Juha Kujanpään (lieneekö muuten Kuha!:n mystinen Radio Bronson?) uutukainen jatkaa suurin piirtein samalla soittajakokoonpanolla, kuin ensilevyllään ”Kivenpyörittäjä”. Hyvä niin, sillä vahvalta bändilevyltä tämäkin kuulostaa. Latteata ehkä verrata tätä Pekka Pohjolaan, mutta pakkohan tämä on sanoa: Kujanpää jatkaa samalla musiikillisella...

Motorheadin viimeiseksi jäänyt Bad Magic on v*** hyvä.  Bändin edelliset oli täynnä jotain ihme purkkaa.  Levyllä on 13 biisiä, ja vika on "Sympathy for the devil". Onneks sinne on pitkä matka. Yleissoundi on aivan pirun hyvä. Soundi on analoginen livesose (vuotaa), ja päällekkäisäänitykset melkein (!) huomaa...

Mulla on nyt joku juttu näiden progebändien, tai minkä tahansa yhtyeiden, nimien kanssa. Toxic Smile, myrkyllinen hymy, mikä se on? Toisaalta, mitä sen väliä? Mullahan on jokin juttu myös saksalaisten kanssa. Joten ehkä annetaan tämän jäädä tähän. Ei sitten osoitella sormella, että olipa ennakkoluuloinen ja asenteellinen arvio. Ei ollut reilu...

Leap Day, kuka ihme nimeää bändinsä karkauspäiväksi? Mitä teit jouluna? Kuuntelin Karkauspäivää. Kuvittelepa itsesi keikalle. Odottelet bändiä lauteille. Tekeekö mielesi hoputtaa heitä? Tietysti. Huudatko tosiaan muun ryhmän mukana:”Karkauspäivä, karkauspäivä!” Tuomiopäivä ehkä, mutta Karkauspäivä, en, etkä sinäkään, ikinä. No joo, maailma...

Nyt on uusi tuttavuus, vaikkei tämä bändi mikään uutukainen olekaan. Hyvin on pysynyt jemmassa. The Tea Club tulee Amerikan New Jerseystä. Bändin perustivat veljekset Patrick ja Dan McGowan jo vuonna 2003. Molemmat laulavat, soittajat kitaraa ja onpa molemmille merkitty levyn kansiin myös koskettimet. Se on sikäli jännä homma, että yhtyeessä on...

Olen kuunnellut viime aikoina työmatkoilla paljon Opethin levyjä. Aika ja olo on ollut sellainen. Tänään, kun päivä pitkien pimeiden jälkeen taas pitenee, on sopiva hetki kuunnella jyväskyläläisen Swallow The Sunin synkistelyä. Yritin jo pariin otteeseen levyn ilmestymisen aikoihin marraskuussa. Tämä vuosi on ollut yhtä itkua ja hammasten...

Pidin Intronautia pitkään Mastodonin, Neurosiksen ja ehkä jopa Toolin oppipoikina. Pojista kasvaa miehiä ja he murhaavat isänsä, vai miten se meni? Nyky-Intronaut syö Mastodoneja aamupalaksi.  Uskallan väittää, niin paljon kuin Brent Hindsin bändistä pidänkin, että Intronaut on tehnyt paremman levyn kuin mitä vaikkapa Mastodonin edellinen...

Kreikkalainen Ciccada-yhtye tekee monta asiaa juuri niin kuin minunlaiseni "vanha" progefani toivoo: ottaa 70-lukuhenkiseen progeensa vaikutteita mm. taidemusiikista ja folkista, käyttää laajaa, akustispainotteista soitinvalikoimaa, rakentaa albumilleen myös eeppisiä kaaria sekä antaa lauluosuudet kaunisääniselle naiselle (Evangelia Kozoni)....

80-luvun puolivälissä rockin soittamisen aloittanut vihtiläinen Petro Ijäs on luonut sooloesikoisensa kokonaan omin voimin: niin äänityksen ja masteroinnin kuin esityksenkin täyden rock-combon soittimineen ja lauluineen. Lopputulos on teknisesti varmanoloista, joten kaverin taidoista ei jää epäselvyyttä. Lauluääni nyt ei kovin kummoinen ole....

Runsaiden bonusraitojen myötä tämä Esoteric Recordingsin julkaisema CD sisältää Moody Bluesin klassista kokoonpanoa edeltäneen r & b -ryhmän kaikki levytykset vuosilta 1964-66. Itse en tunne sitä kohtaan suurtakaan mielenkiintoa, kuten aniharvoin tyylillistä vedenjakajavuotta 1967 edeltänyttä poppia kohtaan ylipäätään. Skip-näppäimen...