasti kaunein kappale. Hienosti laulettu ja soitettu balladi, ei kovin progressiivista kyllä tämäkään.

6. Ode to Billie Joe  Makuasia tietty, mutta mielestäni aivan käsittämätön biisivalinta tälle levylle. Sovituskaan ei vaan toimi minun korvilleni.

7. Cloudberry Sky on Akosin kaunista akustiskitarointia mutta jää vain lyhyeksi välisoitoksi ilman sen suurempaa merkitystä.

8. Grand Canyon of My Dreams on Darren/Webb tuotantoa ja oikein onnistunut sellainen, levyn hienoimpia hetkiä. Soittajat pysyttelevät sopivasti säestystehtävissä ja antavat Jenny Darrenin loistaa.

9. Horsemen to Symphinity on Toivo Piltin kappale joka alkaa lupaavasti Stranbergin basson saadessa vihdoinkin kuuluvasti tilaa. Ei kuitenkaan vieläkään mitään varsinaista sooloa ja jatkossa siirrytäänkin viihteelliselle Santana-linjalle, joka on kyllä kauniisti soitettua, mutta ei kyllä jaksa minua oikein innostuttaa. Kev Mooren lauluosuuden sietää, koska sitä on aika vähän.

10. Why oh Why on toinen aivan käsittämätön biisivalinta. Turhanpäiväinen poprockhölkkä.

11. Hahmo on Kimmo Pörstin hyvä sävellys jolla olisi ollut mahdollisuus vielä pelastaa levyn kokonaisarvosana lähes kiitettäväksi jos siitä olis tehty instrumentaali. Nyt sen alku on lupaava mutta valitettavasti Kev Mooren laulu upottaa koko jutun. Ei auta , vaikka mies on ollut ammattibasisti ja -laulaja yli 35 vuotta. Lopun soitinosuudet tekevät parhaansa, mutta peli on tämän kappaleen osalta jo menetetty. Harmi.

  Tämän levyn herättämät tuntemukset olivat poikkeuksellisen ristiriitaisia ja sen vuoksi arvion kirjoittaminen kesti kauan. Kuunnelkaa levy ja muodostakaa oma käsityksenne, musiikkihan on kuitenkin pitkälti makuasia, seikka joka tämän levyn kohdalla on erityisen merkittävä koska soitto ja tuotanto on erinomaista.

jk

 

 

No comments
You need to sign in to comment