User articles

Tag search results for: "alternative"

THE GENTLEMAN LOSERS: Make We Here Our Camp of Winter

The Gentleman Losers on kiitettävästi nopeuttanut julkaisutahtiaan. Viimeisestä Permanently Midnight -julkaisusta ei ole kulunut kuin vuosi, tätä ennen helsinkiläisduo julkaisi kaksi kokopitkää albumia edellisen vuosikymmenen puolella, useamman vuoden erolla vieläpä. Uusin tuotos on levytetty Sounds of Silence -levymerkille. Kyseessä on...

Ulver Circuksessa 26.5.2018

Norjalaisen vaihtoehto/elektroyhtye Ulverin viimeinen pitkä albumi ”The Assassination of Julius Caesar” ilmestyi jo noin vuosi sitten. Viime joulun alla lisäksi ilmestyi EP ”Sic transit gloria mundi”. Näiden julkaisujen myötä jo viime vuonna alkanut kiertue ulottui nyt myös Suomeen. Vaikka Ulverin musiikillinen linja on ollut...

Burntfield: Hereafter

Kaksi omakustanne-EP:tä tähän mennessä julkaissut Burntfield on miehistönvaihdoksesta huolimatta saanut viimein valmiiksi ensimmäisen pitkäsoittonsa. Jakelu toimii nyt irlantilaisen Progressive Gears-levymerkin kautta. Vanhoista perustajajäsenistä ovat edelleen mukana Valtteri Seppänen (kitarat) ja Juho Myllylä (laulu, kitara). Kyseistä...

The Gentleman Losers: Permanently Midnight

Suomalainen post-rock käy perin harvinaiseksi. Porin mestarit, Magyar Posse, menivät menojaan, Sister Flo postrockasi komeasti AU -albumillaan ja pisti vähän sen jälkeen pillit pussiin. Betrayal at Bespinkään ei ole julkaissut puoleen vuosikymmeneen. Tällä hetkellä genren lippua taitavat kantaa enää Locomotora ja nyt käsittelyssä oleva...