Home Articles > Record Reviews

PEKKA AIRAKSINEN: VERTICAL PILLARS

Sep 17 '16 | By Martti Jousimo | Views: 1041 | Comments: 0

Pekka Airaksinen, jos kuka, on yksi Suomen tuntemattomista suurista. Jostain syystä Pekan musiikki on kuitenkin alkanut saada jonkinverran tulta ulkomailla, koska kaksi eri saksalaista yhtiötä julkaisi viime vuonna hänen musiikkiaan: toinen 5-6LP:n boxin, joka sisälsi Airaksisen koko 70-luvun tuotannon, toinen uusintajulkaisun 80-luvun Buddhas Of Golden Lightista. Huomionarvoista on myös, että ainoana suomalaisena hän pääsi brittiläisen avantgarde-orkesteri Nurse With Woundin kasaamalle erikoisen musiikin listalle vuonna 1978.

Pekan musiikkia ei varmaankaan koskaan ole määritelty progeksi. Tätä ko levyä on luonnehdittu sanoilla elektroninen ja kokeellinen. Myös New Age-musiikiksi Pekan musiikkia on luonnehdittu, mutta mielestäni se on hyvin kaukana tyypillisestä, Anttilasta halvalla saatavasta ko genrestä. Pekan musiikin määrittely on hyvin vaikeaa, hyvin tätä kuvaa aiemman Other Power-levyn mainoksissa sanottu "miltä kuulostaa musiikki, joka on saanut vaikutteita vain itsestään". Kaikella tapaa Pekan musikillinen ura on kuitenkin ollut hyvin progressiivista, sillä hän on musiikissaan lähes aina tuntunut olevan ainakin vuosikymmenen edellä muuta maailmaa. 60-luvun lopulla hän loi Sperm-taidekollektiivin nimellä kitaralla musiikkia, jonka kaltaista alettiin 80-luvulla Sonic Youthin ja Dead C:n astuessa areenalle kutsumaan Noiseksi. Pitää muistaa, että Lou Reedkin julkaisi vastaavan kaltaista musiikkia sisältävän Metal Machine Musicinsa vasta viisi vuotta Spermin Shhhh! -levyn jälkeen (nojoo, Velvet Underground teki samoihin aikoihin jonkinverran vastaavia kitarameluryöpsähdyksiä kuin Sperm). Varsin pian Pekka kuitenkin siirtyi Samsa-Trionsa myötä pianoon ja lyömäsoittimiin. 70-luvun puolivälin jälkeen hän alkoi käyttää syntikoita ja pian teki musiikkinsa lähes täysin Roland-syntikalla, jälleen samoihin aikoihin kun Brian Eno aloitteli vastaavanlaiset kokeilunsa. Mielestäni kuitenkin Pekka on tuolla saralla onnistunut Enoa paremmin (joku Eno-friikki voi suositella minulle jotakin herran levyä, joka saisi minut korjaamaan tätä käsitystä). Nykyisin Pekka tekee musiikkinsa läppärillä.

60-luvun huumekokeilujen hippivaiheen jälkeen Pekka alkoi Buddhalaiseksi ja tällä on ollut suuri vaikutus Pekan musiikkiin. Hän päätti tehdä sävellyksen Buddhan 1000 eri ilmentymästä. Tiedossani ei ole, onko hän saanut tämän projektinsa valmiiksi, suuresta julkaisumäärästä johtuen se on mahdollista. Buddhien lisäksi Pekka on säveltänyt Egyptin faaroita ja hänellä on myös ollut kaikista eri vitamiineista koostuva sävellysprojekti. Pekka ei ole pitkään aikaa julkaissut uutta musiikkia, uusin taitaa tällä hetkellä olla vuonna 2007 CD-romppuna julkaistu Sinf-3. Pekka kuitenkin aloitti viime vuonna julkaisemaan vinyyliversioita vanhoista sävellyksistään omalla One Point Life -merkillä. Vertical Pillows on tämän merkin neljäs julkaisu ja tupsahti yllättäen levykauppa äxän listoille tämän vuoden elokuussa.

Vertical Pillows on kasattu vuosien 1983-84 Buddhalevytyksistä. Airaksinen itse kuvaa sävellystapaansa näin: "Olen piirtänyt matemaattisia kuvioita muinaisista buddhalaisista teksteistä ja käyttänyt sitä pohjana sävellyksilleni. Rytmielementit kuvaavat neljää elementtiä: maa on bassorumpu, vesi on tomi, tuli on virveli ja lautaset tuuli". Levyn kappaleet on tämän aikakauden mukaisesti toteutettu yhtä lukuunottamatta syntetisaattorilla. Levyn aloittavan Dundubhisvararagan voisi helpoten liittää myös musiikkinsa puolesta New Ageen. Se keinuu eteenpäin varsin seesteisesti. Seuraavassa Kanakamuni -kappaleessa (onkohan tuo suomenkieleenkin assosioituva nimi herättänyt Pekassa samankaltaista huvittuneisuutta kuin minussa) tunnelma muuttuu mystisemmäksi ja rytmitys nykivämmäksi. B-puolen aloittava Kashyapa alkaa hyvin avantgardistisesti, mutta muuttuu nopeasti hyvin kauniiksi heleän, korkealta soittavan kirkku-urkumaisen synasoundin tullessa mukaan. Shakyamuni on levyn abstraktein kappale. Paras on sitten viimeisenä, Pekan mukaan kun liittyvät Antero Helander Saxofonin kanssa ja Panu Thusberg kitaraan. Kitara soittelee hyvin mielenkiintoisia juttuja jonkinmoisen tremolo-efektin läpi, myös Antero tuo saksofonillaan jälleen hienoa lisää Pekan sävellykseen (hän on ollut Pekan matkassa jo Shhhh-levyltä lähtien). Vaikka Pekka tekee yksinkin hienoa musiikkia, jotenkin tuntuu, että hän on parhaimmillaan aina kun saa sävellyksiinsä mukaan muita.

En ole aiemmin ollut millään lailla pelkästään koskettimilla tehdyn musiikin ystävä. Lähinnä kyseisestä musiikinlajista minulle on aina tullut mieleen Kitaron Silk Road. Airaksisen musiikki on saanut minut kuitenkin täysin pauloihinsa enkä edes osaa täysin selittää miksi. Luulen, että Airaksinen on niitä taiteentekijöitä, joka joko ihastuttaa tai vihastuttaa. Vaikka hänen buddhalaisuutensa nostaisikin punaisia näppylöitä, luulen, että löytyy ateistejakin, jotka ihastuvat hänen musiikkiinsa. Itse en hänen elämänfilosofiastaan ole juurikaan perillä enkä ole siitä selvää ottanut. En tiedä, kaipaako Airaksinen työlleen yhtään enempää huomiota kuin mitä on saanut, mutta ainakin hän olisi sen ansainnut.

No comments
You need to sign in to comment